Nyt minä olen saavuttanut sisäisen rauhani, enää ei tarvitse ylisuorittaa kaikkea, elämä on taas kohdillaan.
Tietenkin minulla on ikävä isääni...esimerkiksi eilen mietin että aina kun oli jotain ongelmia pyörän kanssa tai jotain piti korjata tai hakea jostakin, soitto isille ja apua tuli aina. Kuka nyt auttaa poraamaan reiän seinään, kuka auttaa kun pyörän ohjaustanko on soikeana? Vastaus on: äiti, oma perhe, siskon perhe ja mahtavat kaverit, siinä on kasa sellaista voimavaraa, jota jokaisella ihmisellä pitäisi olla. Vaikka he tekevätkin asiat eri tavalla kuin isi, apua on saatavilla aina kun sitä osaa pyytää.
Kiitos teille kaikille ihanille tukijoukoille (erityiskiitoksen ansaitsee myös ihana tätini Päivikki, tiedät kyllä miksi saat kiitosta...olet rakas <3
Tässä muutama kuva maisemista missä isi olisi viihtynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti