Huh miten oli lauantaille kertynyt ihmisiä Espoon Ikeaan.
Autokin jouduttiin siskon kanssa jättämään tosi pitkälle pääovista.
Mukaan ei tällä kerralla lähtenyt muuta kuin ihania numerokortteja, kynttilälamppuja ja tyttärelle palapeilejä oman huoneen seinälle.
Kuvia tuli sitten napsittua senkin edestä.
Ihania ideoita ja tavaroita koko kauppa täynnä.
Ikea on mielestäni siitä kiva kauppa, että sieltä löytyy kaikille jotakin, sisustustyyliä laidasta laitaan.
Huomasin että kangas puolella oli retroa ja klassista kuosia.
Astioissa oli ihania kuvioita ja pastellivärejä.
Graafiset kuviot tuntuivat olevan poistumassa valikoimista. Kuvailin siis asioita joista itse pidän.
Välttämättä en kaikkia näitä ostaisi kuitenkaan omaan kotiin, mutta jollakin lailla ne kuitenkin miellyttivät minun silmääni.
Tässäpä siis kooste minun Ikean reissustani:
Harmaan eri sävyt, kromi ja valkoinen miellyttävät silmää.
Puhtaita/selkeitä linjoja, ei liikaa röyhelöitä ja rimpsuja, siitä minä tykkään.
Olen myös täysin hullaantunut isoihin kelloihin, harmi vaan kun tuo mies ei yhtään kestä kellon tiksutusta kotona.
Olen epätoivoisesti ostellut kelloja, joissa ei ole sekuntiviisaria, mutta silti ne vaan tiksuttaa.
Eli jos jollain on tiedossa kello, joka ei tikitä ja näyttää kivalta, niin ilmoita siitä minulle KIITOS :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti