Eilen kävin äitini kanssa Kodin 1:ssä ale-laareja penkomassa.
Aikaa pelkästään yhdessä kaupassa saimme kulumaan 2,5 tuntia :D
Kaikkea kivaa taas lähti mukaan ja voi vitsi miten halvalla.
Muutama postaus sitten uhkailin kuvaavani koko kämpän, että saisitte miettiä mikä minun sisustustyylini on.
En nyt ihan vielä uskalla laittaa kaikkia kuvia mitä napsin, mutta pienistä yksityiskohdista otin nyt muutamia kuvia.
Ehkäpä sitten kuvailen kun saamme uuden sohvan tuonne olohuoneeseen.
Saisiko näistä jo jotain päätelmiä tehtyä.
Samalla pääsen esittelemeen kivoja löytöjä, mitä tein eilisellä kauppareissulla.
Eilinen löytö, tähti lamppu 5€. Eikö olekin ihana?
Uusi huopa 2€, metallitähti 1€. Valoköynnös, tyynyjä korissa ja talolyhty olohuoneen nurkassa.
Keittiössä on ystävältä saatu vitriinikaappi, sen sisälle ja ulkopuolellekkin on tullut kerättyä itselle tärkeitä asioita.
Keittiön verhot ovat taas vaihtuneet keltaisista takaisin valkoisiin. Mini-ukko ja akka valvovat keittiötä(1€ yhteensä). Itsetehdyt magneetit piristävät jääkaapin ovea.
Tulppaanit eilen ja tänään, nippu 2,50€. Asetelma koristaa keittiön pöytää. Haaveissa uusi vaaleampi pöytä.
Kuvien ulkopuolelle jäivät vielä maitokannu, joka maksoi hurjat 2€ sekä emalikupit Nalle Puh-kuosilla koko perheelle yht.n.8€
Huh, tulipahan shoppailtua.
Hyvää lomaa koululaisille ja niille joilla lomaa on, itse en pääse lomailemaan ennen kesää :(
Sai tehtyä päätelmän, se on se, että teillä on siellä kaikkia ihanuuksia, jotka saa huokailemaan täällä näytön toisella puolella :) Sulla osui kyllä todella hyviä löytöjä sinne laareihin:)
VastaaPoistaKiki sun kommentit saa aina niin hyvälle tuulelle, kiitos <3
VastaaPoista