Kuten olen aiemmin täällä kertonut, olen ihan heikkona siskoni lapsiin.
Erityisesti pienempi tyttö on kietonut tämän tädin pikkusormensa ympärille.
Hänelle on helppo löytää kaikkia ihania juttuja, koska hän on niin prinsessa.
Kaikki kaunis, vaaleanpunainen ja kimaltava ovat hänelle mieluisia.
Nyt kävi kuitenkin niin, että tämä täti tekikin prinsessalle tummansinisen hameen.
Idea lähti vanhasta, äidiltäni saadusta, paidasta.
Paita on ollut kaapin perukoilla varmasti jo muutaman vuoden ajan, eikä se todellakaan mahdu minulle, joten ei muuta kuin tuunailemaan.
Paidan materiaalit olivat niin sopivat prinsessahametta varten, ettei sitä vain voinut olla käyttämättä.
Kangasta leikatessa jätin reilusti kääntövaraa vyötärölle. Paidan yläosan laitoin vielä talteen, kai siitäkin jotain voi vielä tehdä :D
Hame on jo melkein valmis. Paidassa oli valmiiksi ihana reuna, joka tuli nyt esille hameessa todella hyvin.
Lisäsin vielä mustan satiininauhan hameen yläosaan ja nyt tämä on mielestäni ihan kelpo prinsessahame.
Mitäs tykkäätte?
Tykätään :) Ihastuttava tuli :)
VastaaPoistaIhastuttava on hameen kantajakin :D
PoistaOnpas upea. Minulla on pari saman tyyppistä paitaa jouten ja heti tuli kamala intohimo ommella tuommoisia tyttärelleni. Pitää viedä ompelukone korjattavaksi, että pääsee hommiin. Kaivampa nuo paidat heti pois uffikassista :)
VastaaPoistaAika nopea homma tämä myös on, joten ei muuta kuin kone korjaukseen niin pääset ompeluhommiin :D
Poista