Sain tämän haasteen ihanaiselta TaRalta.
Hetken kauhistelin haasteen mittavuutta, mutta koska minussa asuu pieni yllätyshullu, päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan.
Ja tässä sitä mennään, näillä säännöillä:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
11 asiaa minusta:
1. Rakastan kaikkea itsetehtyä ja niiden tekemistä myös. Olisi ihanaa saada toimeentulo pelkästään omista tekeleistä, mutta sitä ei tule tapahtumaan tässä lähivuosina ainakaan.
2. Olen koulutukseltani lähihoitaja ja toimin ryhmiksessä lastenhoitajana. Työssäni olen tiukka mutta hassutteleva hoitotäti.
Omaan synnynnäistä auktoriteettia, joka tehoo hoitolapsiin, mutta ei niin hyvin omiin lapsiin :D
3. Haluaisin vielä kolmannen lapsen ennen kuin täytän 40v, mutta koska olen kuin ryhävalas (ja olen armoton herkkuperse) ja miehelläkin on tuo kilpirauhasvaiva, niin viiden vuoden yrittämisen jälkeen toivo on aikalailla menetetty...ja toisekseen ei tässä kohta enää ehdikkään, ensi vuonna tulee nimittäin tuo 40v. täyteen.
4. Olen haaveillut pitkään saavani joku päivä perheellemme omakotitalon.
Mies pitää moderneista kivitaloista ja minä tietenkin juuri vastakohdasta, eli vanhasta rintamamiestalosta.
5. Katselen salaa iltaisin Netflixistä romanttisia komedioita ja itken onnellisissa lopuissa <3
6. Stressin/surun poistamiseen käytän näpertelyä lääkkeenä. Isäni kuolemastakin selvisin suurilta osin näpertelemällä melkeinpä maanisesti n. puoli vuotta.
7. Puhun yksikseni, vaikka siis esim. yläkerrassa olisi kuuntelijoitakin kotona. Tytär juuri sanoi, että kuulee välillä hyvin selvästi mitä maustetta esimerkiksi olen seuraavaksi ruokaan laittamassa :D
8. Ystäväni mielestä minulla on "lattianeuroosi" eli pyyhin lattioita ja imuroin niitä useita kertoja viikossa. (Onneksi tuo mieskin on samanlainen neurootikko, joten ei meillä ainakaan kovin likaiset lattiat ole)
9. Rakastan mausteisia ruokia.
Ruoka on hyvin maustettua kun hikeä pukkaa ja nenästä valuu räkä.
Myönnän, että tässä 22 yhdessäolo vuoden aikana, olen todennäköisesti menettänyt normaalin makuaistin (kiitos jatkuvan chilin käytön) siksi minulle ei vaan riitä vähät mausteet. Tulista sen olla pitää!
10. Vihaan silittämistä.
Yritän ostaa vain sellaisia vaatteita, mitä ei tarvitse silittää.
En tiedä mikä siinä on, mutta se ei vain ole lempipuuhiani.
11. Olen hirmu onnellinen perheestäni, lapsistani tyttö 16v ja poika 11v, sekä miehestäni <3
Huh, tämä vaihe päästy kunnialla loppuun.
Nyt vastataan TaRan laittamiin kysymyksiin.
1. Mikä tuottaa sinulle elämässä eniten iloa ja surua?
Iloa tuo oma perhe ja surua ehkäpä rahanpuute.
2. Mikä sai sinut bloggaamaan?
Pari vuotta kaverit sanoivat, että tee oma blogi, sinne saisit noita tekeleitäsi esille. Yllytyshullu kun olen, näin päätin tehdä. Tytär auttoi blogin alkuun ja tässä sitä ollaan.
3. Mistä haaveilet juuri nyt?
Lomaa odotan innolla. Ihanaa elää ilman herätyskelloa, on aikaa omiin puuhiin ja ehtii nähdä ystäviä oikein ajan kanssa.
4. Oletko matkustellut paljon ja jos niin mihin?
Yritetään usein päästä mieheni kotimaahan Marokkoon. Olen myös käynyt Kreikassa, Italiassa, Espanjassa ja Turkissa.
5. Onko sinulla sisaruksia?
Minulla on neljä vuotta nuorempi sisko. Hän on tosi rakas minulle ja pidän häntä myös yhtenä parhaista kavereistani. Sisko on se jolle voi purkaa sydäntä ja joka on aina minun puolellani, oli tilanne mikä hyvänsä <3
6. Onko sinulla lapsia?
Kaksi ihanaa lasta olen saanut, tytön ja pojan.
Lapseni ovat kaikki kaikessa minulle, he ovat tehneet minusta sen, mitä olen...ÄITI
7. Kotieläimiä?
Meillä on kääpiöhamsteri, jonka nimi on Pipari.
Hän on hirmuisen söpö ja pullero.
8. Mitkä aihepiirit kiinnostavat sinua eniten bloggaamisessa?
Minua kiinnostavat sisustus-, tuunaus-, ruoka- ja elämä-blogit, niistä myös itse tykkään kirjottaa.
9. Mitä mieltä olet eutanasiasta? (paha kysymys)
Periaatteessa en voi hyväksyä murhaa, mutta ymmärrän, että tämä olisi kivuton/helpompi tapa päästä esim. kivuista.
Olen sitä mieltä, että meillä kaikilla on oma aikamme täällä maan päällä, sitä ei koskaan voi tietää milloin se tulee päättymään, eikä sitä tule itse tai toisen avustamana päättää. (olikohan tässä vastauksessa mitään järkeä?)
10. Suosikki julkkiksesi?
Suomesta se olisi Teuvo Loman ja ulkomailta actiontähti Jason Statham.
11. Sisustustyylisi?
Tykkään yhdistellä vanhaa ja uutta, joten kai se olisi jotain romanttista ripauksella teollista tyyliä. Pidän englantilasesta maalaisromantiikasta, siinä käytetään lempeästi värejä. Meidän koti taitaa olla varsinainen sekametelisoppa kaikkia mahdollisia sisustustyylejä sekaisin.
Tästäkin selvittiin. Täytyy myöntää, että vastaaminen toisen tekemiin kysymyksiin on helpompaa, kuin tehdä itsestään analyysia :D
Tässäpä kysymyksiä haastamilleni bloginpitäjille:
1. Lempivuodenaikasi ja miksi?
2. Mitä väriä et käyttäisi kotisi sisustamisessa?
3. Haave minkä haluaisit toteuttaa?
4. Unelmakoti?
5. Inhokki ruokasi?
6. Lempiruokasi?
7. Mitä sarjoja seuraat tv:stä?
8. Unelma-ammatti?
9. Onko sinulla lapsia?
10. Jos saisit kaksi A4 paperia ja teippirullan, mitä rakentaisit niistä?
11. Turhin julkkis?
Mukaan haastan seuraavat blogit (lukijoita on kyllä sallittua enemmän muutamalla)
1. Sally´s
4. Aikun ihana
En nyt saanut haastettua 11 blogia mukaan, olisin saanut 8, mutta TaRalle en voi haastetta enää laittaa, koska hän laittoi tämän jo minulle :)
Kiki jäi nyt myös haastamatta, koska hänelle haaste oli jo myös lähetetty.
Toivottavasti opitte jotain uutta minusta ja minä tulen oppimaan teistä jotain uutta, kun vain rohkeasti nyt otatte haasteen vastaan.
Kiva haaste, näitä lisää <3
Kiitos. Olen tän useasti tehnytkin, mutta lupaan toteuttaa hää tarinoiden jälkeen. :)
VastaaPoistaAurinkoista keskiviikkoa sinulle!
Aurinkoa toivotaan myös lomapäiville. Tänään on aurinko hellinytkin oikein kunnolla. Hoitolasten kanssa tuli ulkoiltua 3,5h...varmaan myöhemmin posket hehkuu :D
PoistaKiitos ihana Outi <3. Olen myös tämän tehnyt aikaisemmin, mutta päivitys tekisi varmasti terää. Nappaan mukaani. Ihanaa pääsiäistä <3
VastaaPoistaMinulla tuon tekemiseen meni aikaa aika roimasti, piti miettiä mitä haluan kertoa esim. omista haaveistani tms. Toisen tekemiin kysymyksiin vastaaminen oli paljon helpompaa. Kiva haaste ja mukavaa, että otit sen vastaan :)
PoistaOn se hyvä, että sua yllytettiin blogin perustamiseen. Olisi synti jättää esittelemättä sun kaikki upeat tuunaukset :)
VastaaPoistaKiitos ihanainen Kiki <3
PoistaKiitos haasteesta! Oli mukava ottaa osaa ja hyviä kysymyksiä olit keksiny. :)
VastaaPoistaKiitos kun otit haasteen vastaan :)
PoistaMä olin kuvitellut jo kommentoivani tänne, mutta enpäs sitten ollutkaan.
VastaaPoistaJoskeenkin mulle tulee sellainen yhteinäinen sielun kumppanuus mieleen, kun lueskelin näitä vastauksiani. Hyviä vastauksia ja jonkin verran saman tyyppisiä ajatuksia kuin itselläni. Tosin omat vastaukseni olivat tähän kyssäriin aika rajut ja levottomat. Mutta mun pitäisi vielä tehdä toistamiseen tämä testi, kun sain sen saman haasteen kahdelta bloggaajalta. :O Eli mielenkiinnolla kannattaa jäädä odottelemaan, kun saan vielä sen toisen syntymään vastauksineen, kysymyksineen ja jaan sen sulle varmaan uudelleen... :)
TaRa me ollaan siis soulsisters :) Siks varmaan tykätään myös lukea toistemme juttuja ja innostutaan toistemme tekeleistä, kun meissä on jonkin verran samaa tulta ja tappuraa ja hurjasti paljon rakkautta.
Poista