perjantai 11. huhtikuuta 2014

Lampunvarjostin osa 2


Kun vihdoin ja viimein (sormet vereslihalla ja jännetupentulehdus ranteessa) olin onnistunut puhdistamaan vanhan lampunvarjostimen oli aika miettiä minkälaisen siitä haluisin muokata.
Toisaalta kehikko yksistään on jo kaunis, mutta en nyt tällä kertaa jättänyt sitä tuunaamatta.
Palasin tuttuun ja turvalliseen tuunausmateriaaliin...kakkupapereihin. 
Saisikohan niistä jotain aikaiseksi. 
Kyllä vain saikin aika mainion varjostimen tehtyä.
Tein pienimuotoiset sähköasennukset, millä sain varjostimesta tehtyä kattolampun.
Alunperinhän tämä varjostin on kuulunut jalkalamppuun. 
Sitten vain jännättiin toimiiko lamppu ja millainen valo siitä suodattuu läpi.
Ihana kuvio siitä tulee kattoon ja valo on mielestäni sopivan pehmeä.
Valoa testasin eteiseen, mutta sen paikka tulee olemaan meidän makuuhuoneessa. 
Vielä mietin, että lisäänkö pieniä kakkupapereita noihin väleihin, vai onko tämä hyvä näin.
Tuleeko siis vielä osa 3 tähän tuunaukseen :D
Kertokaapa tekin mielipiteenne.
Hauskaa viikonloppua kaikille teille ihanille <3














8 kommenttia:

  1. Sehän on ihan kiva, ja uudelleen saa tuunattua vaikka toisen värisellä kakkupapereilla:)

    VastaaPoista
  2. Musta se on ihan hyvä noin ,ei tarvitse lisätä enään niitä pieniä kakkupapereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa tuo on vielä keittiössä odottamassa päätöstä :)

      Poista
  3. Tein pienimuotoiset sähköasennukset, sää olet kyllä ihan turhan vaatimaton. Jos osaisin laittaa johdon lamppuun niin tekisin siitä oman postauksen :D Siitä tuli upea ja se tekee varmasti ihanat pitsikuviot ympäriinsä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanainen. Nyt vaan hei harjottelemaan sitä sähköliitäntää, niin saadaan "mielenkiintoista" =sähkönörtti luettavaa (oo sit varovainen :D)

    VastaaPoista