Minulla on tapana ommella keittiössä, ruokapöydän ääressä.
Onko mitään ärsyttävämpää kuin saada kaikki valmiiksi ompelua varten ja sitten huomata, että nuppineulat ovat edelleen siellä romukaapissa (kyllä kutsun sekalaisia tavaroitani säilyttävää kaappia tuolla ihanaisella nimellä).
Mikäpä siis neuvoksi?
Taas kaivelemaan romukaapin aarteita ja sieltähän löytyikin kaikki tarvittava neulatyynyä varten.
Tai ei nyt ihan kaikki, astiakaapin ylähyllyltä tarvittiin myös yksi osa tuunailua varten.
Olen monta vuotta naureskellut tuolla kermakolle, tuohon mahtuu vaan yhden kahvin kermat :D
Vanua sain vanhasta tyynystä ja kangas on ystäväni äidiltä saatu.
Kiinnitin vanun kankaan sisälle pyöräyttämällä siitä pallon ja sulkemalla sen kuminauhalla.
Työnsin valmiin pallukan kermakon sisään ja siinä se nyt on koko komeudessaan, minun uusi neulatyynyni.
Siskolta lahjaksi saadut nuppineulatkin pääsivät vihdoinkin kaapista esille.
Tämän neulatyynyn paikka on ruokapyödän nurkassa, joten kun alan ompelemaan, on nuppineulat koko ajan käden ulottuvilla.
Aurinkoista tiistaita <3
Kätevää ja helppo siirrellä kahvan ansiosta! :)
VastaaPoistaTuo on vielä oikeesti tosi pieni, vähän tikkuaskia vain isompi, joten ei vie paljon tilaakaan :D
PoistaKiitos Outi postista. ;) Saapui tänään. Ihanat ja ihana olet sinäkin. <3
PoistaTällaiset pienet muistamiset merkitsevät minulle tosi paljon. :)
Ole hyvä, minä taas tykkään yllättää ystäviä aina pikku lahjoilla silloin tällöin. Kiva että lahja oli mieluinen :)
PoistaNiin minäkin. :) Yllätyksen ei tarvitse olla suurta kunhan se tulee sydämestä. :)
PoistaMiten suloinen, oi oi :)
VastaaPoistaOn se sen verran söpönen että saa olla esillä koko ajan
Poista