sunnuntai 31. elokuuta 2014

Reseptikansio


Sain kierrätyskeskuksen ilmaispuolelta itselleni pienen kansion.
Kansio pyöri olohuoneen pöydän alatasolla useamman kuukauden ajan, kun mietin millaisen siitä haluaisin.
Kansio oli ihan kaunis jo itsessään, mutta koska se oli tarkoitettu kukkien hoito-ohjeille, ei se oikein ajanut meillä asiaansa.
Minä olen aivan loistava tappamaan kasveja sekä sisällä, että ulkona, mutta koska tykkään sekä tehdä, että syödä ruokaa ja leivonnaisia, siitä se ajatus sitten taas lähti.

Reseptikansio!!!






Kansio on päällystetty lattian suojapaperilla, jota oli meille jäänyt viimeisestä seinien maalaamisprojektista.
Kuvia olen napsinut talteen pinterestista.
Tekstit maalasin paperiin akryylimaalilla.
Paperi oli niin paksua, että sen sai pysymään kansiossa vain kontaktimuovin avulla.

Ihan kiva saada yksien kansien väliin kaikki kivat reseptit. 
Tuohon voisi vielä lisätä välilehden, millä erottelisi leivonta- ja ruokaohjeet.

Makoisaa sunnuntaita kaikille <3

12 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen kaunis. Olet muuten kukkien hoidossa sitten samallainen kun minä. Kaikki elävä ja vihreä kuolee sata varmasti. :D Mukavaa viikonloppua! x

    VastaaPoista
  2. Voi miten kiva blogi täällä ja ihana idea. Mukavaa tulevaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti ja ihanaa kun liityit lukijakseni ♡

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kansio!!! <3
    Mä oon kans yhtä hyvä tuossa kukkien hoidossa. :D Mä vaan vieläkin hämmästelen, kun oli jäänyt takaterassille tulilatva kukat, jotka olivat siis todella melkein kuolemassa.... Ei niitä muistanut enään edes kastella. Mutta sitten auringonpaahteessa ne rupes kukkimaan!!! Ihan uskomatonta!! Varmaan oon liian paljon sitä kastellut. Mutta en vaan osaa tuota hommaa ollenkaan.
    Leipomisesta tykkään kyllä!! <3 Välillä onnistuen ja välillä ei niinkään onnistuta.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me vielä joku päivä onnistutaan pitämään joku kukka elossa. Sitä päivää odottaessa voidaan vaikka leipoo pullaa :D

      Poista
  5. Oi ihana! Mulla on noita kovakantisia reseptivihkoja, joita olen täytellyt... mutta jotka tekisi mieli jollain tavalla koota ja niputtaa yhteen. Ehkä jossain välissä...! Sun ideat on kyllä ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon ois niin kiva kun sais reseptit vaikka laminoitua tonne kansien sisään. Kerrankin ois kaikki ohjeet samojen kansien sisällä.

      Poista
  6. Tuli kyllä upea ja oi miten kaunis käsiala sulla on :) Mutta kun sää osaat piirtää niin hyvin niin käsiala on vähän kuin piirtämistä :) Olen muutaman kerran saanut kierrätyskeskuksesta ostokset ilmaiseksi, nekin mitkä ei ole ilmaishyllystä. Miehen mielestä se on merkki siitä, että mun olisi syytä alkaa ostamaan uusia tai edes ehjiä vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin sulla nyt niin kauhtuneet vaatteet on ollu päällä, et siks sait ilmaiseks tavarat :D :D
      ai hyvän tähden miten taas kikatin tälle sun kommentille.

      Poista
    2. Mun täytyy joskus laittaa sulle blogiin kuva mun pakettinarulla paikatusta teepaidastani :D

      Poista
    3. Sähän tiedät mun sähkärin, sinne vaan kuvia sitten :D :D

      Poista