Meidän tiimi

Nyt en puhukaan tästä meidän perheestä eli kotitiimistä, vaan mun mahtavasta työtiimistä.

Meidän tiimiin kuuluu minun lisäkseni kaksi muutakin.

Meistä kaksi on melkein samanikäisiä, minä olen tiimimme nuorin :D

Meillä kaikilla on kaksi lasta, tyttö ja poika, joista tyttö on vanhempi.

Meistä yksi on jo mummi.

Me kaikki teemme tätä työtä, koska me tykätään työskennellä lasten kanssa. 

Ei ole mitään mahtavampaa kuin nähdä miten lapset kasvavat ja kehittyvät, miten meistä tulee heidän luottoaikuisiaan hoitopäivän ajaksi.

Meidän työ ei ole aina niin ihanaa, meillä ei tällä hetkellä ole edes aikaa pysähtyä juomaan päiväkahveja, mutta me ollaan hiton vahvoja yhdessä.

Nämä kaksi naista ovat syy miksi jaksan raskaitakin päiviä.

Töissä huumori lentää ja meillä on hauskaa.

Meidän töissä saa tehdä sitä mistä pitää. 

Meillä lauletaan, loruillaan ja luetaan satuja. 

Meillä askarrellaan ja tanssitaan ( mä osaan hyvin Robinin bumkah käsiliikkeet).

Meillä saa olla sylissä ja meillä halaillaan.

Meidän hoitopaikka on lapsen turvasatama, kun vanhemmat ovat töissä.

Tänään meidän tiimi päätti repäistä. 

Me vietetään perjantai-ilta yhdessä ja lähdetään elokuviin.

Päätimme lähteä katsomaan elokuvaa

Mielensäpahoittaja

koska kieltämättä, joskus olemme mielemme pahoittaneet töissä ja vapaallakin (kukapa ei olisi).

Kiva nähdä mistä kaikista asioista elokuvassa pahoitetaan mieli :D

Elokuvasta kerrotaan näin:

Siinä on mukana värit ja ääni. Sen ovat atk-koneillaan kirjoittaneet lättähattujen suosikit ohjailija Dome Karukoski ja kirjailija Tuomas Kyrö. Kyllä ovat minulle vieraita nimiä. Itseäni näyttelee Litjan Antti, hänestä olen aina enemmän pitänyt kun ei ole mikään tyhjännauraja.

Minustahan se kertoo. Kahdeksankymmentä olen jo täyttänyt ja aina kotonani asunut. Verkot pitää katsoa, perunat nostaa ja hommat hoitaa. Puhumattomuudella Sysi-Suomessa on aina pärjätty. Mutta sitten loukkaan jalkani ja joudun lähtemään pääkaupunkiin muka johonkin vysioperatiaan. Taksipirssin kyydissä viedään sinne missä on raitiovaunuja eikä kukaan käytä päähinettä. Poikani jää kotiin, koska jonkun käytävä syöttämässä emäntä. Hänellä on herra Alshaimerin tauti ja sen takia joutui Kuusikodin vuodeosastolle. Isoa taloa joudun nykyään asumaan yksin. Meitin poikaa näyttelee semmoinen kuin Iikka Forss. Kyllä en tiedä kumpi siinä on etunimi ja kumpi sukunimi.

Minun pitää mennä ensin miniän tykö. Kovasti on tämä Mari Perankoski niin kuin miniän pitää olla. Se pelkää minua ja minä vähän häntä. Enemmän on hänessä nättiä näköä kuin työihmisen näköä. Kyllä en löydä viikonlopun aikana miniän kanssa yhteistä kieltä. Olen tottunut syömään eläimen kieltä ja miniä on enemmänkin opiskellut kieliä. Kuten esimerkiksi neuvostoliittoa.

Paljon on pääkaupungissa toisella tavalla kuin kotona. Emännät käyvät töissä ja isännät koulussa. Ihmisiä ja liesiä hipaistaan eikä naksautella tai kolauteta niin kuin minun maailmassani. Mutta talon ulkopuolella on hommat tekemättä. Rännit pitää putsia, välikaivo tyhjentää ja kyllä tarvitsee miniä apua tärkeässä neuvottelussa venäläisten kanssa. Koetan näyttää kuinka asiat tehtiin silloin kun kaikki oli hyvin. Nimittäin vuonna viisikymmentä ja kolme. Ei onnistu, tulee ongelmia ihmisten välille. Ja kansakuntien välille. Ja puun ja Voortti Eskortin välille.

Olkaahan kiltisti tänäkin perjantaina ja pidetään se mieli positiivisena!