Opettajille lahjat, tiedättehän tämän joka puolvuotisen ongelman.
Meidän pojan luokalla on kaksi opettajaa ja yksi avustaja.
Opettajat ovat miehiä ja avustaja on nainen.
Kesällä annoimme lahjaksi kaikille hyötykasveja, kurpitsan, pavun ja mansikan.
Tällä kertaa ajattelin tehdä jokaiselle joulukoristeen.
Eipähän varmasti tule samanlaisia lahjoja keneltäkään.
Haluamani hahmot tein Fimo-massasta joka kuivuu huoneilmassa n. vuorokauden.
Kuviot painoin kaulitusta massasta piparimuoteilla.
Poro-muotin sain itse viime jouluna lahjaksi hoitolapsen perheeltä.
Tykkäsin tästä tosi paljon.
Perinteinen sydän on aina ihana.
Muumipappa-muottiakin pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan.
Maalasin Muumipapan ja Petteri Punakuonon metallisella hiekkamaalilla ja tummat yksityiskohdat akryylimaalilla.
Taittelin paperista pienet laatikot lahjoille.
Sydämen päällystin decoupage tekniikalla, jouluista servettiä käyttäen.
Petteri Punakuono sai vähän väriä turkkiinsa ja tietenkin sen kuuluisan punaisen nenän.
Kaikissa koristeissa on ripustusta varten juuttinaru.
Askartelin vielä kortit työkavereiden lahjoihin ja pienet kortit tekemiini koristeisiin.
Kortti-idean sain Pitsiä ja piikkilankaa blogista, jonka pitäjä Senja oli idean löytänyt Ihana-lehdestä.
Tässä vaiheessa liimakin vielä odotti kuivumista, mutta niin innoissani olin näistä korteista, että piti heti kuvia räpsiä :D
Siinäpä nämä nyt oli.
Minun joulukortit odottavat postin punaisessa kuoressa ja kaikki lahjat odottavat paketeissa.
Minä olen valmis, eikä tullut yhtään stressiä (joka onkin hyvä, koska meidän perhehän ei joulua vietä)!
Mites teillä, joko on kortit postitusta odottamassa ja lahjat ostettuina/tehtyinä?
Ihania nuo koristeet. Etenkin porosta tuli hieno. <3
VastaaPoistaMinulla kortit odottaa postitusta ja lahjat paketointia. Ei havaittavissa stressiä (ainakaan vielä). ;)
Stressitön joulu ja valmistelut, niin sen kuuluukin olla. Mun oma lemppari on tuo sydän ♥
VastaaPoistavau toi muffinssivuokakuusi!!!!!!!
VastaaPoistaJoo, eiks tullutkin kivat?
PoistaIhania.Söpöt nuo kortit. Munkin lemppari on tuo sydän.
VastaaPoistaSama maku :)
PoistaHitaasti olen taas mukana täällä kommentointi osiossa, mutta muumipappa on mun suosikki tietenkin. Kivat lahjat kortit ym olet saanut aikaiseksi jälleen. :)
VastaaPoistaps. pistin sulle sähköpostia facen kautta joten käyppä tsekaamassa se jossakin välissä, kun kerkiät!! :)
Ai säkin tykkäät muumeista? Mun lemppari on kyllä Pikku Myy ;)
PoistaAivan ihanat nuo kortit!! <3 Kyllä ei uskoisi, että muffinssivuuista voi tehdä tuollaisiakin. Tosi kiva idea!!
VastaaPoistaVähän erilaiset kortit :)
PoistaHauskat noi kortit!
VastaaPoistaVoi kiitos ♡
Poista