maanantai 8. joulukuuta 2014

Unisieppari



Meidän töissä on apuna ollut aivan ihana sijainen E.
Häntä halusin muistaa tänäkin jouluna.

E kertoi kärsivänsä unettomuudesta ja näkevänsä pahoja unia, jotka tuntuvat niin todellisilta, että kun unesta herää, voisi melkein vannoa, että uni on oikeasti tapahtunut.

Itse olen aina ollut suht hyvä nukkumaan, joten se, että joutuisin olemaan keskellä yötä tunteja hereillä, kuulostaa ihan painajaiselta minusta.

Luin sitten tarinaa unisieppareista ja tarina on aika kiehtova.

Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.
Jotkut suomalaiset ihmiset uskovat,että ensin pahat unet menevät sulkia pitkin renkaaseen josta se valuu verkkoon ja loppulta keskiosaan jossa ne muuttuvat hyviksi uniksi.

Taikauskoa tai miksi kukakin sitä haluaa kutsua.
Minulle se oli syy kokeilla jotain, mitä en ollut ennen tehnyt.

Kaikki tavarat unisiepparia varten oli jo valmiiksi minulla, ne ovat kierrätystä muista tuunausjutuista.
 Tein unisiepparin ristipistotyön kehikkoon.
Lankana käytin puuvilla/pellavalankaa, koristeina käsikorun helmet ja valkoiset höyhenet.





Toivottavasti tämä nyt keräisi pois E:n pahat unet :)
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Vielä on aikaa osallistua blogini arvontaan, jonka löydät TÄÄLTÄ.

14 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän meikäläisenkin tehdä tuollainen itselleen? Joka yö unet vaivaavat järjestänsä ja seikkailen mitä kummallisimmissa unissa. Unet ovat myös samalla tavalla hyvin mukaansa tempaavia, toden tuntuisia. unesta herätessä kestää tovi ennenkuin tajuaa missä makaa ja kuinkapäin makaa. Outoa, mutta olen aina nähnyt unia, paljon nukkuessani. Eilen oli paras hetki, kun nukuin sohvalla päikkärit ja siinäkin näin jotakin unta. Tosin siitä unesta en saanut kiinni missään vaiheessa. Yleensä ärsyttää enemmän se, että muistaa vielä herätessäänkin ne viimeisimmän unen jonka on nähnyt ja välillä ne on niin sekamelskaa ettei tavallisen maalikon aivot ymmärrä niitä lainkaan! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee vaan, ei siitä haittaakaan ole :D
      Mä näen myös paljon unia, joskus niin hauskoja ja joskus jopa ahdistavia. Onneksi niitä ei kaikkia muista enää herätessään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos, tulipahan sellainenkin nyt väkrättyä. Saajallekkin tuntui olevan mieluisa.

      Poista
  3. Mä niin tykkåään unisieppareista, yksi on roikkunut vuositolkulla autossa :)

    VastaaPoista
  4. Kiva unisieppari siitä tulikin. :)
    Minäkin tarvitsisin tuollaisen. Olen nukkunut viime aikoina huonosti, mutta onneksi en painajaisia näe.

    VastaaPoista
  5. Ihana! Minulla on tuollainen veljeni joskus kouluaikana tekemä, mutta se on jäänyt kaapin perälle, kun en keksinyt sille paikkaa. Ehkä täytyisi etsiä sille paikka ja testata sen toimivuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esille vaan. On se ainakin kiva koriste, vaikka ei muuten toimisikaan :)

      Poista
  6. En tiedä mikä se äskenen kommentti oli joten toivottavasti et julkassu sitä. Se piti laittaa muualle. :D Tulipa kaunis sieppari. E nukkuu varmasti paremmin tän saatuaan. :)

    VastaaPoista
  7. Tuo yöllä tunteja hereillä on turhan tuttua. Siinä pyöriskellessä tuppaa tulemaan murheita mitkä sitten päivän valossa tuntuu hyttysen kakalta. Olisin kyllä taipuvainen epäilemään, että jos uskoo tuohon sieppariin niin se vaikuttaa alitajuntaan ja saattaa hyvinkin tuoda tullessaan paremman elokuvan yöaikaan katsottavaksi. Ja onhan se tosi kaunis vaikkei uniin olisi apua niin on siitä päivällä silmälle iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useinhan se on niin, että kun johonkin oikeasti uskoo, se toimii :)

      Poista