Kuten edellisessä postauksessa jo kerroinkin, olen hurahtanut täysillä tähtikoristeisiin.
Ihailen isoja peltisiä tähtiä, mutta koska en mitenkään raaski käyttää 70€ yhteen tähteen. päätin tehdä itselleni oman halpisversion.
Tarvikkeet sain kun jouduin ostamaan käytettyinä saatuihin tuoleihin uudet päälliset.
Jokainen päällinen oli erillisessä pakkauksessa ja jokaisessa pakkauksessa oli tukipahvi, jonka käytin tähän askarteluun.
Kuten huomaatte, tähän hommaan ei ollut mitään kaavoja valmiina :D
Tällaisia leikkelin viisi kappaletta ja sovittelin ne yhteen.
Käytin nitojaa ja liimaa apuna,
Tummensin mustalla maalilla kaikki taitoskohdat.
Maalasin tähden akryylimaalilla kahteen kertaan.
Mites teidän tammikuu on lähtenyt käyntiin?
Meillä vielä lomaillaan tuonne 7.1. asti.
Tänään tapaan ihanan tätini, jolla on taas muutama sisustuslehti ja joku kirjayllätys minulle, jee.
Idearikasta perjantaita kaikille.
Hyvä Outi!! Ja ihanan pitkä loma sinulla! :) Toista se on täällä, töitä vain heti... Onneksi tulee vielä loppiainen ;)
VastaaPoistaEnsimmäinen kerta kun saan olla lasten kanssa yhtä pitkään lomalla :)
PoistaOmpa hieno ja tuommoinen sopisi minunkin budjettiini . Kiitos ohjeistuksesta ♥
VastaaPoistaVoi kiitos, tykkään itsekin siitä tosi paljon :)
PoistaHieno! On kiva nähdä tällaisia pienen budjetin töitä, jotka näyttävät kuitenkin upeilta. :)
VastaaPoistaKiitos ihanista sanoistasi ♡
PoistaOmalla puolella lukija kyseli mistä muualta inspiraatiota kuin Pinterestistä ja lähetin tänne puolelle. Kyllä niin oikeaan paikkaan ohjeistin <3 Rautakaupasta saa sellaista kylmägalvanointiainetta paukkupullossa. Se on aika kallista, muistelisin sen hinnalla saavan kolme tavallista suhupulloa, mutta se riittää paljon pidempään kuin tavallinen suhumaali. Ja haisee ja sotkee enemmän :D Mutta se näyttää kuivuttuaan ihan pelliltä. Mun silmään tuo valkoinen on kyllä sitä perinteistä pellin väriä kauniimpi :) Jos et olisi kertonut miten tuo on syntynyt niin en olisi ollenkaan arvannut sen olevan pahvista :)
VastaaPoistaNyt varsinkin kun tähti on tuossa seinällä, ei sen heti arvaisi olevan pahvia. Köyhän on pakko olla keksiliäs :D
PoistaKiitos kun tuupit tänne lisää lukijoita, huomasitko, kohta on jo 90 lukijaa kasassa?
Mää niin fanitan sun blogia, että tuollaisen kevyen tuuppimisen sijasta haluaisin määrätä tänne kaikki :D
PoistaJuu käy vaan kovistelemaan kaikki tänne :D
Poistajoo, olis varmaan kannattanut alkaa lukemaan vanhimmasta uusimpaan sun blogia, eikä perinteisesti mikä ekana eteen tulee. :D Kiitos ohjeesta! Helpompi,kuin omani.
VastaaPoistaHyvä, että olin sitten löytänyt helpomman ohjeen :D
Poista