tiistai 28. huhtikuuta 2015

Liebster Award x2


Sain Liebster Award haasteen kahdesta blogista ja tässä saamani kysymykset vastauksineen.
Mukaansa haasteen saa ottaa sellainen, joka ei vielä ole tähän haasteeseen osallistunut.
Kysymyksistä voit valita 11 suosikkiasi ja vastata niihin.

Ideana on vastata haastajan keksimään 11 kysymykseen ja keksiä seuraavat uudet 11 kysymystä sekä tietenkin laittaa haaste eteenpäin. Haaste on tarkoitettu blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa, jotta pienemmät blogit saisivat näkyvyyttä. 



1. Mikä on kesässä parasta?
Kesässä parasta on lämmin sää ja luonto. 
Suomi on niin kaunis keväällä ja kesällä.
Loma kuuluu myös kesään ja loman mukana tulee lisää yhteistä aikaa perheen kanssa.



2. Tykkäätkö valokuvata?
Tykkään kyllä kovasti, mutta en ole siinä vaan kamalan taitava.
Onneksi nykykameroissa on apuruutu, näin kuvan keskittäminen on helpompaa.
Pienempänä minun ottamistani kuvista, ihmisiltä usein puuttui puoli päätä :D

3. Katseletko piirrettyjä? Jos katselet, niin mikä on lempileffasi?
Kyllä niitä tulee välillä katseltu, ei niin paljon enää kuin silloin, kun lapset olivat nuorempia.
Suosikkeihini kuuluu Nalle Puh, Monsterit Oy ja Räyhä Ralf.

4. Mikä pieni asia piristää sinua arjen keskellä?
Rauhalliset aamut, kun ei ole niin kiire töihin lähdön kanssa.
Yhteiset flirttailuhetken pitkin päivää oman kullan kanssa.
Lasten kanssa kikattelu.


5. Mikä on elämässäsi tärkeää?
Kyllä se on perheeni.
Perheeseeni kuuluu mieheni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä päälle 23 vuotta.
Meillä on kaksi ihanaa lasta 17-vuotias tytär ja 12-vuotias poika.

6. Minkälaisesta musiikista pidät?
Eniten Rn´B musiikista, vaikka kuuntelen kyllä sujuvasti muutakin.
En pidä rähinä heavysta, enkä modernista jazz musiikista.

7. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
Kate Jakobsin Lankakaupan talvi.
Ihastuttava kirja äidiltä tyttärelle siirtyneestä lankakaupasta ja ihmisistä, jotka tekevät kaupasta sen mitä se on.

8. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Bloggaamaan aloin siskoni ja ystävien sysätessä siihen suuntaan.
Tuunailin ja näpertelin kaikkea lähes maanisesti isäni kuoleman jälkeen ja silloin myös blogin aloittaminen tuli ajankohtaiseksi.
Tytär auttoi blogin aloittamisessa ja tässä sitä nyt ollaan, päälle kaksi vuotta myöhemmin.

9. Joku muistosi lapsuudesta?
Perheen kanssa tehdyt mökkilomat.
Äiti laittoi aina evääksi tummaa leipää, jonka päällä oli juustoa ja kurkkua.
Juomaksi oli spritea.
Mökkimme sijaitsee Puhoksessa ja olimme siskoni kanssa syöneet eväät jo ennen Porvoota.


10. Minkälainen olisi täydellinen/mukava loma?
Aurinkoa, hiekkarantoja, oma perhe, kiireettömyys ja rahaa hemmotteluihin.


11. Pakko viimeiseksi kysyä, että seuraatko jääkiekon mm-kisoja? ;) Ne kun lähestyy ja meillä on sellaista porukkaa, joka taatusti katselee kaikki suomen matsit.... Tämä asia kun jakaa mielipiteet ja kovasti. ;)
Kyllä meilläkin Suomelle tärkeät matsit katsotaan, ainakin ne mitalimatsit :)
Jalkapalloa on se mikä pyörii vähän liiankin kanssa tuolla meidän telkkarissa.



Mikä on eksoottisin/erikoisin paikka/maa, jossa olet käynyt ja miksi?
Kyllä se on Marokko. Mieheni on Marokon Casablancasta kotoisin ja anoppilassa käydään n.joka toinen vuosi.


Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
Tallinnaan tuon mieheni kanssa.
Hän ei ole koskaan käynyt Tallinnassa ja olemmekin suunnitelleet sinne matkaa ensi vuonna.

Mikä on lempiruokasi?
Kunnon lehtipihvi, ranskalaiset ja pihvin päälle maustevoi.
Voi ei, nyt tuli nälkä.

 Mikä on lempivärisi?
Harmaa ja turkoosi.
Turkoosista olen jo pidempään tykännyt kesävaatteissa,
Rusketun helposti ja mielestäni turkoosi näyttää ihanalta ruskeaa ihoa varten.
Harmaa taas on hyvä perusväri ja siihen voi yhdistellä huoletta minkä värin vaan.

Millaista musiikkia kuuntelet?
Tanssittavaa musiikkia, Rn`B musiikki on lähinnä sydäntäni.
Enää ei ole lempibändejä niin kuin nuorena, nyt on vain hyviä biisejä.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia?
Osaanhan minä. 
Katsoppa video postauksen lopussa :)

Mitä harrastat (bloggaamisen lisäksi)?
Tuunailua, askartelua ja pyöräilyä.

Minkä unelman aiot toteuttaa tänä vuonna?
Kunnollisen treffi-illan mieheni kanssa.
Treffeihin kuuluisi ruokailu, leffa ja paljon läheisyyttä, ilman häiriöitä, kiitos :)


Mikä on ensimmäinen asia, jonka tulostaisit 3D-tulostimella?
Miten isoja asioita sillä tulostimella saisi tulostettua?
Omakotitalon voisin tulostaa ja jos ei noin isoa saisi niin kesäksi uudet tennarit.

Mitkä asiat saavat sinut ärsyyntymään?
Sellaiset ihmiset, jotka ovat ystäviäsi vain koska hyötyvät siitä jotenkin.
Kun toinen on käytetty loppuun siirrytään seuraavaan.
Vihaan rasismia, oli se sitten millaista vain.
Vihaan myös sitä kun ihminen kuvittelee olevansa parempi/viisaampi kuin toinen, vain esim. ammattinsa tai tulojensa mukaan.

Mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi?
Oma perhe, äitini, sisko perheineen ja aivan ihanat ystäväni.
Työkaverini ovat myös mahtavia.




24 kommenttia:

  1. Niin kivoja vastauksia <3 Monsterit on ihan paras <3

    Ihana kuva teistä, miehestäsi ja susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on viime vuodelta kun pääsimme kaksin risteilylle, siksi niin autuaat ilmeet :D

      Poista
  2. Ihana perhe! Näitä on vaan niin kiva lukea. Turkoosi - se on minunkin lempiväri ja kesä odotan niin kovasti. Kalpea naama saa pian kauniin rusketuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin päivettyneenä näyttää ihokin aina terveemmältä :)
      Ihanaa alkuviikkoa!

      Poista
  3. Oih, onpa teilläkin pitkä yhteinen taival takana! <3 Ihania vastauksia, ihana sinä ja tosta pianomusiikista tuli hyvälle mielelle! 7 vuotta kerran viikossa ravasin minäkin pianotunneilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin tässä keväällä piano tänne meidän kotiin ja siitä lähtien olen joka viikko nauhoittanut yhden kappaleen ja lähettänyt sen äidilleni, tämä on yksi niistä nauhoituksista :)

      Poista
  4. Ihania vastauksia ja kuvia! Kiva oppia susta lisää.

    VastaaPoista
  5. Mielettömän kiva postaus ja tuo toiseksi viimeinen vastauksesi on ; JUST NIIN! :)

    VastaaPoista
  6. Vau osaat soittaa pianoakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä nyt kovin hyvin, mutta tykkään soittelusta kuitenkin :)

      Poista
  7. Oi kun te olette niin vastarakastuneen oloisia tuossa kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ollaanhan me. Ihan justhan me vasta tavattiinkin, mitäs tästä nyt onkaan...23 vuotta ja risat :D

      Poista
  8. Eväsmuistosi kuulosti niin tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit miten tärkeitä ne eväät olikaan. Ihan muistan miltä ne leivät tuoksui ja jotenkin ne aina maistuivat niin hyviltä :)

      Poista
  9. Taputan täällä pianon soitolle :) <3 Rakastan niin kuulla pianon ääntä - jos sitä osataan soittaa :)

    VastaaPoista
  10. Kiva, kun otit haasteen vastaan! :) Ihanat nuo kuvat! Mä tykkäisin kans pimputella pianoa, mutta tänne kotiin se ei mahtunut... Ehkä sitten vielä joku kerta! Musiikki on kuitenkin sellainen rauhoittava tekijä usein ja saa ajatukset ihan muualle. Mä luin lankakauppa sarjan ekan kirjan viime kesänä ja tykkäsin siitä kovasti. Täytyy yritää josko taas kesälomalla olis aikaa lueskella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunailu ja musiikki rentouttaa minua. Musiikista saa voimaa. Lankakauppa kirjat on ihania ♡

      Poista