lauantai 22. elokuuta 2015

Joskus kirjakin tarvitsee tukea



Kierrätyskeskus ei jättänyt minua taaskaan ilman tuunaustarpeita.
Löysin kirjatuen hautautuneena leikkuulauta kasan alta.
Kirjatuki vaati pientä tuunailua ja korjailua, mutta sitähän minä tykkään tehdä.
Hinta ei tässäkään päätä huimannut, ihan kokonaista 0,50€ tästä maksoin.


Kirjatuesta puuttui varsinainen tuki kokonaan. 
Kaivelin työkalupakkiani ja sieltä löytyikin muutama puutappi tätä tuen virkaa hoitamaan.
Kiinnitin tapit Pattex 100% liimalla ja vasaralla naputtaen paikoilleen.
Tämän jälkeen kilikali maalilla uusi väri pintaan.


Leimasimella tein tekstin kirjatuen yläreunaan.
Kaupassa huomasin, että vastaavissa tuissa on aina joku koriste tai pallero pitämässä sivuja auki, joten sellaisen vielä lisäsin tähänkin.
Minun palleroni on iso puinen helmi ja kettinki on vanhasta kattolampusta.
Helmi on kiinnitetty kettinkiin rautalangalla.
Taas kilikali maalia ja sekin on valmis.
Huomatkaa myös hieno kuivatustekniikka :D



Eikö muuten olekin ihana tuo vanha Viisikko kirja.
Dyykkasin kierrätyshyllyltä tällaisia ihanuuksia 4.
Lomalla luin niitä ja ihan tuli lapsuus taas mieleen.
Olen näitä myös lapsilleni lukenut.


Täähän toimii. 
Kyllä taas kannatti vähän nähdä vaivaa tämänkin eteen, on se vaan niin kiva tuolla keittiössä apuna.
Kiva myös tehdä jotain sellaista jolle on oikeasti käyttöä.

Mitäs tykkäätte tällaisesta tuunauksesta?
Onko teillä reseptikirjalle tukea/telinettä?
Onko tällainen edes nimeltään kirjatuki?

Jostain syystä olen nyt menettänyt muutamia lukijoita ja sehän vietävästi minua harmittaa.
Muutos- ja postausehdotuksia voitte aina jättää kommettikenttään, älkää nyt täältä kokonaan lähtekö pois :(
Nyt kuulkaas pistetään sellainen spurtti päälle, että 180 lukijaa kun tulee täyteen, lupaan pitää täällä arvonnan teille kaikille rekisteröityneille lukijoille.

Mukavaa lauantaita!


32 kommenttia:

  1. Ompas kiva! Itse tarvittisin kanssa tälläisen keittiöön keittokirjoja varten :)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää! Minäkin tykkään tuunailla, vaikka harvemmin saa otettua sille aikaa. Multakin oli yksi lukija lähtenyt ja harmitti, ymmärrän siis hyvin! Mut mulla on kans arvontaa pian luvassa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunailu on mun harrastus :)
      Kun lukijoira lähtee alkaa sitä väkisinkin miettimään, että onko tehnyt jotain väärää.

      Poista
  3. Kyllä tuo kirjatuelta kovasti näyttää :) Sellaiselle olisi tarvetta varsinkin keittokirjojen kanssa keittiössä.

    VastaaPoista
  4. Sä Outi olet kyllä keksijänikkari. Niin toi pallero pitääsivuston auki. Tosi hyvä, en olis itse kyllä tuota tajunnut, kun öö, ehkä noita kokkikirjoja tulee harvemmin käytettyä, vaikka kyllä pitäs! Tuohan olis hyvä myös vanhuksille, jotka haluaa lukea sängyssä, mutteivat jaksa pitää kirjaa enää käsissä. Miehen täti 85 valittaa juuri tuosta.
    Älä sure lukijoiden lähtemisiä, osa vaan lähtee ja sille ei voi mitään. Huomaan myös osan liittyvän vain esim. kilpailuja varten. Tärkeintä bloggarille on, että löytyy lukijoita kuitenkin, vaikkeivat jäseniksi tuliskaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ei pitäisi aina noita lukuja katsella.
      Aurinkoista lauantaita!

      Poista
  5. Oi, mä luin nuorena kaikki viisikko kirjat läpi, kun iskä niitä suositteli. :) Olivat sinikantisia ja ihan kivoja vaikka hieman toistivat aina toisiaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuollaiset esiteineille ja teineille suunnatut kirjat aina toistavat itseään, mutta jotenkin ne siksi vetävät puoleensa kun juoni on jo vähän niinkuin alussa selvää kauraa :D

      Poista
  6. Näpsäkkä tuunaus :-) Viisikko-kirjat on tullut aikoinaan luettua, ainakin kertaalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä Viisikot ovatkin jo melkein klassikkokirjoja.

      Poista
  7. Täältä löytyy lahjaksi saatu tuki, mutta aivan mahtava kun on kuules itsetehty! Kuolaan kateudesta upeutta eli vanhaa Viisikkoa, että rakastin Viisikoita lapsena, tosin niitä katsellessa iski aina nälkä. ;)

    Kivaa lauantaita ihana Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt aikuisena sitä aina ajattelee, että jos omat lapset kokisivat seikkailuillaan noin paljon outoja juttuja kuin Viisikot, en koskaan uskaltaisi heitä päästää mihinkään :D

      Poista
  8. Viimeinkin pääsen tänne pitkästä aikaa kommntoimaan.

    Meiltä löytyy sellaisen vanhan raamatun kirjatuki ja senhän mää voisin maalata vaikka valkoiseksi. Siihen olisi meinaan mahtava laittaa joku ihana sisutuskirja mitä multa nyt löytyy, kun niitä olen kirjakaupoista ostanut ja kerhosta tilaillut. :)

    Hieno tuli ja on täysin tekijänsä näköinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä idealta. Ei muuta kuin toteuttamaan ja sit kuvia sun blogiin.

      Poista
  9. Viisikot olivat ihan parhaita! Opin lukemaan isosiskon viisikon ryövättyäni. Ikää oli 6v ja halu lukea jänskää aavejunaa ihan valtava!
    Mullakin on lahjaksi saatu kirjatuki köökissä. Tosi tarpeellinen apuri se muuten onkin ja etenkin leipoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin oli tuki käytössä kun väänsin pannaria keittiössä ♡

      Poista
  10. Onpa kiva kirjatuki,tuollainen olisi kiva keittiössä vaikka keittokirjoille:) Sä kyllä olet taitava,itse olen aika tumpelo tuollaisissa jutuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jael ♡
      Sä voit olla tumpelo tällaisissa jutuissa koska oot niin vietävän hyvä kokki ♡♡

      Poista
  11. Kivan näköinen kirjatuki! Oih Viisikot... Ne on tullut kahlattua läpi ja olisikin hauska lukea niitä nyt uudelleen. Esiteinille tyrkytin alkukesästä Neiti Etsiviä luettavaksi kun hän etsi Pottereiden jälkeen seuraavaa kirjasarjaa. Ihan ok kirjoja olivat kuulemma, vaikka ovatkin IHAN keskiajalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mä olen lukenut myös kaikki Neiti Etsivätkin, ne oli niin hyviä.

      Poista
  12. Tosi kiva kirjatuki!! :)
    Meillä on neidillä kirjatukena sellainen säkkityynyn näköinen tyyny. Helpottaa lukemista kyllä kovasti, kun ei kädet väsy.
    Ihana löytö nuo Viisikot!! <3 Niitä on tullut itsekin luettua joskus muutama vuosi sitten... ;D Meidän neiti tässä kyseli, että voisko hän lukea Neiti Etsiviä, no tottakai niitä voi lukea!! Itse en sitä sarjaa lukenut, kun pienenä luin Tiina-kirjoja, Pieni talo preerialla kirjoja ja Viisikoita. Sitten vähän vanhempana olen paljon kahlannut läpi Anni Polvan kirjoja. Ovat niin kevyttä ja hauskaa luettavaa, mun ihan lemppari-kesto suosikki on Rakkautta ja kaalintaimia. Vaikka kuinka kirjan osaakin ulkoa, niin silti en siihen kyllästy. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva huomata, että vieläkin löytyy nuoruuden aikaisista kirjoista kohtia, jotka muistaa ihan selvästi ♡

      Poista
  13. Voi vitsit, kuinka olet kätevä! Ihailen kovasti kaikkia kädentaitoisia... Tuunaaminen olisi hauskaa mutta jostain syystä minulla ei ole siihen ikinä aikaa. Pari viikkoa sitten aloin askartelemaan synttärikutsujani mutta loppujen lopuksi päädyin printtaamaan ne väriprintterillä :P Tällä kertaa marjat, koira ja rästiin jääneet pihahommat veivät ajan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihahommat ja pikkuinen hauvavauva ovat oiva syy jättää askartelut vähemmälle :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa.

      Poista
  14. Itsellä ei ole ollut tarvis tällaiselle, mutta kivalta näyttää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kun on pöydät niin täynnä purnukoita, että tällainen tuki on ollut tosi kiva kun leivon ja pitää ohjeita katsoa.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  15. Tosi kätevä ja kaunis kirjatuki. Tuollainen olisi kätevä jokaisella leipurilla keittiössä ;D

    VastaaPoista
  16. Vanha kunnon Viisikko! Lapsena ahmin ne läpi ja kinastelin ystäväni kanssa kummat ovat parempia; viisikot vai neiti etsivät :-)

    VastaaPoista
  17. Ompa kiva idea! Usein näkee näitä keittokirjoille isompana mutta pitäähän sitä olla muillekkin kirjoille. Varsinkin jos esim. mökillä lueskelee aurinkoa ottaen kirjaa tai vaikka kokatessa. :D Mahtava idea Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kyllä mahtuu isompikin kirja, mutta en jaksanut penkoa mitään muuta kuvaan. Kelasin noita Viisikko kirjoja nyt kesälomalla ja verestin nuoruusmuistoja samalla.
      Oli ne vieläkin aika kivoja.

      Poista