maanantai 24. elokuuta 2015

Laudoista taulu/kyltti



Äitini talonyhtiössä on tänä kesänä ollut kattoremontti.
Työmiehiltä pyysin saada muutamia laudan kappaleita ja sehän sopi heille oikein hyvin.
Siellä olisi riittänyt materiaaleja useammallekin tuunaajalle.

Muutaman kyltin olen näistä laudoista jo tehnyt, mutta nyt päätin tehdä laudoista taulun tai kai tämäkin on kyltti mutta vaan iso sellainen.

 
Asetin kolme lautaa vierekkäin ja laitoin yhden tukilaudan taakse.


Maalasin laudat harmaalla akryylimaalilla.


Kirjoitin tekstin valkoisella akryylimaalilla.
Ensi kerranlla taidan käyttää leimasinta, vapaalla kädellä kun kirjoittaa niin tekstissä on aina jotain vikaa :)


Ylimmän laudan reunoihin naulasin ripustusta varten kiinnikkeet.
Hyvä kun maali ehti kuivua, niin tämä taulu oli jo matkalla siskolleni.
Kiva kun hän tykkää näistä minun tuunailuistani.


Siinä se nyt on siskoni keittiössä.

Mitä te askartelisitte muutamasta laudasta?

Mukavaa maanantaita <3


26 kommenttia:

  1. Hyvinhän sun teksti on onnistunut! Mullakin teksti on helposti se kompastuskivi. Tekele, oli se sitten taulu tai kortti, näyttää hyvältä siihen asti kun se on ilman tekstiä, mutta tekstiä on hankala saada kauniisti. Kivan näköinen taulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Ihan vakio homma, että käyn stressaamaan tekstistä. Yleensä jopa leimaan kaiken vinoon :D

      Poista
  2. Heh apua linnunpöntön, juu ei sittenhän meidän kisut kävisivät vaan poimimassa linnut sieltä pöntöstä. Rouhean pöydän! Hieno Outi tuli! Sulla on muuten upea uusi banneri. <3

    Kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni kukkalaatikko ois ollut myös kiva :)
      Kiitos bannerikehuista, täytyy myöntää, että sun banneri houkutti mua myös palaamaan värilliseen banneriin.
      Mukavaa viikkoa Tiia <3

      Poista
  3. Kiva idea! Tuollaisia kylttejä voisin laittaa myös pihalle, esim mökille. Esim osoittamaan, missä wc tai grilli tai keittiö jne. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan innostunut erilaisista kylteistä.
      Mukavaa viikkoa.

      Poista
  4. Mistä sinä synnytät kaikki nämä ideat? Luova-Outi <3. Kaunista jälkeä jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ihanan lautataulun Anttilassa ja pakkohan sillä tyylillä oli itsekin oma taulu tehdä, tosin eihän tuo taulu nyt edes jäänyt minulle.

      Poista
  5. Mun haaveissa on tehdä sellaisia aikas pieniä laatikoita. Tarvis vaan sitä lautaa ja maalia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin kans muutaman pienen laatikon tehdä. Harmi vaan, että nyt se äitin kattoremppa on jo ohi :)

      Poista
  6. Hienohan se, ja sopii tuonne sisustukseen. Silloin, kun oli paikka missä maalata ja hioa, tuli tehtyä vaikka ja mitä isompaakin. tien viittoja, pöytäasetelmiinhan laudat käy myös pohjaksi, jos päällystää esim. sepelillä, jne. Laatikoita vois kans tehdä. Niitä pottulaatikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitä laatikoita mäkin nyt aloin himoitsemaan. Ei muuta kuin uutta kattoremonttipaikkaa kyttäämään :)

      Poista
  7. Laudoista tekisin hyllyn seinälle. :)

    VastaaPoista
  8. Osaava saa lautakasastakin aikaan taidetta, hieno teos taas kerran :)

    VastaaPoista
  9. Täydellinen ruokavalokuvaukseen...; ) Näitä nyt väsäilemään!

    VastaaPoista
  10. Ihana taulu!! <3 Kyllä mä tekisin myös noita tekstitauluja. ;) Oon miettinyt, että kun ei ole mahdollisuutta saada mistään mitään vanhaa lautaa, että jos ostais pätkän ihan uutta ja vanhentais sitä. Mutta se on taas sillä kuuluisalla listalla, että sitten kun mulla on aikaa. :D ;)

    VastaaPoista
  11. Tällä hetkellä työnalla muutama taulu häihin. Kivasti koristaa keittiötä tuo tekemäsi :)

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja! Kyllä oli sisko tyytyväinen kun tämän sai tai oikeastaan kyllä kaappasi itselleen :D

      Poista