lauantai 8. elokuuta 2015

Syksyn 40+ kick off



Puitteet ja seura olivat ihan ykkösiä kun 40+ blogilaiset tapasivat Mikonkadun Shanghai Cowboy:ssa torstaina.
Kiitos Hok-Elannolle ja Shanghai Cowboy:lle mahtavasta miljööstä ja ruoasta.

40+ blogit tarjoavat monipuolista luettavaa kaikille, blogeja löytyy ihan varmasti jokaiseen makuun.
Ollaan saatu yksi miesbloggaajakin mukaan ja lisääkin saisi tulla ;)
Tuolta sivun oikeasta reunasta (logoa painamalla) pääsette tutustumaan 40+ blogeihin paremmin.
Tällä hetkellä blogeja on 25, joista nyt tapasi 16 toisensa.
Ruoka ja juomat olivat mahtavia, seura ja keskustelut mukavia.
Tällä porukalla saadaan vielä isoja juttuja aikaiseksi.


Alkoholiton inkivääridrinkki oli ihanan raikasta ja kirpeää.
Auttoi mukavasti rauhoittamaan räkätaudista kärsivää kurkkuanikin.



Ihanasti maustettua ruokaa.
Naudanlihaa ja chiliä, tämä vei kielen mennessään.
Annoksessa oli myös kesäkurpitsaa, josta en niin pidä, mutta tätä olisin voinut syödä vaikka koko lautasellisen.


Petris Chocolate Room halusi ilahduttaa meitä herkullisilla suklailla.
Tämä rasia ei meidän perheessä päässyt vanhentumaan.
Kotimaista ja käsityönä valmistettua herkkua.



Saimme myös muitakin yllätyksiä.


Cutrinin hiustenhoitotuotteet ovat ihania ja nämä tulevat minulle olemaan sellaisia arjen luxus tuotteita.


Myös Nivea osallistui iltaamme ihanin yllätyksin.
Näillä tuotteilla pysyy tämänkin bloggaajan iho nuorekkaana.
Tytär tosin heti nappasi tuon CC-voiteen ja mies sanoi lainaavansa myös kosteuttavaa in-shower body lotionia.
Meillä nämä Niveat kyllä tulevat käyttöön.


Saimme myös uusimman Eeva lehden.
Tukka hyvin, iho heleänä ja hyvää luettavaa, eipä sitä muuta viikonlopuksi tarvitsekaan.

Olen niin onnellinen, että kuulun tähän blogiyhteisöön.
Tunnen todellakin kuuluvani ihan huippujengiin.
Tulihan sitä vähän hulluteltuakin lopuksi.

TÄDIT TUBETTAA

Kannattaa tätä kanavaakin seurata.

Nautin illasta vaikka kärsinkin ihan järjettömästä nuhasta.
Olisin varmasti harmitellut pitkään, jos en olisi lähtenyt tätä porukkaa tapaamaan.
Laukkuni näytti ravintolaillan jälkeen tältä.

(ai miten niin nuha?)

Oikein ihanaa viikonloppua, toivottavasti tämä minunkin oloni alkaa tästä vähitellen parantumaan.



28 kommenttia:

  1. Oli kiva ilta ja voi sitä ruokaa, aah! Energiat pääsi todella valloilleen siinä kadulla sitten :D

    VastaaPoista
  2. Outi, oli todella ihana nähdä ja jaksoit raahautua paikalle turkasen köhäsi kanssa. Superjoukko meillä! Parane pian <3 <3!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olisi harmittanut, jos en olisi päässyt tulemaan. Niin oli mukava ilta.

      Poista
  3. Toivottavasti olet nyt parantunut! Kiitos seurasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen olo oli tosi kurja, nyt jo vähän parempi. Huominen on vielä aikaa parannella.
      Oli kiva taas nähdä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Sitä se Hansu kyllä olikin. Mahtava porukka oli paikalla.

      Poista
  5. Oli kiva nähdä livenä. Meissä naisissa on vaan NIIN poweria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on ja se poweri vie meitä eteenpäin voimalla ☆☆

      Poista
  6. Mahtiporukka, ei tässä voi muuta kuin huokailla. <3 Voi sinä ja sun nuha, mutta ei ole tarttunut vaikka vieressä istuttiin. Kiitos kiitos tubetuskanavan jakamisesta. <3 Ihana sinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuutta ja elämäniloa on kiva jakaa muillekin. Pois kaikki negatiivisuus :D

      Poista
  7. Hienosti kirjoitettu ja kiteytetty <3 Upea porukka koossa, miesbloggareita tietysti toivotaan lisää, mutta varmasti yhteistapaamisia tulee lisää! Ihanaa viikonloppua upea Outi!

    VastaaPoista
  8. Oli kiva ilta. Hyviä vinkkejäkin saimme toisiltamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa te saitte vaan nuhan, mutta mä kyllä hyödyin tapaamisesta :D

      Poista
  9. Mulla taus mennä kommentti jonnekin ties minne eli uusu yritys. Olisi ollut mahtavaa tavata teidät kaikki mutta kiva seurata iltaanne myös näin virtuaalisesti. Paranemisiin

    VastaaPoista
  10. yaijk.. enpä vissii tahdo maistaa tuota inkivääridrinksua tai suklaapalleroita! :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallerot sopi hyvin kaffen kanssa ja inkiväärijuoma oli ihanan kirpakkaa ja rauhoittavaa.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Juurikin näin Katja. Onneksi tämä tautikin alkaa jo vähän helpottamaan.

      Poista
  12. Joukossa viisaus tiivistyy vai miten se oli ;) Toivottavasti taas pian nähdään! Ja toivottavasti olosi on jo parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo on jo sen verran hyvä, että huomenna olen töihin menossa :)
      Oli kyllä kiva taas tavata ♡

      Poista
  13. Bloggaritapaamiset on kyllä huppuja! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  14. Voi että kun mukavaa, kun saa tavata muita saman henkisiä ihmisiä!! :) Toivottavasti olosi pian helpottaa!! Flunssat on niin kurjia kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin vähän köhityttää.
      Rempseää porukkaa nämä 40+ tyypit, tunnun sopivan ihan kivasti joukkoon.

      Poista