Mikä on teidän lempi meloni?
Minulla se on ehdottomasti vesimeloni.
Nyt sitten ihan rehellinen vastaus.
Kuinka moni ajatteli otsikkoa kaksimielisesti?
Hep, täällä yksi, kamalaa :D
No anyway, mites tää juttu nyt meni ihan meloneiksi.
Tässä päivänä muutamana ajelin pyörällä kotiin päin ja huomasin maassa nämä palaset.
Kotitien varresta oltiin kaadettu yksi koivu ja muutamia pieniä koivun paloja oli jäänyt nurmikolle.
Eikö vaan näytäkin vesimelonin tai juuston lohkoilta?
Ei näyttänyt kaikkien mielestä, tytär ja poika näki tässä porkkanat ja mies leivänpalat.
Minäpä näin ne melonit.
Eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja akryylimaalit kehiin.
Käytin Lidl:sta ostamiani maaleja.
Muistaakseni tämä paketti maksoi alle 5€.
Kohta pitää jostain löytää uudet maalit, nämä ovat olleet kovassa käytössä.
Maalasin kuoren vihreällä ja koska puupalassa oli vielä vähän kaarnaa jäljellä, tuli lopputuloksesta ihanan eläväinen.
Sekoitin vihreään väriin valkoista ja sain sillä maalattua palan yläosan.
Loppu menikin sitten punaista maalia sutien.
Tuore puu imee maalia niin, että kerroksia piti maalata kaksi.
Maali onneksi kuivuu myös todella nopeasti.
Nyt palasiin piti lisätä vielä siemenet.
Kerros lakkaa vielä ja nämä melonin lohkot olivat valmiit.
Nämä menevät siskon tytön kotileikkeihin.
Kyllä taas kannatti pitää silmät auki pyöräillessä.
Samalla kotimatkalla löysin myös muutamia sulkia, joista on tuunausta myös tulossa.
Oikein ihanaa tiistaita teille kaikille ja tervetuloa uusille lukijoilla.
Vielä kun saadaan 6 lukijaa lisää, on tiedossa kiva arvonta täällä blogissa.
Vaikka moni olisi huomannutkin nuo puunpalaset maassa, niin harva niitä olisi ottanut mukaansa ja keksinyt tehdä niistä mitään. Kivat melonit saa tyttö leikkeihinsä :-)
VastaaPoistaKiitos. Kovasti jo siskon tyttö näitä odottaa leikkeihin.
PoistaHauskat melonit! Jäin ihan miettimään lempparimelonia, tykkään vesimelonista mutta hermostun siemenistä... Galia-meloni on aika herkkua! Jasiemenet saa keskeltä kerralla pois. :D
VastaaPoistaMelonit on oikeesti niin hyviä, tykkään yhdistellä niitä marjoten ja muiden hedelmien kanssa. Vielä ehtis kauppaan ostamaan vesimelonia :D
PoistaHahaa, ihana idea :) akryylivärejä löytyy Tuubi:sta, Arteljeesta jne...jos kerran hennot ostaa Windsor & Newtonin akryylit, et enää muilla halua maalata. Niissä todella hyvä pigmentti, riittosat, kauniit värit. Eivät ole vetiset.
VastaaPoistaIhanaa päivänjatkoa
Kiitos maalivinkeistä. Kamalan kalliita värejä en viitti näihin mun tuunailuihin hankkia :)
PoistaMukavaa tiistai-iltaa.
Mähän aina ajattelen vaan yksimielisesti kaikesta ;) Hih, kivat tuli ja oikein ihanaa päivää <3
VastaaPoistaJuu sellaisia siveyden sipuleita ollaan kummatkin mieleltämme :D
PoistaHauskaa tiistaita Tiia <3
Ihan tuli oikean melonin näköistä. Eipäs ole tullutkaan itsellä mieleen, että voisin maalailla akryylimaaleilla puuta, hyvä hyvä. Noita mielenkiintoisen näköisiä puupalikoita ja laudanpätkiä kun on itselläkin jemmassa (mitäpä minulla ei olisi hihi).
VastaaPoistaMitä sulla ei oo, sitä ei tarvitsekaan olla :)
PoistaEi muuta kun puupaloja tuunailemaan, minäkin ihan tuosta hommasta innostuin.
Sää menit vähän liian aikaisin paljastamaan ettei nämä olekaan melooneja. Mää nimittäin luulin ihan oikeesti, että nyt se on mennyt ja laitatuttanut itselleen ihan mahdottoman kokoiset silikooni meloonit. hah..hah.. :)
VastaaPoistaSit mää luulin, että ne on jotkut viuhkat jotka se on löytänyt jostakin varaston kätköistä ja tuunaa uusiksi... taas erehdyin. :O
Mutta niistähän loppujen lopuksi kuitenkin tuli kuin tulikin meloneita. :)
Silikonien ottamista en edes harkitsis, vaikka menettäisin tissini, en silkkareita ottaisi. Pärjään toistaiseksi näine lätysköineni oikein kivasti :D
PoistaIhan meni meloniksi koko touhu loppujen lopuksi.
Wau, onpa kiva idea. :) Tätä täytyy hyödyntää ja ihan omiksi koristeiksi tehdä. Tuota puutakin kun pihalta löytyy. :)
VastaaPoistaEi muuta kuin maalailemaan. Mielikuvitusta vaan mukaan kun etsit sieltä teidän pihalta puunpalasia.
PoistaMukavaa tiistai-iltaa Minttu <3
Miehen halkopinosta pöllin ne. :D
PoistaKyllä ensin kävi mielessä, että mikäs postaus nyt tulee :) Hienot meloonin siivut sait tehtyä!
VastaaPoistaMä oon niin hurja, että musta ei tiedä mitä mä täällä postailen :)
PoistaKyllä tuo vesimeloni taitaa olla munkin suosikkini. On sulla kyllä uskomattoman luova ajattelumaailma; minä olisin nähnyt maassa vain kauniita koivunpaloja. Sinä sen sijaan näit niissä jotain erilaista ja uutta, vau!
VastaaPoistaOi kiitos, ihanasti sanottu ♡♡♡
PoistaKyllä kannattaa pitää silmät auki! Mäkin kerään luonnosta mitä ihanampia materiaaleja. Kotileikkeihin varmasti kelpaa! Ja ovat kestäviä! Voisipa itsekin tehdä noita ruokia puusta, mä oon tähän asti vaan virkkaillut :) Kivaa päivää!
VastaaPoistaMä olisin niitä muffinseja halunnut virkata, mutta en oo kummoinen virkkaaja. Tää puun maalailu on enemmän mun juttu ;)
PoistaHauska idea. Kannattaa kulkea näköjään silmät ja mieli avoinna niin keksii kaikkea kivaa!!! :D
VastaaPoistaJuuri näin. Itseasiassa tuolloinkin etsin sulkia, joten löytötutka oli kyllä päällä :D
PoistaMahtavat melonit! Niillä kelpaa leikkiä. Ja näitä kehuja ei sovi mieltää kaksimielisesti :D
VastaaPoistaKiitos Jani, minähän en mitään juuri koskaan ajattele kaksimielisesti :D
Poista