Sitä olen todella miettinyt lähiaikoina.
Viikko sitten kävin taas kerran Kierrätyskeskuksessa.
Mitäpä sieltä löysin?
No tietenkin leipälautoja.
Jotenkin olen niihin niin tykästynyt.
Johtuu ehkäpä siitä, että niissä on tuo ripustuslenkki valmiina.
Ei tarvitse mitään koukkuja kiinnitelllä.
Tällä kertaa löysin 6 samanlaista lautaa.
Hintaa näille tuli yhteensä 2,40€.
Innoissani otin testiin myös saamani Ilves maalien * kalustemaalin.
Maali toimi loistavasti tässä hommassa.
Kahdella kerroksella sain haluamani lopputuloksen.
Sitten vaan odoteltiin kuivumista.
Tulostin odotellessa kivoja kuvia Pinterestista.
Tykästyin kovasti tähän arabityyliseen kuvioon.
Näitä tulostinkin kaksin kappalein.
Leikkasin kuvion irti paperista ja pyöristin hieman alanurkkaa.
Kiinnitin kuvan decoupage tekniikalla.
Pitihän sitä tällaisen herkuttelijan yksi suklaakylttikin tehdä :)
Eikö vaan tullutkin taas tosi kivoja.
Tässä on se syy miksi olen niin ihastunut leipälautoihin.
Niistä on niin moneksi.
Aivan ihastuttavaa tiistaita kaikille!
Vielä 5 lukijaa lisää ja päästään arpomaan jotain kivaa.
Tuunauksen apuna yhteistyö Ilves maalien kanssa
kylläpä taas keksit hienon idean! tuli tosi kauniita <3
VastaaPoistaKiitoksia Arja ♡♡♡
Poistaihanat <3
VastaaPoistaNiin luovaa mA!
VastaaPoistaKiitos Piiuli ♡
PoistaMukavaa päivää sinulle ♡
Hieno idea <3
VastaaPoistaVoi kiitos ♡
PoistaTosihienoja !!Kiitos upeasta ideasta :)
VastaaPoistaOleppa hyvä vaan. Siksihän näitä tänne laitan, että ideoita pääsee kopioimaan. Ihanaa kun tykkäsit ♡
PoistaIhana toi suklaakyltti!! <3
VastaaPoistaKiitos ihana Marina ♡
PoistaMiten voi edes olla mahdollista, että löydät kuusi samanlaista kivaa leipälautaa?? Täällä en ole nähnyt ikinä yhtäkään, mutta jos näkisin, niitten kohdalla voisin helpostikin tinkiä "älä osta mitään"-periaatteestani, koska itsekin tykkään leipälaudoista. Tosin ihan niitten alkuperäistarkoituksessa, mutta näköjään sun loputtomasta ideapankista löytyi taas idis näittenkin varalle. oot kyllä mahdoton :)
VastaaPoistaMahdoton kiittää ihasta kommentista :)
PoistaKauniita! Huisin halvalla sait materiaalit ostettua.
VastaaPoistaTuolla hinnalla ei voinut jättää näitä ostamatta ja kivathan näistä tuli ☆☆
PoistaNää on kyl hauskat! :) Nää ois kivat lahjat ja vaikka kynttilöitä päälle ja sellofaaniin!
VastaaPoistaLuit ajatukseni. Lahjaksi on muutamat jo menossa :)
PoistaOlet sinä Outi käsistäsi taitava ja ajatuksiltasi luova <3 <3.
VastaaPoistaVoi kiitos, olipa kivasti sanottu <3
PoistaIhanat tuli ja hinta oli todella edullinen!
VastaaPoistaMissä kierrätyskeskuksessa käyt Nihtisillan vai Suomnojan?Oletko molemmissa käynyt ja jos,niin kumpi parempi vai onko kumpikaan ns.erityisen hyviä?Asutaan Helsingissä ja jos ei mitään erityisen hyvää ole,niin ei viitsi lähteä ajelemaan.
Kirppiskin kiinnostaisi katsastaa mistä aiemmassa postauksessa kirjoittelit ja sieltä ostetusta takista.
Käyn yleensä Suomenojan kierrätyskeskuksessa ja muuten, se kirppishän on siinä ihan lähellä myös. Kirppis ei vain ole auki maanantaisin.
PoistaMielestäni Suomenojan kirppis on hinta-laatusuhteeltaan edullisempi, mutta Nihtisilta on suurempi.
No on kyllä kivoja! Mä en tota tuunausta hallitse, mutta sä tunnut pursuavan ideoita!
VastaaPoistaNo välilä välähtää minullakin :D
PoistaKivaa viikkoa Katja <3
Voi vitsi taas mikä löytö ja mikä hinta ja miten ihanat tuli! <3 Leipälautojahan himskatti tarvii aina ja joka puolella. :) Iloa ltaan <3
VastaaPoistaPitäiskö tehdä keittiön seinään leipälauta kollaasi? :)
PoistaMukavaa iltaa Tiiuli <3
Tulipa kivat:) Hienosti keksitty.Minulla odottaa myös leipalaudat uutta elämää, mutta en ole vielä saanut tehtyä! Nyt kun näin tämän mietin, että nyt kyllä pitäs ryhtyä puuhaan, mutta katotaan kuinka käy.!
VastaaPoistaHitaasti hyvää tulee, eikös se niin mennyt.
PoistaMukavaa viikkoa M <3
Ihailen luovuuttasi ja kättesi taitoja - sun ei paljoa tarvitse shoppailla joululahjoja kun saat ne itse tehtyä : )
VastaaPoistaPari kieppiä Kierrätyskeskuksessa ja lahjat on tuunausta vaille valmiit :)
PoistaHienot on. Tuntuu, et täällä on nuo hinnoittelut vähän erilaiset ainakin kierrätyskeskuksessa. Joskus pyytävät lähes samaa millä kauppias myy uutta.
VastaaPoistaMaallilla saa ihmeitä aikaan.
Täällä samaa hinnoittelua joillain kirppiksillä. Uuden saisi samalla hinnalla. Viime aikoina olen tehnyt ihanan paljon halpoja löytöjä ☆☆
PoistaKivat kuviot on ,varsinkin noi arabityyliset :D
VastaaPoistaMä tykkään niistä kans :)
PoistaHyvät kuviot tulivat. Näyttää oikein hienolta :)
VastaaPoistaKiitoksia ♡♡♡
PoistaOmpa upeita! Yksinkertaisella tuunauksella ilme muuttui kyllä ihan täysin!
VastaaPoistaVoi kiitos. Nopeaa hommaa ja kivaakin vielä ☆☆☆
PoistaHauskaa touhua tämä on :)
VastaaPoistaNo niin muruseni täälä sitä taas ollaan.
VastaaPoistaEdelleen sitä mieltä olen vieläkin, että tulen ja haen tuon suklaati laudan mukaani. :)
No vitsi, vitsi, mutta ne on niin ihania ja nättejä.
Mun pitää kyllä uskaltaututa kans kokeilemaan tätä lauta juttua siitähän tulikin heti idea! Mulla nimittäi olisi paketillinen servettejä eräitä aika kivoja jotka sopisivat juurikin vähän tuohon tyyliseen hommaan.
p.s. mä löysin lankareissulla parit valkoiset mukit joten vielä pitää hinautua hakemaan joitakin halppis kynsilakkoja jne.. jne.. jotta voin testata sitä tiedät kyllä mitä meinaan juttua. :)
Ai kynsilakkakuppeja :) Joo se on kivaa touhua.
PoistaMä aion toteuttaa vielä sen sinunkin tekemän kynttiläjutun.
Kivaa loppuviikkoa TaRa <3
Kuule toteuta vaan ja tää on niin huippumahtavaa hommaa, kun saan sulta ideoita ja toivottavasti sää nyt saat jotakin irti mun blogistani, vaikka varmaan osa ideoita on jo ihan lopuun kulutettuja. Tosin jokainen tuunattu juttu on tekijänsä näköinen.
PoistaNimenomaan niitä kynsilakka kuppeja. öhömm katotaaan sitten millaiset saan aikaan. :)
Niistä tuli ihania, varsinkin tuo suklaa versio :)
VastaaPoistaTäällä taitaa olla enemmänkin suklaanystäviä :)
PoistaItse tykkään enemmän noista arabikuvioista, mutta olenhan minä arabin vaimokin :)
Onpa hienolopputulos. Eipä enää uskoisi, että ovat olleet joskus leipälautasia. Kiva idea! Ja "murjukeleistä" huolimatta oikein mukavia loppu viikon päiviä!
VastaaPoistaKiitos Satu, tykkään näistä kovasti itsekin.
PoistaMukavaa loppuviikkoa <3
Ihanaa kun kierrätys alkaa olla yhä useammalla tätä päivää. Ei vain heitetä pois roskiin ja osteta uutta tilalle. Meillä täällä on kalliita kirpputoreja, kun pöytävuokratkin kalliita, mutta onneksi vaihtaen saa kivoja juttuja yksityishenkilöitä kun vaan kyselee. Vastikään vaihdoin suklaalla korun osia koru-, kirja- ja korttiprokkiksiin. :)
VastaaPoistaVaihtokaupatkin on hyviä. Muutamia juttuja olen minäkin saanut kahvipaketilla :)
PoistaEikö siellä ole Kierrätyskeskusta?
Voi Outi, noi on todella kivat!
VastaaPoistaKiitos ♡ lisääkin on tullut näitä jo tehtailtua.
Poista