Nää on nyt niitä, kun kaikki muutkin niin sitten myös minäkin juttuja.
Pari vuotta on nyt ollut IN erilaiset pallovalot sisustuksessa. niihin myös minä ihastuin.
Nykyään valoja saa jo ihan kohtuu hintaankin, mutta koska tuunaaja minussa ei antanut myöten tälläkään kertaa, piti näitä alkaa itse tekemään.
Vaihdoin siis muffinsivuoat keittiön pikkuvaloista näihin palloihin, tai siis vaihdoin jo puolet.
Pitää vielä tehdä 4-5 palloa lisää.
Innostuin näistä vaan niin paljon, että oli pakko tulla esittelemään ne jo tänne.
Näin siis tein omat palleroiseni.
Kastoin langan ennen kierittämistä liisteriseoksessa.
Vesi-ilmapallot toimivat hyvinä kieritysalustoina.
Hamppunaru toimi tosi kivasti tässä hommassa.
Oranssin sävyinen pallo on tehty puuvillalangasta.
Nuo kakkukipot pitää vielä vaihtaa palloihin.
Säästin kipot, jos vielä haluan niitä myöhemmin käyttää.
Eikö tullut ihan kivat?
Mä niin tykkään näistä.
Parasta on se, että kaikki mitä näihin käytin olen saanut jostain, joten nämä pallerot eivät tulleet maksamaan minulle euroakaan.
Valoisaa torstaita ihanat!
Tervetuloa myös uusille lukijoille.
Vielä 7 lukijaa lisää niin päästään arpomaan <3
Upeet :)
VastaaPoistaVoi kiitos ♡
PoistaNäitä olen ihaillut jo monesti mutta eipä ole tullut tehtyä. Kauniita ovat sinunkin tekemäsi. Toinen hitti tuntuu olevan loistava valopaketti ja toki suodatinpussikranssi :)
VastaaPoistaValopaketin meinasin minäkin testata.
PoistaTämä oli alka kivaa touhua!
Ihanat valot tuli! Tosi kauniit ja hiukan erinväriset kuin kaupasta saatavat!
VastaaPoistaSaa tosiaan juuri sellaisia kuin haluaa ♡
PoistaKyllä ne on mukavat - itseltäkin löytyy 10 itsetehtyä palloa, joita en tosin itse tehnyt, mutta valot kyllä kiinnitin :D
VastaaPoistaNämä antaa kyllä kivasti tunnelmavaloa. Itsetehty on aina uniikkia ♡
PoistaHauska idea ja hieno toteutus! Minulla on ihan ostetut pallovalot, hankin ne Tallinnasta varmaan 10 v. sitten. Pitääkin taas kaivaa ne esiin.
VastaaPoistaNäistä kyllä tuli tosi kivat ♡
PoistaOi wau, en jaksais millään tehdä itse, sä olet reipas! :)
VastaaPoistaVälillä saa puuhapuuskia ja välillä tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi :)
PoistaIhanat pallo ja ne on niin ihania sisutuselementtejä. Tuo kivaa tunnelmaa.
VastaaPoistaTunnelmavaloina kyllä ihan ykköset :)
PoistaOi aivan ihanat! Oon kattelu just kaupasta näitä. Mahtaisko olla aikaa väkertää ite, hmmm
VastaaPoistaAika mopeaa touhua tää oli. Kuivuminen tietty kestää vähän pidempään.
PoistaOot kyllä ihan mahdoton tuunaaja. Loputon ideapankki ja energia :)
VastaaPoistaIhanaa kun sanoit noin, juuri nyt energiat ihan nollassa :)
PoistaIhanat !!
VastaaPoistaVoi kiitos ihana ♡
PoistaNää on ihania!! <3 Mä sain ostettua kaupasta itselleni pallot, kun lahjakortin sain lahjaksi. Mutta ne pallot ovat niin kesäisen/keväisen väriset, että tahtoo muun väriset. ;) Ostin kädentaidot messuilta itselleni valko-hopeista paperinarua ja ystäväni kanssa juuri päätettiin, että ens ke tehdään palloja yhdessä. Tuskin maltan odottaa!! :D
VastaaPoistaKivaa puuhaa tämä oli :)
PoistaMukavaa näpertelyä myös sinne!
Nyt on kyllä ollut tosi paljon kivoja ideoita liikkeellä.
VastaaPoistaWau! Kyllä on hienot.
VastaaPoistaVoi kiitos Sari <3
PoistaTodella kauniita, ja itse tehdyt ovat aina <3
VastaaPoistaEhkä just siksi tykkään tehdä itse. Kun saa välillä sitä kunnon onnistumisen fiilistä.
PoistaAivan upeat pallovalot, paljon hienommat kuin kaupasta ostettavat!
VastaaPoistaSä olet niin taitava käsistäsi <3
Kiitos Teija, olipa kivasti sanottu <3
PoistaOlet sinä aikamoinen DIY-velho Outi! Ihan mielettömät!!
VastaaPoistaDIY-velho, ihan huippu lempparinimi <3
PoistaVoi Outi, taas sä teet kaikkea ihanaa! Huikea toteutus. Oma palloinnostus alkoi vuosi sitten ja nyt niitä on jo kolmet meillä, tosin kaupasta hankittuina. Kaunis tunnelmallinen valo niistä kotiin tulee...; )
VastaaPoistaTykkään itse just tuon tunnelman takia ripotella valoja pitkin asuntoa.
PoistaMukavaa torstai-iltaa Heli <3
Vautsi vau! Pöh, mä en ikinä saisi tuollaisia aikaiseksi =).
VastaaPoistaIhan varmasti saisit :) Ei muuta kun kokeilemaan.
PoistaIhan ääreiskivat! Wautsi!
VastaaPoistaIhana sana ääreiskiva :D
PoistaIhana Kaisa <3
No juu, nätit tuli :)
VastaaPoistaKiitos Ansku :)
PoistaOnhan noi niin ihania. Itselläni ei riittänyt kärsivällisyyttä alkaa tekemään, joten reilu vuosi sitten ostin valot, jotka olleet kesät talvet käytössä ja toimivat yhä hyvin. Love it
VastaaPoistaOli vähän ällöö siitä liisteristä repiä sitä narua, mutta aika helposti sen jälkeen onnistui.
PoistaTulipas kauniit! Tuo liisteri toimiikin varmasti hyvin. Minullakin jäi tuota liisteriä tuon seinän tapetoinnista joten sen voisinkin käyttää noihin pallosiin tai vaikkapa siihen valopakettiin! Sitä olisi kiva kokeilla! Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaMinäkin meinasin yhden valopaketin tehdä vielä :)
PoistaMä en oikeasti kestä, teit itse nuo, ei ole käynyt mielessänikään, että voisi itse taiteilla. Oot super ässä <3 Ihanaa viikonloppua Outi <3
VastaaPoistaNo ihan ite se on tehtävä :)
PoistaIhanaa viikonloppua Tiia ♡♡♡
Ohhoh, onpa hyvä idea ja kaunis lopputulos! :)
VastaaPoistaKiitos ♡♡♡
PoistaTodella kauniit pallot. Minunkin on kyllä kokeiltava tehdä näitä :)
VastaaPoistaKerran tein isosta jumppapallosta meille kattovalaisimen ja siitä tuli huisin kiva. Se kesti monia vuosia, kunnes sitten alkoi mennä kasaan, ilmeisesti kosteudesta. Hyödynsin vielä rippeet ja tein niistä kauniita vateja (vai miksi niitä kutsuisin?). En osaa tarkemmin selittää, mutta kuvia löytyy täältä:
http://katinasiat.blogspot.fi/2015/03/lankapallon-uudelleentuunaus.html
Mukavaa viikonloppua!
Siis aivan ihania vateja ja kurkkasin myös alkuperäisen pallon. Oot kyllä taitava ♡
PoistaKiitos Outi ♥︎ Aikamoinen kokeilu se oli alkujaan, mutta toisella yrittämisellä onnistui, kun käytin enemmän lankaa. Olin yllättynyt kuinka kauan se pysyi hyvässä kuosissa.
PoistaNäytti kyllä tosi hyvältä. Taidan itsekkin tuota testata ☆
PoistaKyllä tuli kivat! :)
VastaaPoistaVoi kiitos, tykkään näistä kovasti itsekin.
PoistaTodella kaunis toteutus! Ihanat tuli noista! <3
VastaaPoistaOikein mukavaa ja leppoisaa viikonlopun jatkoa! :)
Kiitoksia Taina ♡
PoistaIhanaa viikonloppua myös sinulle.
Voi miten kauniit, todellakin! Ihan tulee joulufiilis tänne Espanjan aurinkoon asti <3.
VastaaPoistaVielä pitäisi lisää näitä väkertää, mutta nyt on muut projektit vallanneet keittiön pöydän.
PoistaHienot pallovalaisimet olet tehnyt...ja taatusti yksilölliset!!! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaEipä tule ihan samanlaisia vastaan muualla :D
PoistaMukavaa lauantai-iltaa Satu <3
Ihanat! Itse kun tekee, saa just mieluiset. Mullakin on täällä yks narujuttukokeilu josta kerron sit myöhemmin ;)
VastaaPoistaMullakin olis vielä pari kokeilua tekemättä :)
Poista