maanantai 18. tammikuuta 2016

Kakkuja, piirakkaa ja koristeita



Kuten viime postauksesta kävi ilmi, on meillä viikonloppuna vietetty tyttären 18-vuotis syntymäpäiviä.
Juhlia varten testasin ensimmäistä kertaa uunissa valmistettavaa juustokakkua, joka onnistui paremmin kuin hyvin.
Uunijuustokakun lisukkeeksi tein itse mansikkakastiketta, nam!

Kaikkea muutakin hyvää oli tarjolla.
Karkit, chipsit ja keksit oli valmiina ostettuja, kaiken muun sain itse tehtyä.


Ihanat ruusut tyttärelle sain työkaverilta.
Kanelikierteen tein pullataikinasta.
Ei loppuneet tarjottavat kesken.


Tavallinen juustokakku toimi täytekakun korvikkeena, kynttilät koristeena tietenkin.
Uunissa valmistettu juustokakku.
Fetapasteijat.
Broileri-feta-tomaatti-ruohosipulipiirakka.


Myös ulos halusin jotain koristetta.
Jäälyhty tuntui näillä pakkasilla parhaalta vaihtoehdolta.
Tein jäälyhdyn kakkumuottiin ja koristelin sen servettikukilla.
Ihanasti jaksoi kynttilä palaa koko juhlien ajan.


Koristeiksi tein erilaisia pompomeja.
Pompomien kanssa hopean hohtoiset ilmapallot näyttivät tosi kivoilta.
Tyttärelle ostettiin myös isot foliopallot.

Mahtavat juhlat oli!
Kiitos kaikille täällä onnitellelle, tytär oli otettu kaikesta huomiosta.
Kiitos myös teille, jotka pääsitte osallistumaan juhlaan.

Laitanpa tähän vielä tuon uunijuustokakun ohjeen, koska se onnistui niin hyvin.
Ohjeen löysin Valion sivuilta.

Pohja:

100g voita tai leivontamargariinia sulatettuna
1dl sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2prk maitorahkaa (250g)
2 prk maustamatonta tuorejuustoa (200g)
1 tl sitruunamehua
2,5dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
5 kananmunaa

Valmistusohje:
Aloita pohjustamalla leivinpaperilla irtopohjavuoka Ø 24 cm.
Tee pohja valmiiksi.
Taputtele se vuoan pohjalle ja reunoilla ja laita jääkaappiin odottelemaan täytettä.
Yhdistä kaikki täytteen ainekset ja vatkaa seosta n.3 minuuttia, niin että täyte on tasaista.
Laita täyte pohjan päälle.
Paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla n.50-60 minuuttia.
Puolessa välissä paistoa voit peittää päällisen leivinpaperilla, näin pinnasta ei tule liian tumma.

32 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä tarjottavia, nams:)
    Ja onnea vielä jälkikäteen täältäkin kauniille tyttärellesi <3

    VastaaPoista
  2. Ihana tytär ansaitsee ihanat 18-vuotisjuhlat <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin ansaitsi. Kerran sitä vaan täysi-ikäisiksi tullaan :)

      Poista
  3. Onnea vielä kerran neidille.
    Juustokakut on ihania ja mä teen aina äidiltä saamalla reseptillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että itse tykkään tuosta hyydytettävästä juustokakusta enemmän. Tämä uuni versio oli rahkamaisempi. Eipä sitäkään kakkua ole enää jäljellä kuitenkaan :D

      Poista
  4. Hyvät bileet ja mitkä tarjottavat, ei epäilystäkään etteivät olisi tehneet kauppaansa : ) Loistavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3 Hyvät bileet ja tärkeät ihmiset paikalla, pöytä täynnä herkkuja ja kaikilla kivaa, ihan parhautta.

      Poista
  5. Tuo uunissa paistettava juustokakku on meillä kaikkien juhlien vakiotarjoilu. Olen tuunannut ohjetta sen verran, että ennen täytteen kaatamista pohjan päälle, lisään sinne vähän kirsikka- tai inkiväärihilloa tms hilloa. Nam.
    Onnittelut tyttärelle ja äidille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hillo pohjalla kuulostaa kyllä tosi hyvältä ja antaa vähän lisäväriä kakulla.
      Kiitos onnitteluista.
      Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Kielenvieviä tarjoiluja!

    VastaaPoista
  7. On teillä ollut hienot juhlat ja hyvät tarjoilut! Kiva idea tuo "kakkulyhty". Oikein mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kyllä oli. Seuraavaksi sitten meidän hääpäivä ja pojan synttärit :)

      Poista
  9. Teillä on ollut aikamoiset tarjottavat ja kyllähän tuollaista merkkipaalua pitää juhlistaa parhailla herkuilla. Mä voisin elää juustokakuilla. noita uunijuustokakkuja en ole itse tehnyt, mutta maistanut olen usein ja herkullisia ovat. Täytynee testata tuota jakamaasi reseptiä. Kuulosti niin hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa minäkin tuota uunijuustokakkua tein ja hyvin onnistui. Ei muuta kuin testaamaan :)

      Poista
  10. Ihanat juhlat! Täälläkin järkätään pikkuhiljaa synttäreitä, tosin vuosia on vasta 3. :) Melkein harmittaa etten itse pitänyt mitään 18v synttäreitä, kun oli vaan hoppu baariin. Pöh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tyyliset juhlat oli minullakin kun täytin 18 vuotta. Iltariennot sitten vielä siihen päälle.

      Poista
  11. Nämä sun kuvat saa mun herkkuhampaani kolottamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :) oli nää kyllä tosi hyviä herkkuja. Aika ylpeä olin siitä, että sain näin paljon tehdyksi, vaikka töissäkin olen ollut vähän extraakin

      Poista
  12. Onnittelut tytsille. Tuo juustokakku suli mun suussa vaikken sitä maistamassa ollutkaan. Siis niin hyvän näköinen, että täytyy varmaan joskus kokeilla. :)
    Jää lyhty on nätti kuin mikä. Itse en ole vielä innostunut testaamaan näitä servetti lyhtyjä jään muodossa. Ehkäpä tässä joskus tai sitten ensitalvena jaksan innostua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oikein panostin nyt näihin juhliin :)
      Kakku oli kyllä herkullista, mutta vaatiin kastikkeen kaveriksi.

      Poista
  13. Ihanat ihanat juhlat ja fetapasteijat, oijoi tunnen ihan niiden maun täällä suussa. :) Miten ne lapsoset kasvaa, ei en kestä, vaikka huippuahan sitä matkaa on seurata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää esikoisen aikuistuminen on ollut jotenkin tunteellista aikaa myös meille vanhemmille.

      Poista