perjantai 8. tammikuuta 2016

Rouva Ruusunen



Edellisessä ruusukranssi postauksessani ihana Tuula´s lifen Tuula sanoi kohta kutsuvansa minua Prinsessa Ruususeksi kun teen näitä suodatinpussiruusujani sen verran usein.

Prinsessaahan minusta ei saa tekemälläkään, vaikka toki olen vaimo komealle prinssille :D
Joten nimeni olkoon Rouva Ruusunen.

Kuten jo uhkailin kranssipostauksessani, on näitä suodatinpussiruusu-postauksia tulossa vielä tämän lisäksi yksi.
Tokavikaa viedään, pysykää mukana, jookos?

Tällä kertaa askartelin ruusuista valotaulun.
Otin käyttöön vanhan maalauspohjan, jonka olin valmiiksi maalannut harmaaksi.
Irrotin pohjasta sulat, jotka olivat menneet vähän huonon näköisiksi.
Ei haitannut vaikka maalipinta vähän kärsi ja että liimaa jäi pohjaan valmiiksi.

Tätä taulua varten tein 49 kpl:tta suodatinpussiruusuja.


Ruusut tein valkaisemattomista suodatinpusseista.
Ajattelin laittaa taulun meidän makuuhuoneeseen, jonka väreissä on sekä harmaata, että hiekan sävyjä.
Kuten näkyy on taulupohja todellakin käytetty.
Onneksi kaikki tämä kökkö meni piiloon ruusujen alle.


Tein pieniä viiltoja taulupohjaan ja asettelin 10 pientä led-valoa paikoilleen. 
Led-valot ostin oman alueen fb-kirpparilta eurolla.
Johdon nidoin reunoihin kiinni, tietenkin siis niin, että johto jää niitin keskelle :)


Ruusut liimasin pohjaan askarteluliimalla.


Taulu on valmis.
Näyttää ihan kivalta jo näin.


Valotkin toimivat moitteettomasti.


Asettelin taulun toistaiseksi yöpöydälle seinää vasten.
Valot eivät kuumene, joten ne palavat usein illalla makuuhuoneessa tunnelmaa tuomassa.
Makuuhuoneeseen on kiva mennä, kun pieni valo toivottaa sinut tervetulleeksi uinumaan.

Hei te jaksoitte taas yhden Rouva Ruususen postauksen.
IHANAA!

Oikein kirpakkaa pakkasperjantaita kaikille <3


43 kommenttia:

  1. Huomenta pakkasaamuun ♥ Tulipas tuosta kiva :) Askartelu on vaan niin mukavaa puuhaa ja rentouttavaa että täytyykin keksiä itsellensä myös jotain seuraavaa projektia :D Ihanaa viikonloppua!!! ♥

    VastaaPoista
  2. Oi ihanan tunnelmallinen <3
    Hyvää viikonloppua Rouva Ruususelle :D

    VastaaPoista
  3. Voi rouva Ruusunen. Sinun kanssasi sanat alkavat loppua ja toistan jo itseäni, mutta - olet sinä käsistäsi ja ideoiltasi eri velho. Ihan huippuidea <3!

    Ihanaa, rapsakkaa viikonloppua Ruusunen!

    PS. Oletko nähnyt Onneli ja Anneli -leffat? Tyttöjen naapurissa asuu myös rouva Ruusunen. Teissä on kyllä aika paljon samaa: rakastatte molemmat kaikkea kaunista <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa Onneli ja Anneli ♡
      Ihanaa viikonloppua ihanalle Rouva Sanalle ♡

      Poista
  4. Olet kyllä melkoinen ideanikkari. Kiva lopputulos jälleen kerran.
    Minä lähden tästä kohta ulkoilemaan ja uhmaamaan tuota pakkasta. Täällä on enää rapiat -15 astetta...ulkona voi jopa tarjeta...vaatetuskysysmys ilmeisesti? Oikein ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ♡
      Juuri tulin töihin ja ilma oli kyllä kylmempi kuin eilen. Täällä mittari näyttää -26.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Ihana nimi ja kyllä vaan en lakkaa ihmettelemästä, että mistä näitä ideoita pursuaa. Sulla on kyllä Otui oikeat monitoimiaivot. <3

    Askartelun täyteistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiia ♡
      Ideaa en voi kyllä omakseni sanoa, jossain näin tämän tyylisen taulun ja sitä soveltaen tein omani :)
      Ihanaa viikonloppua ♡♡♡

      Poista
  6. Rouva Ruusunen tosiaan :). Mulle tuli tosta taulusta mieleen pikkutyttöaikaiset askartelut. Tehtiin tollasia ruusukkeita (tai paremminkin ne taisi olla myttyjä) silkkipaperista ja liimattiin niitä tyhjiin suklaakonvehtirasioihin niihin konvehtien koloihin. Mutta ei ne noin hienoja todellakaan olleet. Eikä valaistuja.

    (Meillä pääsee usein suodatinpussit loppumaan, kun miehellä on tapana keittää kuppi kerrallaan ja ottaa aina uusi pussi käyttöön. Alkoi vaan huvittaa ajatus siitä, että jos olisin askarrellut niistä joitan, niin voisin hyvin kuvitella, että yhtäkkiä olis taideteoksessa pussin mentävä kolo, kun ukkeli olis käynyt vaivihkaa napsimassa sieltä käyttöön :). Mutta ei tuu toteutumaan, koska en ole noin viitseliäs kuin sinä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet lapsenakin vastaavia askarrellut niin ei muuta kuin väkräämään. Tää on hirmu terapeuttista puuhaa :)
      Hyvää viikonloppua ♡

      Poista
  7. Rouva Ruusunen <3 Minä täällä vain ihastelen kättesi töitä ja sorminäppäryyttäsi! Hieno ruusutaulu. Miten menikään se vanha mainos? "Mistä näitä senttejä oikein tulee? " Sinun kohdallasi se menisi näin: Mistä näitä ideoita oikein tulee?
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän olevani ideavaras. Käyn Pinterestissa, facebookin eri askarteluryhmissä yms varkaissa. Usein keksin myös itse juttuja, mutta en enää uskalla sanoa jotain keksineeni, koska kaikkea ollaan joskus jo tehty. (Tämän tiedon minulle krrtoi kerran yksi anonyymi kommentoija).
      Hyvää viikonloppua Tuula ♡♡♡

      Poista
  8. Oi kuinka ihana <3
    Mukavaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
  9. Totta ja yhdyn edellisiin, että sinä se sinä keksit. Tosi hauska idea ja varmasti kivasti tuo tunnelmaa. Tämmöiset valot eivät myöskään ole vuodenajasta kiinni, joten niitä ei tarvitse korjata pois, kuten jouluvaloja. Hyvä rva Ruusunen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Mysterious ♡ näitä valoja voi tosiaan pitää läpi vuoden esillä.

      Poista
  10. Edullista mutta kaunista askartelua. Kehuja satelee täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Viltsu. Onhan se kiva fiilis saada tehtyä edullisesti jotain kivaa kotiin :)

      Poista
  11. Todella hieno ruusutaulu!
    Mukavaa perjantai iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja ihanaa perjantai-iltaa myös sinulle ☆☆☆

      Poista
  12. Voi kiitos. Itsekin iloisesti yllätyin kun tästä tulikin niin kiva ♡

    VastaaPoista
  13. Oletpa tosiaan rouva Ruusunen ♥ Tuossa olis ideaa minullekin yövaloksi nyt kun joulukuusi ei enää ole valaisemassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee juuri sopivasti valoa ja luo sellaisen pehmeän tunnelman samalla ♡

      Poista
  14. Aivan kertakaikkisen upea keksintö ja toteutus jälleen kerran. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Belladonna ♡
      Kivaa viikonloppua myös sulle.

      Poista
  15. No ihan upeaa taas jälleen kerran! Oletko ajatellut tehdä jotakin simpukka- tai kotiloaiheista...? Ideoita tarvittaisiin beach house henkisiin pöytäkattauksiin...: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetäänpä mietintämyssy päähän ja aletaan kehittämään sulle jotain :)

      Poista
  16. Supersuloinen ruusutaulu <3 Ihan täydellinen makkariin tunnelmaa tuomaan,
    toimii varmasti myös himmeänä yövalona.
    Auringonsäteitä viikonloppuusi rouva Ruusunen :-)

    VastaaPoista
  17. Kaunis ja tunnelmallinen. Sun pitää tehdä sisarblogi, jolle annat nimeksi Rouva Ruusunen :) Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi jossa olisi pelkkiä ruusuisia askarteluja :)
      Ei taitaisi aika riittää.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  18. Toi ruusuhomma vaatii kyllä pitkää pinnaa, mutta hienolta näyttää! :)

    VastaaPoista
  19. Yhtään suodatinpussiruusua on oo tehny ikinä. Oisko jo aika?

    Huomiona muuten ideaa kopioiville, että muut lamput tähän ei sovellu kuin led. Muut kuumuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä led lampuissa oli vielä sellainen silikonisuoja lampunkin ympärillä. Led-lamput ainoa vaihtoehto tähän hommaan.

      Poista
  20. Ihanaa kun Rouva Ruusunen on taas luonut uutta ruusuista :) Sä olet kyllä melkoinen askartelijavelho! Ihania <3 Tässä tulee kohta sellainen polte omiin hyppysiin, että on pakko mennä kauppaan ja ostaa vähän reilummin suodatinpusseja :D Ihana Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhestä paketista suodatinpusseja saa tehtyä 2-3 projektia ☆☆
      Ei muuta kun näpertämään Marjo ♡

      Poista
  21. Sä oot kyllä innostunut kovasti näistä suodatinpussijutuista!! :) Näyttää ihanalta kyllä!! <3 Nuo valot on aivan ihanan näköiset tuolla noiden seassa.
    Ihanaa alkanutta vuotta sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä taulusta tykkään minäkin.
      Ihanaa tätä vuotta ♡

      Poista