torstai 11. helmikuuta 2016

Dress like Marie



Noin kuukausi sitten odotti sähköpostissani ihana viesti.
Sain postia Dress like Marielta.

Dress Like Marie on perheyritys Oravaisissa, joka on pieni kylä Pohjanmaalla. Siellä on heidän alkuperäinen liikkeensä, jota pyörittää Marie Backman-Thors tyttärineen. Valikoimaan kuuluu pääasiassa naistenvaatteita, mutta myös erilaisia asusteita naisille koossa S-3XL, joskus jopa kokoon 4XL-5XL. Dress like Mariella on  huomattu, että S-L kokoja on jo runsaasti tarjolla, mutta isojen naisten XL-4XL kokoja löytyy harvemmin, vaikka nehän ovat todella tavallisia kokoja. Pääasiassa he myyvät hyvinistuvia naistenvaatteita muodokkaille yli 30-vuotialle naisille, myös isokokoisille.
 Marie itse valitsee tuotteet Espanjasta. 
Kokeilemalla itse vaatteita, hän todella tietää miltä vaatteet tuntuvat päällä ja mitä kannattaa yleensäkin hankkia.

No eikös vain kuulostakin ihan minulle sopivilta vaatteilta?
Olenhan isokokoinen nainen, joka kuitenkin haluaa pukeutua kauniisti ja tuntea olonsa mukavaksi vaatteissa.

Sain itselleni valita jotain kivaa ja nyt pääsen myös teille nämä esittelemään.


Näissä on aivan tavattoman upeat yksityiskohdat taskuissa.


Lisäksi valitsin, jos voi sanoa, niin oman näköiseni 
tunikan kauniilla paljetti koristeilla.



Nuo tunikan reunat ovat aivan ihanat ja tunika tuntuu mukavan pehmeältä päällä.


 Miltäs minä sitten näytin nämä vaatteet päällä?
Onnistuiko valinnat?


Mielestäni todellakin onnistuin valitsemaan itselleni ihanat vaatteet Dress like Marielta.
Nämä vaatteet päällä lähden lauantaina miehen kanssa juhlimaan 20-vuotis hääpäiväämme.

Dress like Mariella on nyt helmikuun ajan Tarjous-Perusviikot menossa.
Osta 3 maksa 2 perusvaatetta.
Lisäksi sain teille ihanille lukijoilleni alennuskoodin:
outislife216

-10%
koskee kaikkia tuotteita, (myös Ale, mutta ei perusviikkojen tarj.)
Tervetuliaisalennus lukijoilleni onvoimassa 15.2-31.3 2016 


Suosittelen käymään Dress like Marien sivuilla ostoksilla.

Hop hop, menkääs jo!












44 kommenttia:

  1. Todella sinun näköiset ja hyvältä näyttää😊

    VastaaPoista
  2. Oikeat valinnat teit. Olen seurannut kyseistä kauppaa. Ihanan värikkäitä mun näköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tosiaan on ihanan värikkäitä tunikoita ja legginsejä ♡♡

      Poista
  3. Onnea hääpäivään jo etukäteen Kyllä kelpaa lähteä juhlimaan. Kivan näköiset kengätkin.

    VastaaPoista
  4. Ihan nappivalinta! <3 Täytyykin käydä kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  5. On todellakin ihan sinun näköinen asu ja tosi kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
  6. Ihania vaatteita valitsit ja näytät supertyylikkäälle. Ihanaa hääpäivää <3

    VastaaPoista
  7. Hyvännäköiset vaatteet on! Ja en oo kuullutkaan tuollaisesta liikkeestä, joten käynkin heti kurkkaas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Legginsit, jotkut ihanan värikkäät, on mun listalla seuraavana ♡♡

      Poista
  8. Onpas upea tunikka! Niin arkeen kuin juhlaankin sopiva:)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvältä näyttää :) mukavaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
  10. Nätti on! Oi ihanaa, 20 vuotta! Meillä tulisi ens viikolla 10,5 vuotta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin on aika nopeasti mennyt. Rakastan naimisissa oloa ♡♡♡

      Poista
  11. Istuu täydellisesti! Etumuksen kuviointi just kiva! Onnea teille jo etukäteen! Hieno päivä!

    VastaaPoista
  12. Ihan hirveän hienot Outi! Kivaa, että tuollaisia merkkejä on olemassa. Sydämelliset onnittelut teille 20-vuotismerkkipäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuule tykkään tosi paljon kanssa. Heti kun näin tuon tunikan, niin pakkohan se oli saada itselleni :)

      Poista
  13. Hei aivan mahtavaa, että pääsit testaamaan Marien vaatteita, hienosti sopivat!
    Hänen kauppansa on kovin suosittu täällä Pohjanmaalla ja itse asiassa lapsuuden kotini on Oravaisissa eli tuttuja juttuja! :)

    Ihanaa hääpäivää Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Otettu olin tästä mahdollisuudesta ja kun vaatteet tuntuu päällä vielä niin hyviltä niin tämähän on ihan täydellistä <3 Kiitos onnitteluista.

      Poista
  14. Sopivat oikein hyvin. Ja onnea hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  15. Siis niin makeilta näyttävät, piti käydä ihan katsastamassa tuo sivusto! Kivalta näytti. Valtavasti onnea 'nuorelle' parille & mukavaa juhlintaa! Mekin liikenteessä lauantaina, eka yhteinen ilta ulos syömään pitkän kaavan mukaan : ) Ihana anoppi lapsenvahtina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ihanaa päästä ihan kaksin vähän hempeilemään. Kyllä tuota vuosimäärää jo pitääkin vähän juhlia.
      Ihanaa iltaa myös teille, mahtava anoppi sulla <3

      Poista
  16. Upea asu, Outi! Olet tyylikäs, kun vietätte suurta juhlaanne!
    Sinulle sopivat niin hyvin nuo tunikat, ja tuo on kaunis!
    Kävin katsomassa hienoa muotipostaustasi Marokon kaftaaneista. Tykkäsin kovasti.
    Sanailinkin :)
    Sydämelliset onnittelut teille 20-vuotishääpäivän johdosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Kyllä sen näkee ihmisestä, kun jossain vaatteissa viihtyy hyvin. Niin käy minun ja tunikoiden kanssa myös :)

      Poista
  17. Ovat juurikin sun näköiset vaatteet!! Kauniit!! <3
    Onnea 20-vuotis hääpäivän johdosta!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Kyllä tuo mieskin tykkäsi tästä asusta <3

      Poista
  18. Ihanat vaatteet löysit, Nuo housut näyttävät mukavilta. Täytyy mennä kurkkimaan mitä kivaa voisin muuta löytää :)

    VastaaPoista
  19. Näyttää just sinulta! Hyvä hyvä! Ja onnea ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnutteluista ♡
      Viihdyn ihan hurjan hyvin näissä vaatteissa.

      Poista
  20. Tosi hyvältä näyttävät päälläsi nuo vaatteet! Ja onnittelut hääpäivän johdosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael, kyllä se tosiaan näkyy ulospäin kun vaatteet tuntuvat hyvältä päällä.

      Poista
  21. On hyvät valinnat :) Ja nyt menen katselemaan mitä muuta sieltä löytyy :)

    VastaaPoista