torstai 18. helmikuuta 2016

Pikaruokaa



Työpäivän jälkeen ei usein jaksa käyttää paljon aikaa ruoanlaittoon.
Meidän perheessä ollaankin kehitetty yksi todella nopea ja helppotekoinen ruoka.
Me kutsutaan sitä NUUDELIWOKIKSI.

Tosiasissa meidän wokkipannu on niin karseessa kunnossa, että siinä ei voi mitään wokata, joten ruoka tehdään ihan kattilassa ja paistinpannulla.


Mausteina, suola, pippuri, curry, valkosipulijauhe, paprikajauhe ja chilikastike.
Lisäksi tarvitaan yksi Flora ruoka 15%.


Nuudelipaketteja tuli tähän ruokaan 6.
Tykätään näistä pienemmistä, niissä on mausteet paremmin kohdillaan.


Kattilassa on vähän päälle puolilitraa vettä ja 2 suikaloitua porkkanaa.
Porkkanat keittyy sopiviksi sillä aikaa kun paistaa broilerinsuikaleita.


Broilerin filesuikaleita hunajamarinadissa 450g.
Sitten vain maustamaan oman maun mukaan.


Lisäsin kolmen nuudelipaketin mausteet porkkanoiden keitinveteen.


Kun filesuikaleet on paistettu valmiiksi, lisätään niihin Flora ruoka 15%.


Porkkanoiden sekaan lisätään kaikki nuudelit ja annetaan kiehua muutaman minuutin ajan.
Kun nuudelit ovat pehmenneet, lisätään vielä broilerikastike kattilaan.
Sitten vaan sekoitellaan ja ruoka on valmista.


Ruoan valmistukseen menee alle puolituntia.
Meillä tämä määrä nuudeliwokkia katoaa suihin varsin nopeasti :)


Hyvää ruokahalua!


30 kommenttia:

  1. Mä olen varmaan kaksi kertaa syönyt elämässä nuudelia :) ni nyt tietenkin on myös omat rajoitteetkin... Tosin löytyyhän niitä myös gkuteenittomanakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän voi hyvin tehdä riisinuudeleista (jotka pitäisi olla gluteiinittomia). Tää on kyllä niin hyvää :)

      Poista
  2. Kiitos Outi rakas tästä ohjeesta. Raaka-aineet just sopivia ja kaipaan nopeita, mutta hyviä ruokaohjeita joita voin toteuttaa itsekin ilman lisäongelmia. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosiaan nopea ja älyttömän hyvän makuinen ruoka!

      Poista
  3. No kyllä tuota söisi, ei paha ollenkaan..; ) Ruokablogeissa kiertää nyt #keitiöpahe haaste, jossa aika moni maininnut nuo pikanuudelit arjen pelastajana! Ihanaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää pikanuudelit ja neljän juuston pakastepizza on mun ruokapaheet :)

      Poista
  4. Just mietiskelin, mitä sitä illalla laittaisi ruuaksi. Täältähän se idea tuli. Kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Kiitti helposta reseptivinkistä. Nää on välillä tarpeen! :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina työpäivän jälkeen jaksa kauhean kauan keittiössä pyöriä. Nopeaa ja hyvää ruokaa!

      Poista
  6. No kun tuo vaan on niin hyvää ja muksut rakastaa ja ei sitä arjessa vaan ehdi kaikkea tehdä alusta asti, etenkään kun ei ole intohimoa. Kivaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen siitä onnekas, että mies kokkaa tosi paljon, mun ei tarvii :)
      Ihanaa torstaita ♡♡♡♡

      Poista
  7. Me (=mies) ollaan aina välillä tehty nuudeli"mössöjä". Hyviä ovat.

    VastaaPoista
  8. Herkullisen kuuloinen ruoka, täytyy kokeilla. Pikanuudelit on kyllä monen tilanteen pelastus ja apu. Nyt ovat olleet muutaman kuukauden unohduksessa, mutta toissapäivänä ostin pitkästä aikaa tarkoituksena käyttää se broilerkeittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yksi meidän perheen suosikkiruuista ja sehän passaa tälle äidille, joka ei viihdy kovin kauan keittiössä.

      Poista
  9. Minäkin olen tehnyt nuudeliwokkia korkealaitaisessa paistinpannussa.
    Se on hyvää ja siihen voi kanan tilalla käyttää myös jauhelihaa tai nakkipaloja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikäyttöisiä nämä nuudelit. Pitäisi tuota nuudelisalaattia joku päivä myös testata.

      Poista
  10. Näyttää hyvältä! Jos saa antaa terveellisemmän vinkin niin kannattaa korvata tuo hunajabroileri ihan maustamattomaan versioon, meinaan kun lisäät nuita mausteita reippaalla kädellä jo valmiiksi tönkkösuolattuun lihaan ja nuo nuudelimaustepussit on kans mitä on, niin ei ole kovin hyväksi verisuonille yms :)

    Meinaan on aika tönkkösuolattua jo ilmankin lisämausteita. Epäterveellisestä rasvasta puhumattakaan. Ja tuollatavoin kun ostat naturellina niin tiedät mitä syöt. Ihan vain vinkkinä, en paasaa tai tuomitse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä tiedän, että naturel on terveellisempää, mutta tämä hunajamarinadi on vaan niin hyvä.
      Vinkkejä saa aina antaa, otankon niistä vaarin, onkin sitten asia erikseen.
      Kivaa viikonloppua.

      Poista
    2. Joo no en mä tota nyt pahalla tarkoittanu. Sanoin vain kun monella ei tule mieleen että niissä on sen hunajan lisäksi aimo annos sitä piilosuolaa. Se hunaja kuulostaa ainakin omaan korvaan terveelliseltä joten sitä ei välttämättä tule kyseenalaistettua.

      Ja tosiaan jos haluaa hunajaisen broilerin niin mikä estää lisäämästä sitä hunajaa naturelliin broileriin itse niiden mausteiden lisäksi?

      Ja jos ihan tieten tahtoen ostat noita, ja tiedät mitä ostat niin veikkonen jatka vain.

      Kuten sanoin etten pahalla sanonut. Moni ystävistänikään ei vain ole kyseenalaistanut näitä juttuja ennenkuin vinkkasin asiasta, että kannattaa katsoa tuoteselostetta ja verrata ihan muutenkin saako rahoilleen vastinetta. Eikös meitä ihmisiä ole täällä ihan senkin vuoksi että voimme myös yrittää vinkata tällaisista asioista ja pitää lähimmäisistä huolta. Ilman että se olisi tungettelevaa.

      Muutenkin tämä marinaadi paketti vaikka se näyttää "isommalta", niin todellisuudessa näissä marinaadi broilereissa on usein jopa vähemmän sitä lihaa, kun se loppupaino on saatu sillä marinaadirasvamössöllä.

      Marinaadia on lisätty senkin edestä jotta tuotteen paino nousisi. Ja niissä on vain järetön määrä sitä epäterveellistä piilosuolaa ja rasvaa.

      Mutta kivaa viikonloppua myös sinulle! Blogiasi on kiva seurata ja teet upeita juttuja!

      Poista
    3. Kiva kun seuraat blogiani ja tykkäät tekemistäni jutuista.

      Poista
  11. Nuudeleista saa kyllä todella nopeasti, todella herkullista ruokaa. :) Meillä on käytössä riisinuudelit, koska vehnä ei sovi kaikille. Riisinuudelit kun itsessään ei maistu oikein millekään, niin tuo kastike tuo hyvän maun.
    Varmasti oli herkullinen tämä ateria!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aina hyvää. Työkaveri otti myös ohjeen ylös ja aikoo toteuttaa sen riisinuudeleilla, viljat eivät sovi hänellekään.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  12. Vokkipannun kuuluukin olla mustaksi palanut, jos sitä epäilet. Meillä ainakin on melkoisen pinttynyt, mitä patinoituneempi sitä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pannusta oli pinta vioittunut. Mies varmaan sorkkinut sitä metallisilla keittiövälineillä, murr.

      Poista
  13. Varmasti aika herkkua! Täytyypä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, tämä on monen arkipäivän pelastus ollut :)

      Poista