torstai 24. maaliskuuta 2016

Avain avoimuuteen



Välillä minä olen lukossa, en halua jakaa omia asioitani kenenkään kanssa.
Haluan vain mennä nurkkaan ja heittää sen lukon avaimen pois.
Sitten sinne nurkkaan tulee joku ihana, joka ottaa käsistä kiinni ja nostaa minut taas ylös.
Yhdessä kävellään etsimään sitä pois heitettyä avainta, sitä avainta, jolla Outin saa taas auki.

Tällaiseen tilaan joudun joskus, kun työt painaa päälle, lapsista on huolta tai kun pitäisi tehdä vaikka mitä, mutta aika ei anna myöten.

Aloin sitten miettimään, että millaiselta se avain, jolla Outin saa auki voisi todellisuudessa näyttää.

Avaimen pitäisi olla vanha (vähän niin kuin Outikin), koristeellinen ja varmaan myös kierrätetty :)
Lähdin hahmottelemaan avainta maalauspohjalle, ihan vain lyijykynällä.
Tämä homma veikin täysin mukanaan.
Muutamaa tuntia ja yhtä kahvitaukoa myöhemmin, avain alkoi hahmottumaan alustalle.





Tältä se avain todennäköisesti näyttäisi.
En vielä tiedä, jääkö avain tuohon, vai peittyykö se uuden innostuksen alle.
Se on kuitenkin nyt koko ajan esillä.
Sitä ei ole heitetty pois, vaan se muistuttaa koko ajan, että aina on hyvä olla avoin.
Aina on ihmisiä, jotka tulevat sinut sieltä nurkasta nostamaan taas ylös.
Aina on rakkautta <3




P.S. Kiitos työkaverille maalauspohjista jotka lahjoitit minulle.
Tässäkin on ennen ollut kangaspäällinen.
Olisiko tämä nyt sitä kierrätystä avaimen kanssa?



32 kommenttia:

  1. Välillä itse miettii samaa. Sitten pitää ottaa lukko ja piilottaa avain. Aurinkoa päivääsi.

    VastaaPoista
  2. Meillä kaikilla on omat avaimemme aik ajoin hukassa. Se taitaa kuulua ihan normaaliin ihmisyyteen; kukapa meistä olisi aina omassa elämässää päivä toisensa jälkeen selvillä vesillä.

    Mutta kun avain on tarpeeksi iso, sen löytää paremmin <3.

    Ihanaa pääsiäisen mukanaan tuomaa hengähdystaukoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haipaakkaa onkin töissä riittänyt, joten breikki tulee enemmän kuin tarpeeseen.
      Rouva Sana ♡♡♡

      Poista
  3. Ihana avain ja sen ajatus - onneksi sellainen on tallessa. Ihanaa pääsiäistä Outi - kun karautat taivaalle luudallasi pidä niin hauskaa ;).Ps. olen varma, että sinun luudassa on turbomoottori.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Ilona sellainen kierrätetty vänkäluuta mihin oon tuunannut lisävauhtia :D
      Ihanaa pääsiäisen aikaa ♡♡♡

      Poista
  4. Meillä taitaa olla itse kullakin välillä avain hukassa. Välillä sen löytää itse ja välillä siihen tarvitaan lähimmäisen apua.<3
    Ihanaa pääsiäisen aikaa ja ansaittua levähdystaukoa!

    VastaaPoista
  5. Voi tuollaisen avaimen minäkin tarvitsen. Avaimen onneen olen jo löytänyt, mutta oma sisäinen rauha on välillä lukossa ja suunta hukassa. Mutta eikö se ole niin, että elämä on täynnä ovia. Osa aukeaa helposti, osa ei ollenkaan ja osaan pitää uskaltaa kurkistaa. Jokainen on oman elämänsä avain. Vain sillä avaimella voi avata kohtaamansa lukot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että siks on kaverit keksitty, että ne auttaa avaamaan niitä tiukkoja ovia.
      Ihanaa pääsiäisen aikaa Jani <3

      Poista
  6. Nyt vaan konkreettista avainta toteuttamaan. Hahmotelmastasi tuli mieleen vanhojen aittojen avaimet, kauniit ja painavat.

    Mukavaa pääsiäistä Outi :)

    ps. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva kyllä nähdä <3
      Joo joku aitan tai vanhan massiivipuukaapin avain :)
      Kivaa pääsiäistä Pauliina <3

      Poista
  7. Mielenkiintoinen teksti ja aihe...tulipa mieleen ihan omatkin lukot ja avaimet : ) Rentoa lomaa sinulle & koko ihanalle perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä pysähtyy pohtimaan vähän syvällisempiäkin aiheita.
      Aivan ihanaa pääsiäisen aikaa teidän perheelle ♡♡♡

      Poista
  8. Mielenkiintoinen aihe. Kaunis avain.
    Minulla pitäisi olla sarjoitettu avain. Elämässä on tullut lukittua vanhoja ovia ja uusia avattu. Vaan ehkä sitä ei enää kaikkia vanhoja ovia edes haluaisi avata.
    Mutta on hyvä, että tässä hetkessä on ovi auki ja avain tallella.
    Ihanaa Pääsiäistä Outille ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aion pitää myös suurimman osan vanhoista ovista kiinni :)
      Ihanaa pääsiäisen aikaa ♡♡♡

      Poista
  9. Kaunis avain. Välillä tulee lukkokohtia itse kullekin. Onneksi on ystäviä, jotka auttavat etsimään hukassa olevaa avainta.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Oma perhe ja ystävät ovat kultaakin kalliimpia ♡♡
      Ihanaa pääsiäisen aikaa Kati!

      Poista
  10. En osaa kommentoita, mutta ymmärrän mistä kirjoitat, voi meitä, joskus murheet nielaisee ja tuntuu, että tämä talvi on ollut erityisen rankka. Kaunis avain, kuten sinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi onkin hyvä, että on kavereita joille voi purkaa tuntojaan. Sinä kuulut niihin kavereihin myös. Mähän olen tunnettu kausimasistelija ja auringon lisääntyessä myös mieli paranee.
      Iloisempaa pääsiäistä ♡♡♡

      Poista
  11. Luulen että meistä moni tarvitsisi tuollaisen avaimen, ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle ja perheellesi Outi <3

    VastaaPoista
  12. <3 Ihana avain ja tarina. <3
    Iloista pääsiäisen jatkoa! :)

    VastaaPoista
  13. Ihania ajatuksia. <3 Rauhallista sunnuntaita Outi!

    VastaaPoista
  14. Kaunis on sun taulu!! <3
    Kyllä niitä lukkoja tulee tännekin, joskus tuntuu tulevan vähän liiankin usein... Silloin ei kyllä halua sanoa kenellekään yhtään sanaa. ;) Onneksi sitten on keinoja ja ystäviä millä tavalla ne lukot aukeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellaisia hetkiä onneksi suht vähän, mutta ärsyttää ne ehtii kuitenkin; )
      Onneksi tosiaan on perhe ja ystävät aina tukena.

      Poista