Nyt ollaan siinä pisteessä tuunailujen kanssa, että minulle tuodaan tavaroita lahjaksi, jos vaikka haluaisin niistä jotain tuunata.
Useinhan minä haluan :D
Sain työkaveriltani Jean Paul Gaultierin peltipurkin.
Hänen miehensä oli ostanut itselleen uuden tuoksun ja siitä jäi tämä purkki ilman käyttöä.
Minähän sitten innostuin tästä purkista ihan tosissaan.
Etsin kaikkia tarvikkeita, jotka olen saanut tai ostanut kierrätyskeskuksesta.
Päällystystä varten jouduin kääntämään purkin ylösalaisin, koska tuo koko purkki on toiminut kantena.
Tuoksu on siis ollut kiinni tuossa muovitelineessä, joka onkin purkinpohja.
Ostin tämän mintunvihreän- ja myös vaaleanpunaisen satiininauharullan kierrätyskeskuksesta muutamalla eurolla.
Levitin askarteluliimaa purkin pintaan ja kiinnitin siihen satiini nauhan.
Aloitin ja lopetin aina kerrokset samaan kohtaan.
Kannen päällystin ystävältäni saadulla askartelupaperilla.
Satiininauhan liitoskohtaan leikkasin ystäväni äidin virkkaamaa pitsiä.
Kiitos Juliana pitseistä.
Koristeeksi halusin vielä muutaman paperiruusun.
Tein ruusut nopeasti leikkaamalla paperista ympyrän, ympyrä spiraaliksi ja ulkoreunasta sisärenkaaseen pyörittelyä.
Kiinnitys pienellä tipalla liimaa.
Eipä uskoisi kyllä samaksi purkiksi.
Ruusut kiinnitin pitsin päälle.
Tässä purkissa on nyt kiva säilyttää vaikka kuvioteippejä tai hiuspampuloita tms. pientä sälää.
Aika hienostuneen näköinen siitä tuli.
Mitäs tykkäätte tästä lopputuloksesta?
Oikein mukavaa sunnuntaita ihanat <3
Näyttävä lopputulos :) Sä keksit kyllä kivoja ideoita tavaroiden hyödyntämiseen :) Ja kuulosti kovin tutulta, että tutut tuovat erilaisia tavaroita askarteluihin.
VastaaPoistaUskon, että teille tapahtuu just tätä samaa. Välillä on jo pakko sanoa ei.
PoistaKivaa sunnuntaita Jani!
Sopis MULLE!
VastaaPoistaPitäiskö tän sit muuttaa teille?
PoistaJaa-a :)
PoistaMiten hieno purkki!
VastaaPoistaVoi kiitos Satu <3
PoistaIhanaa sunnuntai-iltaa.
Niin herkulliset värit, todella kaunis! ja voin kuvitella että saat kaikenlaista kun olet tuonut julkiseksi taitosi ja ideointikykysi : ) Luovaa uutta alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaVälillä on jo joutunut sanomaan ei, tavaraa tulisi enemmän kuin ehdin tuunailla. Ihanaahan se on kun olen toisten mielessä :)
PoistaIhanaa sunnuntai-iltaa Heli <3
Hauska idea ja ihan on kevään väreissäkin :)
VastaaPoistaTrendien aalloilla (huom!Vahingossa) täällä ollaan :)
PoistaIhanaa sunnuntai-iltaa Marjo <3
Ihana askartelu. Mukavaa sunnuntaita Outi :)
VastaaPoistaKiitos paljon.
PoistaRentoa sunnuntai-iltaa myös sinulle ♡
Oikein näppärä askartelu :D Tuli kivan näköinen purkki ja kehtaa hyvin pitää esillä <3
VastaaPoistaMä luulen, että tää purkki muuttaa kyllä Tarun kotiin. Musta on niin ihanaa kun joku haluu omaksi mun tuunaamia juttuja :)
PoistaRentoa sunnuntai-iltaa.
Tuli ihanan naisellisen romanttinen ja kekseliäs. Upea juttu, että roudataan matskua, vaikka kirppareillakin metsästäminen on kivaa. Leppoisaa ilta Outi <3
VastaaPoistaKiitos Tiia! Kirppareilla pyöriminen on ihanan rentouttavaa puuhaa.
PoistaRentouttavaa sunnuntai-iltaa!
No tykkään! Aivan ihana lopputulos, olet kyllä taitava!
VastaaPoistaIloista viikkoa sinne! <3
Voi kiitos ♡ hurjaa vauhtia mennyt tämä viikko.
PoistaPurkista tuli kaunis!! Taas kerran on todettava, että olet niin luova keksimään hienoja tuunauksia. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos paljon, olipa kivasti sanottu. Ihanaa kun tykkäät ♡
PoistaIhanan keväinen purkki!
VastaaPoistaNiin muuten onkin, oikea trendipurkki ♡
PoistaMaailmassa riittää kierrätettävää, toivottavasti et huku lahjoituksiin ;) Todella kaunis ja hempeä purkki -ihan erilainen kuin kylmä, hopeanharmaa alkuperäinen.
VastaaPoistaOlen vihdoinkin opetellut sanomaan EI :)
PoistaIhanaa loppuviikkoa!
Siitähän tuli ihan sun näköinen, kaunis purkki :). Mä oon jemmannut paljon just tuollasia peltirasioita tuunailua varten, mut eipä sitä kaikkea ehdi ja nyt suursiivouksen aikaan moni on saanut lähtöpassit.. Pitäisi opetella hamstraamattomuutta, sen olen huomannut tässä siivoillessa, mutta kun eihän sitä koskaan tiedä millon se inspis iskee.. :D
VastaaPoistaMähän olen kanssa tavan hamsteri :)
PoistaTämä purkki muuttikin jo ilopilleri blogin Tarulle ♡