perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä ja arvonnan voittaja



Ensimmäinen lomaviikkoa alkaa olla lopuillaan ja onkin hyvä summata vähän tätä viikkoa!
Eihän se tietenkään mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Keskiviikkona onnistuin unohtamaan Lidl:n kassalle pankkikorttini ja huomasin sen kadonneen muutamaa tuntia myöhemmin.
Äitini ja isäpuoleni lähtivät minua autolla kiikuttamaan kaupalle, mutta eipä löytynyt korttia enää sieltä.
Pikavauhtia kotiin ja kortti sulkuun.
Onneksi kaikki hoitui näppärästi verkkopankin kautta, sieltä sain samalla tilattua itselleni myös uuden kortin.
Uutta korttia tosin joudun odottamaan nyt viikon verran.


Maanantaina kävin tyttäreni kanssa salilla rehkimässä.
Valmiiksi kipeä käsi ei tykännyt salilla olosta ja onkin nyt pitänyt minua hereillä kipeilyllään useamman yön ajan.


Sain ihanan yllätyspaketin postilaatikkoon tiistaina, siitä lisää täällä blogissa ensi viikolla.

Tein myös edellisessä postauksessa ensimmäistä kertaa elämässäni raparperimehua ja se onnistui täydellisesti.
Tästä innostuneena, hankin lisää raparperinvarsia ja pussillisen mansikoita uutta mehua varten.



Onnistuin myös löytämään itselleni ilmaisen tuunauskohteen, kannatti taas piipahtaa äitini talonyhtiön roskiskatoksessa :D
Hurjan hyvä idea tuollainen kierrätyshylly roskakatoksissa muuten.

Siskoni ihasteli magneettitaulua Ikeassa ja siitä syntyi idea yhteen toiseen tuunaukseen.

Tiedättekö mitä?
Minä niin nautin lomalla olemisesta.


Sitten siihen arvonnan voittajaan.
Arvontakone random.org hoiti arvonnan voittajan valinnan.

Voittaja on kommentoija numero 18

Ootpas kätevä käsistäsi. Eksyin sattumalta blogiisi. Mukana arvonnassa, uusi lukijasi myös! ^_^ Hyvää lomaa sinulle :) ssofia.o@hotmail.com

Oikein paljon onnea voitostasi Sofia, otan sinuun yhteyttä vielä tämän päivän aikana.

Kaunista viikonloppua ihanat <3











27 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, hain tänään vähän lisää troppeja, joten eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.

      Poista
  2. Voi ei, tuo pankkikortti-hässäkkä! Monesti olen pelännyt samaa. Ihanan väristä mehua...raparperiä löytyisi meiltäkin, joten pitäisiköhän kokeilla?
    Mukavaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pankkikorttihässäkkä oli niin ärsyttävä, tänään kävin pankissa tsekkaamassa, että kaikki on kunnossa.
      Testaa ihmeessä tuota mehua, maistuu muuten ihanalta kivennäisveden kaverina.

      Poista
  3. Niin kurja tuo kortti, siinä menee päivä piloille. Muutoin viikkosi ollut kiva ja tuo rapsumehu, aah. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin meni päivä pilalle, sen takia jo, että itse menin möhlimään ja myös sen takia, että joku oli ilmeisesti kortin napannut mukaansa.

      Poista
  4. Hyvää lomaa Outi! <3 ja herkun näköistä mehua!

    VastaaPoista
  5. Ajattele positiivisesti =) Säästyy paljon rahaa, kun ei pääse korttia vinguttamaan =) Nyt on hyvä syy viettää kunnon löhöloma, kun käsi on kipeänä =) Mukavaa lomaa sinulle ja toivotaan että käsi ei vihottele koko lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tosiaan toivoa, että lisälääkitys nyt auttaisi tähän käteen. Kamalinta on, ettei saa nukuttua kivun takia.
      Onneksi tässä ollaan lomalla ja voi vaikka päiväunet tarpeen tullen vetäistä.
      Ihanaa viikonloppua Sude!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kyllä todellakin on, jotenkin sitä on niin ihanan rentoutunut koko ajan.

      Poista
  7. Kipeä kätesi tarttis lepoa, vai sitä mun hierontajutskaa :) ??
    Kyllä varmasti pelästyit, kun korttisi jäi kauppaan. Onneksi sait sen sulkuun heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi korttikin on jo matkalla minulle päin, onneksi nykyään kaikki hoituu niin nopeasti tietokoneella.
      Kipeä käsi se kipuilee vieläkin. Lepoa se varmasti tarvitsisi, mutta kun en osaa vain olla tekemättä mitään.

      Poista
  8. Ihanan erilaisia juttuja. Harmi sen kortin kanssa. Innolla jään odottamaan niitä tuunauksia :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen tuunaus onkin jo valmis :)
      Ihanaa viikonloppua Marina!

      Poista
  9. Hitsi vie tuota pankkikortti-juttua! Mä olisin varmaan seonnut ja murehtinut itseni kipeäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei kukaan ehtinyt tehdä korttini kanssa mitään, huh.
      Uusi korttikin on jo minulle tulossa, joten selvisin säikähdyksellä.
      Ihanaa viikonloppua Satu!

      Poista
  10. On kamalaa kun pankkikortti katoaa. :/ Mehupuuhat ovat kivoja. Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehuilu on vienyt mut mennessään :)
      Ihanaa viikonloppua Tiina <3

      Poista
  11. Pankkikortin hukkaaminen toi varmasti kamala tunteen, hui. Onneksi ei käynyt mitään ikävää sen suhteen. Herkullisen näköistä mehua. Mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä tuunausjuttua saat aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka tuunaus esillä huomenna täällä blogissa.
      Oli kyllä ikävää tuo kortin katoaminen.

      Poista
  12. Ei oo kyllä kiva tunne, kun pankkikortti katoaa!! :( Onneksi loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja sait kortin suljettua ajoissa.
    Ihanaa viikoloppua!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä säikähti oikein kunnolla. Onneksi ei kukaan käynyt tilillä vierailulla.

      Poista
  13. Näen usein unta, että mun rahapussissa on tyhjä kolo siinä kohtaa, missä yleensä on pankkikortti. Aamulla hirmu helpotus, että onkin tallessa :)

    Mulla alkaa olla ihan tosissaan vaikeuksia jaksaa lomaan asti. Vielä kolme viikkoa. Huoh. En muista, milloin olisin ollut näin kertakaikkisen väsynyt :(

    Ihanaa lomaa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä jaksaa vielä. Myös minä olin normaalia väsyneempi tämän loman alussa.
      Kivaa lauantai-iltaa!

      Poista
  14. Nuo pankkikorttihässäkät ovat harmillisia. Yhdellä Hesan reissulla korttini jäi Stockan talousosastolle. Soittaessani sinne se oli jo kuoletettu. Ja pari päivää oli vielä "oltava" Hgissä ilman pankkikorttia. Onneksi ystäväni lainasi minulle rahaa.
    Vaan nautihan lomastasi! ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista