No sitä pelkoa ei enää ole, meidän keittiössä ainakaan.
Meillä on ollut pöydän ympärillä erinäisiä tuoleja, mutta olen jo pitkään halunnut puusohvan seuraksi penkkiä.
Meillä on ollut pöydän ympärillä erinäisiä tuoleja, mutta olen jo pitkään halunnut puusohvan seuraksi penkkiä.
Muistatteko kun kehuin roskakatoksen kierrätyshyllyjä tuossa muutamia postauksia sitten?
Kyllä vain, sieltä on tämäkin penkki löydetty.
Vanha kunnon pirttikaluston penkki.
Jos en nyt ihan mönkään arvaa niin taitaa olla mäntyä.
On hirmuisen mukava istua, ei heilu eikä huoju.
Penkin pinta oli huonossa kunnossa.
Pesin penkin ihmesienellä ja hioin pintaan vähän karheutta.
Maalaushommaa lähdin tekemään Ilves maalien kalustemaalilla.
Telalla maalailin kaikki mitä pystyin ja loput sitten siveltimellä.
Ensimmäisen kerroksen jälkeen penkki näytti tältä.
Annoin kuivua penkin seuraavaan päivään.
Toisen kerroksen maalasin kokonaan siveltimellä.
Onko se muuten maalisivellin vai -suti?
Tykkään maalin puolikiiltävästä pinnasta.
Annoin penkin kuivua kolme päivää, ennen kuin siirsin sen keittiöön.
Penkki on tässä jotenkin kätevämpi kuin tuolit.
Sen saa tarvittaessa työnnettyä pöydän alle piiloon.
(voi kun nuo verhot on ihan huonosti tässä kuvassa)
Meidän keittön ruokailutilasta tuli kyllä kertaheitolla avaramman näköinen.
Kyllä taas kannatti dyykata :D
Upeaa viikonloppua ihanat <3
*maali saatu testiin Ilves maaleilta
Meillä on keittiössä pirttipöytä ja himoitsen vaaleaa pöytää. Monta kertaa olen sanonut, että pitäisiköhän kalusto kuultomaalata. Vielä ei ole saatu aikaiseksi.
VastaaPoistaMä olen pitkään halunnut penkin tuohon meidän keittiöön. Taas kävi tuuri tämän kanssa. Pirttikalustot ovat ihanan kestäviä. Kuultomaalatkaa ihmeessä teidänkin kalusto.
PoistaTosta tuli hieno! :) Kun muutettiin miehen kans yhteen niin olikohan päivän selvää, että hänen pirttikalusto muuttaa meille ja mun vanha pyötäryhmä myydään-olin ihastellut sitä jo pidemmän aikaa.. Se on niin kätevä, kun siihen mahtuu monta istumaan eikä vie tilaa paljoa :) Meidän pitäs kans vielä käydä se läpi osmocolorilla :)
VastaaPoistaMä olin niin onnellinen kun löysin tuon penkin. Pirttikalusto on kyllä todella toimiva keittiössä.
PoistaIhanaa viikonloppua Terhi!
Avaraa tuli! Mukavaa viikonloppua, Outi!
VastaaPoistaNo niin tuli, mä olen tosi tyytyväinen!
PoistaIhanaa viikonloppua Satu <3
Tosi hyvä tuli:) Kyllä sä olet haukka, kun noita löytöjä teet! Tuo maali on kyllä justiinsa se, mitä se tarvi ja näyttää todella kotoisalta nyt tuo ruokailutila. Eiku syömään:D
VastaaPoistaJa meillähän syödään ja usein :)
PoistaIhanaa viikonloppua M <3
Aivan loistava lopputulos! Itse olen kanssa tykännyt noista Ilves-maaleista.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinulle!
Tuo maali on ihanan peittävää, ei tarvitse niin montaa kerrosta maalailla.
PoistaIhanaa viikonloppua Marina <3
Hieno löytl ja hienosti jatkojalostit sen. Mulla oli Helsingissä keittiössä pirttikalusto, ja just tuollaiset pe kit, ja välillä kaipailen sitä.
VastaaPoistaNuo penkit on ihanan tukevia istua ja tosiaan kiva kun se mahtuu piiloon tuonne pöydän allekin.
PoistaIhanaa viikonloppua Jael!
Olipa hyvän näköinen penkki kun löysit roskiksesta. Vielä parempi tuli kun maalasit. Mä sanoisin suti :)
VastaaPoistaNo kun minunkin mielestä on suti kun suditaan maalia ja sivellin kun maalaillaan jotain taulua esim.
PoistaKivaa viikonloppua Tuija!
Hieno löytö ja tuunaus! Penkki on kyllä todi kätevä olohuoneessa. Ihanaa viikonloppua! :)
VastaaPoistaPenkki on kyllä keittiössä, maalasin sen vain olohuoneen puolella :)
PoistaHienoa Outi! Penkki on kyllä paras. Meilläkin on tupakeittiössä 3 metriä pitkä pöytä ja penkit. Sen pöydän ääressä puuhaillaan monenmoista. En vaihtaisi tuoleihin. Mukavaa viikonloppua! -Raija-
VastaaPoistaMeidän pöytä on vain vähän päälle kaksi metrinen. Onnessani olen tuosta penkistä kyllä.
PoistaIhanaa viikonloppua <3
Vau mikä löytö roskiksesta! Ihanan penkin sait keittiöönne <3
VastaaPoistaPs. Se on sivellin "virallisesti". T: maalari ;)
No onneksi on nyt tekstissä oikein tuo sivellin :)
PoistaIhanaa viikonloppua <3
Hieno lopputulos!
VastaaPoistaKun mökkimme remontti tänä kesänä vihdoin valmistuu, aion palauttaa pitkän penkin keittiön pöydän viereen. Se on vain maalattava ensin☺
Mökissä on vanha keittiön pöytä ja tuolit ovat matalia vanhoja talonpoikastuoleja. Kauniithan ne tuolitkin ovat, mutta tällaisen lyhytselkäisen ei ole kiva kurkotella pöydälle, että pystyy kunnolla syömään☺
Olen kuullut noista vanhoista talonpoikaistuoleista, ne tosiaan on matalampia.
PoistaNämä penkit ovat kyllä ihania.
Voi wau,tulipa upea!! Nyt täytyy itsekin varmaan alkaa metsästämään tuollaista;)
VastaaPoistaKolme peppua mahtuu kivasti tuohon penkille istumaan :)
PoistaHyvältä näyttää! Meillä on keittiössä todella jykevä tamminen pöytä ja nyt haaveilen sellaisesta vaaleammasta. Itse pöytä on tosi kiva ja ikuinen laadultan ja on mietitty, että sen voisi ehkä kuultomaalata, mutta tulisiko siitä tasainen? Täyty käydä tutustumassa noihin ilves-maaleihin, kiitos vinkistä!
VastaaPoistaEnsin hioo vähän ja sitten vain väriä pintaan. Miksi vaihtaa muuten toimivaa pöytää :)
PoistaIhanaa sunnuntaita!
Penkki näyttää raikkaalta pienen tuunauksen jälkeen. Meilläkin muutama jakkara odottaa valkoista pintaansa. Josko nyt lomalla ehtisi urakoida :) Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaEnpä minäkään varmasti olisi saanut töissä ollessa mitään tehtyä. Onneksi olen lomalla ja maalia sattui olemaan valmiiksi kaapissa odottamassa.
PoistaIhanaa sunnuntaita Jani <3
Hyvä tuli!
VastaaPoistaItsekin tykkään kyllä kovasti.
PoistaNäyttää tosi hyvältä! <3
VastaaPoistaKiitos Jonna <3
PoistaMeidän ensimmäisessä yhteisessä kodissa isännän kanssa oli aikoinaan pirttikalusto - sain sen vanhemmiltani. Jossain vaiheessa siirsimme sen varastoon ja sieltä veljelleni, jolla se on nykyisin terassilla. Kunnon kaluste kestää ja kestää.
VastaaPoistaHieno tuli maalatusta dyykkauksestasi ja tämä senkun vahvisti sitä ajatusta, että meidän Sauvon farmilla oleva iso pirttipöytä ja penkit tullaan maalaamaan!
Ihanaa sunnuntaipäivää, Outi <3
Tämä maali oli muuten hyvää, kun kaksi kerrosta riitti maalaamista. En tiedä olisiko tuo kipeä käsi enempää maalailua kestänytkään.
PoistaEi muuta kun maalausintoa sinne!
Dyykkaus on ihan mahtava juttu, hyvä tuli!
VastaaPoistaNo niin on. Ihmiset heittää paljon hyvää tavaraa roskiin. Siksi tuollainen kierrätyshylly onkin hyvä asia. Tekee dyykkaamisestakin siistimpää :D
PoistaHieno tuli! :)
VastaaPoistaKiitos Katja. Kovasti itsekin tykkään lopputuloksesta.
PoistaHyvä löytö. Ja tuo seinällä näkyvä sydäntaulu-ikkuna on tosi kaunis myös!
VastaaPoistaSe on vanha ikkunanpoka, jossa roikkuu tuollainen peltisydän <3
PoistaKiitos Viltsu!
Loistava löytö. Sinä se osaat katsoa ympärillesi ja taitavasti hyödyntää löytämääsi.
VastaaPoistaKiva ja kaunis penkki. Ja siihen mahtuu enemmän istujia kuin pöydän ympärillä oleviin tuoleihin.
Sanon sitä aina köyhän tuuriksi. Olen tällaisia penkkejä nähnyt Kierrätyskeskuksissakin, mutta en ole raaskinut ostaa (kun ei ole ollut pakko), mutta kun nyt ilmaiseksi sain niin olin kyllä ihan onnessani.
PoistaTykkään, on kivemmat kuin tuolit.