Kirpparit ovat minulle ihania aarreaittoja.
Sieltä löydän suurimman osan tuunauksiini hankkimistani tarvikkeista.
Erityisesti tykkään ostaa puisia tavaroita.
Puupintaa saa helposti muuteltua omien mieltymysten mukaan.
Hiontaa ja uutta maalia pintaa ja puinen tavara saa aivan uuden lookin.
Hedelmätarjotin tai -vati on ollut minulla etsinnässä jo jonkin aikaa.
Karkkilan reissulta kotiutin kaksi puista tavaraa ja tässä esittelen teille niistä toisen.
Hintaa tällä "tarjottimella" oli 2€.
Maalausapuja sain Ilves maaleilta. *
Maaleja sävyttelin harmaaksi ja mintunvihreäksi.
Sävytysnesteistä voit käydä lukemassa lisää
Sävytyssuhteista enemmän voit lukea postauksestani, jossa sävyttelin maaleja keittiötikkaita varten.
Harmaa maali on valmis.
Tarjottimen pohjassa on kivat pienet jalat.
Työn aloitin hiomalla maalattavat pinnat.
Maalasin vähän päällä puolet tarjottimesta harmaaksi.
Toisesta puolesta tuli mintunvihreä.
Pohjan ja jalat jätin puunväriseksi.
Tältä tarjotin näyttää valmiina.
Tykkään noista kahdesta väristä yhdessä.
Nyt on hedelmillekin oma paikkansa keittiössä.
Mitäs tykkäsitte löydöstäni?
Tänään olen palannut töihin ja jännään kuinka kipeän käden kanssa selviän töistä.
Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille <3
* maalit ja sävytysnesteet saatu blogiin testiin
Kiva tuli. Hyvää työviikkoa!
VastaaPoistaKiitos Lumo<3
PoistaKivaa elokuun alkua!
Tuli tosi kiva, monet vierastaa noita puunvärisiä juttuja kirppareilla, kun ne on nyt niin out. Pienellä fiksauksella niistä saa kuitenkin ihan eri tavaroita.
VastaaPoistaTotta tosiaan. Ei tässäkään paljon tarvinnut tehdä, kun näyttää jo ihan erilaiselta!
PoistaNuo sävytteet on kyllä käteviä :)
VastaaPoistaIhanaa maanantaita Outi <3
Ihanaa maanantaita ja kivaa alkanutta elokuuta <3
PoistaKulhosta tuli kivan näköinen, kaksi väriä sopivat hyvin.
VastaaPoistaEi uskois että oli sama kippo.
Pienellä jutulla sai taas aikaan ison muutoksen. Sopii nyt täydellisesti meidän keittiöön!
PoistaNoilla sävytteillä saisi kivasti uutta ilmettä vanhoihin puualustoihin ja -tarjottimiin, niitä kun on aikoinaan mm. Ikealta tullut roudattua kotiin! Kaunista alkanutta elokuuta & työviikkoa!
VastaaPoistaHelposti muuttuisi puualustat uusiksi :)
PoistaIhanaa alkanutta elokuuta <3
Puun väriset pikkuesineet saavat aivan eri ilmeen maaleilla. Voi kun aina itsekin muistaisin tuon, kun kirppareita kiertelen. Kivaa elokuun alkua!
VastaaPoistaLopputulos on kyllä pienen homman väärti.
PoistaTuli tosi kiva. Zemppiä Outi ja toivottavasti käsi paranee pian! <3
VastaaPoistaKipu on edelleen joka päiväistä, mutta en jaksa siitä just nyt välittää :)
PoistaKirpparilla minäkin tykkään käydä! Upean tuunauksen teit, vati on kaunis:)
VastaaPoistaVoi kiitos. Kirpputorit on ihania paikkoja.
PoistaKivat sävyt ja raita oli pirteä idea. Tykkään!
VastaaPoistaKiitos Kaisa. Tykkään kovasti noista väreistä yhdessä.
PoistaTsemppiä käden kanssa! Ihana tuo tarjotin ja tuunausprojektit ovat aina kivoja!
VastaaPoistaMä tykkään tällaisista pienistä tuunauksista.
Poista