Ihmistä, jolla on paljon laukkuja, sanotaan kassi-Almaksi.
Minä rakastan pussukoita, joten taidan siis olla pussukka-Alma.
Ostin Kierrätyskeskuksesta kaksi samanlaista pientä juuttiliinaa.
Minä en juurikaan pöydillä liinoja pitele, mutta ajattelinkin tehdä näistä jotain ihan muuta.
Liinat maksoivat yhteensä euron.
Kaivelin vetoketjupussukasta (huom! Taas pussukka) sopivaa vetskaria tähän hommaan.
Yksi juuri oikean värinen sieltä löytyikin.
Vetoketjut olen saanut ystäväni äidiltä, joka tietää mieltymykseni näpertelyyn :D
Kiinniten vetoketjun, ennen kuin ompelin liinat lopullisesti yhteen.
Onnistuin ilman yhtään kirosanaa.
Se on kuulkaa suuri saavutus.
En erityisemmin pidä vetoketjujen ompelusta.
Pussukka on valmis.
Sattuipa todella hyvin sävy sävyyn tuo vetoketju.
Laukun pohjalla aina pyörii vaikka mitä tärkeitä tavaroita.
Passi, käyntikortteja, työkortti, avaimet ja tietenkin huulipuna.
Nyt tavarat eivät enää katoa laukun pohjalle.
Kaikki tarpeellinen mahtui pussukkaan ja vielä on tilaakin jäljellä.
Tykkään kovasti tuosta reunan koristenauhasta.
Näin tuli kahdesta liinasta pyöreä pussukka.
Minulla ei ennen olekaan ollut pyöreää pussukkaa.
Tämä on sitä minulle mieleistä kierrätystä.
Mukavaa torstaita ihanat <3
Onpa ihana pussukka! Vetoketjun ompelu muuten todellakin on jostain sieltä niin syvältä minne päivä ei paista, mutta upeasti onnistuit <3
VastaaPoistaKiitos Tiina, vetoketjun ompelu joko sujuu tai sitten vaatii paljon kiroilua :D
PoistaIhana idea ja hieno pussukka kyllä =)
VastaaPoistaKiitos, onpahan ainakin tavaroille nyt paikka. Inhoan sitä, että tavarat ovat hujan hajan laukun pohjalla.
PoistaSiitä tulikin hieno =)
VastaaPoistaVoi kiitos Sude <3
PoistaKiva tuli ja täälläkin rakastetaan pussukoita vaikka osa jopa maleksii tyhjänä. Aurinkoa päivään Outi <3
VastaaPoistaKoskaan ei ole liikaa pussukoita.
PoistaKivaa päivää Tiia!
hih, söpö pussukka. Ihanaa kangasta!
VastaaPoistaKiitos Viltsu, ei ollut hinnalla pilattu projekti tämä :D
PoistaAika hauska! :) Pussukoita tarttee aina! :) <3
VastaaPoistaTotta, pussukat on käteviä :)
PoistaTosi hauska, pyöreä muoto on kiva. :)
VastaaPoistaTähän olisi voinut ommella muovit sisäpuolelle, niin olisi käynyt vaikka meikkipussista.
PoistaKierrätys on kyllä mahtava juttu. Hieno pussukka!
VastaaPoistaKiitos Katja <3
PoistaKivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle.
Sulla on kätevät kädet. Hieno pussukka, mäkin tykkään noista reunoista.
VastaaPoistaKiitos Tuija, pussukat tulee aina tarpeeseen.
PoistaKivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle.
Nauroin ihan vedet silmissä tälle Pusukka-Almalle :) hauska nimitys mutta käteävä olet ja kyllä itselläkin noita erilaisia pussukoita tuppaa olemaan, että tavarat olisivat jossain kuosissa käsilaukuissa.
VastaaPoistaEnsin mietin jotain näpsäkkää pussukka-Pirkkoa tai pussukka-Paulaa, mutta Pussukka-Alma veti voiton.
PoistaKun on käytössä 3-4 käsilaukkua, niin noita pussukoita todella tarvitsee. Hyvä idea jälleen kerran! Minulla on kymmnenittäin mummon tekemiä samanlaisia liinoja, ne voisi kaapissa pölyttymisen sijaan tehdä juuri noiksi pussukoiksi. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHaluun sitten kuulla, saitko vetoketjut paikoilleen ilman kiroilua :D
PoistaHuippu hieno idea!! :) Vetoketjun ompeleminen on aina oma haasteensa :D Mä oon sitä nyt vähän yrittänyt opetella.
VastaaPoistaEntisessä työssäni vaihtelin useamman vetoketjun päivässä, mutta en siltikään koskaan tykännyt hommasta :D
PoistaIhanaa sunnuntaita!