Viime kertaisella Karkkilan reissulla metsästin puisia tavaroita tuunattavaksi.
Olenkin sanonut jo aiemmin, että puu on yksi suosikkini tuunausmateriaaleista.
Hiontaa ja maalia pintaa, tavara on kuin uusi.
Löysin ihanan puulaatikon, mielestäni vielä edulliseen hintaan.
Kantokahvat olivat jo parhaat päivänsä nähneet, mutta muuten laatikko oli hyvässä kunnossa.
Heti tiesin, miten lähtisin tätä laatikkoa muokkaamaan.
Toisen puolen kantokahva oli irronnut, joten päätin irroittaa toisenkin puolen.
Ensin ajattelin käyttää nämä uudestaan, mutta nämä purkautuikin aika kamalan näköisiksi.
Maalaaminen hoitui Ilves maalien kalustemaalilla*.
Tein sävytenesteellä harmaata maalia ja vähän mintunvihreää maalia.
Laatikko oli käsittelemätön, joten kunnon puhdistus riitti pohjatöiksi.
Laatikon maalasin harmaaksi.
Kaksi kerrosta maalia peitti hyvin vanhan pinnan.
Halusin kokeilla jotain uutta laatikon koristeluun.
En ollut koskaan testannut leimaamista maalilla, joten nyt oli hyvä aika sille kokeilulle.
Leimasimeksi valitsin isomman kukkakuvion.
Töpöttelin maalin leimasimeen ja painoin kuvion paikoilleen.
Leimailun jälkeen pesin leimasimen heti, eikä maalista jäänyt jälkeäkään leimasimeen.
Kuviosta tuli juuri sopivan hempeä.
Sitten piti keksiä millaiset kantokahvat laittaisin.
Juuttinaru sopi mielestäni tähän kivasti.
Valitsin tummanruskean värisen narun.
Leikkasin kolme saman mittaista pätkää narua ja palmikoin niistä uudet kantokahvat.
Mielestäni tuo tummanruskea sopii kivasti harmaan kaveriksi.
Tällainen laatikosta sitten tuli.
Ruokaservetit sopivat täydellisesti laatikkoon.
Tällainen tuunaus tällä kertaa.
Mitäs tykkäsitte lopputuloksesta?
Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3
*maalit ja sävytysnesteet saatu blogiin testattavaksi
Hieno! Vitsi sä olet kova likka tuunaamaan <3
VastaaPoistaAina on keittiönpöytä keskeneräisiä projekteja täynnä :D
PoistaOikein kiva lopputulos!
VastaaPoistaKiitos Marika <3
PoistaIhana, tykkään. Kiva idea tuo leimasin. Ihanaa loppuviikkoa <3
VastaaPoistaHyvin tosiaan toimi tuo leimaus juttukin.
PoistaIhanaa keskiviikkoa Sari!
Tuli söpö ja tarpeellinen. Omat servetit ovat miten sattuu. Kivaa päivää Outi <3
VastaaPoistaKiitos Tiia ja kivaa päivää myös sulle!
PoistaKaunis laatikko ja tuo leimaaminen sopii tuohon hyvin.
VastaaPoistaMukavaa keskiviikkoa!
Itsekin tykästyin tuohon leimauksen lopputulokseen!
PoistaIhanaa keskiviikkoa.
Hieno tuunaus!! Itskin tykkään puusta materiaalina, siitä saa vaikka mitä aikaiseksi :D Kivaa päivää <3
VastaaPoistaPuu on vaan aina niin hyvä!
PoistaIhanaa keskiviikkoa <3
Hyvän näköinen tarjotin ja tuo kuvio on mukavan hempeä. Taas sait taiottua uutta kaunista kotiin :)
VastaaPoistaKiitos Jani! Saas nähdä jääkö tämä meille :D Odotan kun siskoni tulee kylään, sinne näitä mun tuunauksia menee aina tasaiseen tahtiin :D
PoistaTaas sä olet tuunaillut jotain ihanaa <3 Servetit ansaitsevat vain parasta, sanoo yks "servettifriikki ;)
VastaaPoistaMun äiti on servettifriikki, on servettejä joka lähtöön. Minullakin on kyllä yleensä ainakin yhdenlaisia servettejä kotona :D
PoistaTosi kiva, sä oot kyllä näppärä! :)
VastaaPoistaKiitos Jonna, vähän kehusta punastuin :)
PoistaTulipa kiva. Heti lähti kirppari kasasta yks pieni laatikko pois. Aioin myydä sen , kun en keksinyt sille käyttöä. Nyt siitä tuli kahvi servettien säilytys laatikko. voin joskus laittaa kuvan. Kiitti ideasta.
VastaaPoistaHei aivan mahtavaa kun ideoita otetaan mukaan täältä.
PoistaKivaa keskiviikkoa sinne Aurinkokujalle <3
Mahtava DIY idea! :)
VastaaPoistahttp://lauraheinikki.fi
Kiitos Laura <3 Kaunis blogi sinulle on!
PoistaTodella ihana idea, jolla sai tarjottimesta astetta persoonallisemman! :)
VastaaPoistahttp://therewillbesunshine-emilia.blogspot.com/
Tuo on kooltaa pikkuisen isompi kuin ruokaservetit, joten kutsun sitä laatikoksi :)
PoistaKiitos, itsekin kovasti yllätyin, miten kiva laatikosta loppujen lopuksi tuli.
Kiva blogi sinulla!
No hyvähän siitä taas tuli ja hyvin kekasit taas idean:) Miten saat muuten tuon leimasimen jäljen niin, että siitä tulee siisti. Mulla se tahtoo liikahtaa tai maalia tulee kai liikaa ja lopputulos söhryinen?
VastaaPoistaLaiton maalia tuohon leimasimeen vaahtomuovitöpöttimellä :D Silloin maalia tulee juuri sopivasti. Sitten aina lasken kolmeen ja asetan leimasimen kohdilleen ja painan vähän. Pidätän usein hengitystä tän ajan, koska pelkään, että kädet tärisee :D
PoistaOlet kyllä loputon ideanikkari!
VastaaPoistaVoi kiitos ihana Katja <3
PoistaSehän on ihan kiva. :)
VastaaPoistaNo niinhän se. Odotan jo, että mun sisko näkee tämän, koska tämä on ihan hänen tyylinen laatikko :D
PoistaTuli hieno servettilaatikko. Leimausjuttu sopi tuohon hyvin. Ei pelkästään korttien tekoon, kuten minä teen :)
VastaaPoistaSinulla olikin vaikka mitä ihania leimoja ja musteita.
PoistaIhanaa torstai-iltaa Tuija!
Tulipa taas kiva tuunaus!
VastaaPoistaKiitos Kati, tykästyin tähän itsekin.
PoistaJes!
VastaaPoistaHyvä ettei NO! :D
PoistaKaunis! Vaikka multa löytyy 1001 keittiötavaraa, niin tämä puuttuu : ) Ehkä sen vuoksi tulee vähemmän servettejä käytettyä...
VastaaPoistaMulla jostain syystä on yleensä aina yksi paketti servettejä. Varmaan äidiltäni peritty tapa :)
PoistaKyllä tuli kaunis!! <3 Enpä oo koskaan aatellut, että uskaltais käyttää leimasimissa maalia. Mutta kiitos paljon tästäkin vinkistä. :)
VastaaPoistaVesiliukoista maalia kun käyttää leimaamiseen, lähtee maali leimasimesta helposti vedellä pois. Kannattaa testata!
PoistaKiva idea, ja siistikin vielä sellainen. :)
VastaaPoistaJa ihme ja kumma, myös käytössä koko ajan. Tykkään tuosta harmaasta väristä!
Poista