Minulla oli kaksi aivan mahtavaa mummia.
Toinen mummi asui Helsingissä ja toinen Puhoksessa.
Oli siis kaupunkimummi ja maalla oleva mummi, näillä nimillä heidät tunnettiin.
Maalla oleva mummi teki maailman parasta leipää, näytti mistä löytyy parhaat madot kalastusta varten ja keksi maailman hauskimmat selitykset sille, miksi ei voisi lähteä kirkolle käymään.
Mummin seurasta päästiin aina nauttimaan kesäisin.
Kaupunkimummia nähtiin melkein viikottain.
Mummi osasi virkata ihan kaikkea, teki parhaat lihapullat ja paistoi maukkaat karjalanpiirakat.
Mummin kanssa tehtiin yhdessä ristikoita ja pelattiin korttia.
Siivosin viime viikolla keittiön yläkaappia ja sieltä löytyi kaupunkimummin virkkaama, todella oranssi, pitsiliina.
Ajattelin heti, että siitä liinasta en halua luopua, sille on keksittävä joku uusi virka.
Eipä muuta kuin Konttiin vierailemaan ja se vierailu kannatti taas.
Löysin pitkähihaisen mustan trikoopaidan itselleni, hintaa 2,50€.
Mietin miten liinan haluaisin asetella paidan pintaan.
Koitin sitä olkapäälle, mutta ei se ollut kiva siinä.
Päätin siis ommella liinan paidan etuosaan.
Ompelin koneella liinan reunoistaan kiinni ja keskustasta rastin muotoon myös.
Tässä paita nyt on heti käytössä.
Minusta siitä tuli tosi kiva ja oranssi väri korostuu kivasti mustaa taustaa vasten.
Mitäs tykkäätte?
Näin tuli yhdistettyä mummin ja minun rakkaus käsitöihin.
Muistakaa osallistua blogini arvontaan TÄSTÄ.
Ihanaa maanantaita teille kaikille <3

Upea ja pirteä väripilkku kaamoksen keskelle. Mukavaa alkanutta viikkoa Outi :)
VastaaPoistaKummasti piristää tummaa paitaa tuo oranssi <3
PoistaKivaa viikkoa Piiuli!
Mummisi vilkuilee nyt jostain korkealta sydän sykkyrällä ja hymyilee <3.
VastaaPoistaMummit ovat <3.
Varmasti hykertelee tyytyväisenä :)
PoistaMummit <3
Kiva yhdistelmä. Sopii hyvin ja noin muistot kulkee mukanasi.
VastaaPoistaHyvää maanantaipäivää!
Kiitos sinulle <3
PoistaMukavaa viikkoa myös sinulle!
Kiva idea hyödyntää rakkaan mummin taidonnäyte. Mukavaa maanantaita!
VastaaPoistaVoi kiitos <3
PoistaIhanaa viikkoa sinulle!
Sinulle on kuvahaaste blogissani.
VastaaPoistahttps://mummojakoira.blogspot.fi/2016/12/nelja-kuvaa.html
Kiitos haasteesta, nappasin sen mukaan.
PoistaNyt on paituli jossa on tunnetta. Mummin tyttö minäkin, mummit ne vaan on parhaita. Toivottavasti mekin saamme olla joskus mummeja. <3 Ihanaa päivää Outi <3
VastaaPoistaMummina saa nauttia pienistä lapsista ihan eri tavalla kuin äitinä.
PoistaMummit <3
Ihanaa viikkoa Tiia <3
Ihana idea <3!
VastaaPoistaKiitos kaunis <3
PoistaIhana idea, näin mummi kulkee mukana <3
VastaaPoistaNiin kulkee, mummikin varmasti olisi tykännyt tästä ideasta.
PoistaHyvältä näyttää ,mummin tyttö se keksii miten mummin liina kulkee mukana.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta viikkoa.
Mummit mukana aina sydämessä muutenkin, nyt vielä lisäksi paidassakin.
PoistaIhanaa viikkoa sinulle <3
Tulipa taas uuden näköinen vaate pikkurahalla
VastaaPoistaKiitos Lumo. Piristävä paita tästä tulikin.
PoistaIhanaa viikkoa sinulle Lumo <3
Tässä oli jotenkin niin paljon ajatusta, että tuli hyvä fiilis itselle. Ja osoitus taas Outin näppäristä taidoista :)
VastaaPoistaSun kommentit on aina niin ihania, kiitos <3
PoistaTulipa paidasta hyvän näköinen!
VastaaPoistaVoi, kiitoksia paljon <3
PoistaKyllä sinä osaat, aivan mahtava paita tuli ja liina ihan oikeassa paikassa.
VastaaPoistaKiva kun on muistoja mummeista. Mulla ei ole koskaan ollut mummeja.
Kyllä se harmitti varsinkin kouluiässä, kun toiset puhui mummista tai menivät mummilaan. Mulla ei ollut mummilapaikkaa.
Onneksi saan olla nyt neljän lapsen mumma, meillä siis mumma !!!
Voi miten harmillista... Onneksi nyt saat itse kokea mummailun <3
PoistaTodella kiva idea ja koriste nyt on tunteellisistakin syistä tärkeä. <3
VastaaPoistaSitä se todellakin on <3
PoistaIhanaa viikkoa Jonna!
Hei ihana Outi! Minäkin olin mummun tyttö. Nukuin mummun vieressä olkipatjalla ja keksin omia lauluja. Mummu nukkui pois, kun olin 18. Minullakin on tallessa mummun tekemä virkattu liivi. Ikää sillä on varmaan 60 vuotta. Nyt olen itse kolmen tytön mummu ja keitän kuulemma maailman parasta lohikeittoa : ) Kauniisti olet paidan tuunannut! Kyllä tuota kelpaa käyttää. -Raija-
VastaaPoistaTämä paita ollut jo töissäkin päällä, hoitolapset tykkäsivät kirkkaasta väristä kovasti.
PoistaMummin luona oli kyllä kiva olla yökylässäkin, pelattiin yazzya ja katseltiin saippuaoopperoita yhdessä :)
Toivottavasti minustakin tulee joskus mummi <3
Ihanaa viikkoa sinulle Raija <3
Ihan mahtava idea! Tosi kivan näköinen <3
VastaaPoistaKiitos tuhannesti Kati <3
PoistaTykkään kun paitaa voi hyvin käyttää arkenakin.
Ihana teksti ja kaunis on lopputuloskin. Oikein hyvää tiistaita Outi!
VastaaPoistaKiitos paljon Katja, ihanaa tiistaita myös sulle!
PoistaAivan mahtava!
VastaaPoistaKiitos tuhannesti Satu!
PoistaOnnekas kellä on isovanhemmat yhä. Itse en ole tavannut koskaan toista mummiani ja ukin kanssa kerkesimme elää vain 2 yhteistä vuotta. Molemmat menehtyivät sairauden myötä. Myös toinen ukki ja mummo ovat nukkuneet pois. He minun ollessani jo aikuinen. Ikävä on heitä.
VastaaPoistaEi minullakaan ole vuosiin ollut isovanhemmat elossa. Ukit kuolivat kun olin teini-ikäinen ja mummit nyt 2000-luvulla. Onnellinen olen siitä, että olen saanut muistoja heidän kanssaan vietetystä ajasta.
PoistaIhanaa tiistai-iltaa sinulle!
Paidoissa ja tyynyissä olen käyttänyt pitsiliinoja. Haluaisin vielä jonkin tunikan tuunata vaalealla liinalla.
VastaaPoistaIhanaa tiistai-iltaa!
Tosi kiva idea,ja toteutus hieno:)
VastaaPoistaMummit,vieläkin kaipailen heitä:)
Minullakin on ikävä mummejani <3
PoistaMummit <3
Tulipa kyllä tosi ihana paita!! <3
VastaaPoistaMummoista on myös täällä aivan ihania muistoja. <3 Heidän kanssaan vietetty aika on niin kullanarvoista. Meillä molemmat mummot olivat todella innokkaita käsityöntekijöitä ja suvussa meillä on paljon, jotka tykkäävät käsillä puuhailla kaikenlaista. <3
Onneksi ollaan peritty tämä eakkaus käsitöihin <3
PoistaMummot <3