Eilen sain nauttia ihanan siskoni seurasta.
Meillä on aina tapana vähän herkutella kun näemme ja tämä kerta ei siinäkään mielessä ollut poikkeus.
Päätin leipoa, tällä ohjeella, ensimmäistä kertaa kunnon rahkapiirakan.
Sen verran herkullista tuli, että ajattelin jakaa teille tämän ohjeen.
Ohje löytyy myös kotikokki nettisivuilta.
Omasta piirakastani jätin pois sitruunan ja lisäsin sen tilalle 2½ dl pakasteesta marjoja (mustikkaa ja vadelmaa).
Tässä vaiheessa on aina jännää, kun piirakka näyttää hyvältä, mutta et tiedä vielä miltä se maistuu.
Jännää siksi, että tapani mukaan menin taas vaihtamaan jotain piirakan alkuperäisestä ohjeest.
Piirakka oli todella hyvää.
Rahka oli juuri sopivan makeaa ja marjat lisäsivät kivasti raikkautta.
Mieleen tuli vähän uunissa tehty juustokakku.
Tätä tulen tekemään toistekin, niin oli hyvää ja helppoa!
Herkullista sunnuntaita teille kaikille <3
Huomenna se onkin taas paluu arkeen, onko pakko jos ei haluu?
Tulee ihan lapsuus mieleen. Äiti teki -ja tekee vieläkin- erilaisia maukkaita rahkapiirakoita
VastaaPoistaTässä piirakassa oli ihana pohja. Meidän äiti teki myös rahkapiirakoita tai sitten sellaisia, joihin tuli kermaviiliä.
PoistaNam. Rakastan rahkapiirakkaa!
VastaaPoistaTähän rahkapiirakkaan ihastuin minäkin.
PoistaKiitos ohjeesta! Tulipas vesi kielelle...tätä siis on pakko kokeilla!
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
Kannattaa testata, oli ihanan raikas herkku kahvin kanssa.
PoistaRakastan rahkaisia leivonnaisia, joten slurps. :p
VastaaPoistaSlurps tosiaan, oli namia!
PoistaOih ihanalta näyttää ja kiitos reseptistä. En tiedä mikä ollut, mutta viime aikoina olen mokannut joka ikisen mustikkapiirakan, niistä tullut ihan löysiä, joten uusi resepti tuli tarpeen.
VastaaPoistaIhanaa päivää ihanuus <3
Tätä kannattaa kokeilla. Tein itekkin ekaa keetaa ja heti onnistui :)
PoistaIhastuttava! Pitäisi itsekin tehdä jotain vapan päivän kunniaksi...
VastaaPoistaMekin vähän juhlistettiin viimeisiä lomapäiviä samalla kun siskon kanssa herkuteltiin :)
PoistaHerkullisen kuuloinen ohje, täytyy kokeilla.
VastaaPoistaNoiden marjojen tilalle voi laittaa tosiaan sitruunaa ja voi lisäillä hedelmiä tai marjoja. Ihanan helposti saa muunneltua reseptiä.
PoistaVaikuttaa suht'helpolta ohjeelta, mutta aina senkin voin mokata. Pitääpä kokeilla joku päivä. Näyttää kyllä herkulliselta.
VastaaPoistaTätä ei voi mokata, jos suoraan ohjeen mukaan teet. Minäkin hei onnistuin heti ekalla kerralla :)
PoistaTakuulla herkullista! Rahka on mun suosikkini jälkkäreissä :)
VastaaPoistaMun mielestä rahka tuo ihanaa raikkautta jälkkäreihin.
PoistaRahkapiirakat on ihania :) Teen itse niitä usein ja meilläkin äiti leipoi maailman parasta rahkapiirakkaa tai meillä kotona sitä kutsuttii "piimäpiirakaksi" kun on lapsi...
VastaaPoistaIlman sokeria, hapanta kuin piimä :)
PoistaIhanaa sunnuntai-iltaa Marjo <3
Mä muuten teen mamman marjapiirakan tosi usein kermaviilin sijaan rahkaan, se toimii ja täytteestä tulee kiinteämpi. Toinen suosikkini on sitruunapiiras, jonka täyte tehdään kermasta, sitruunasta, kananmunista ja (tomu)sokerista. Namnam!
VastaaPoistaKuulostaa ihanalta piirakalta tuo sitruunaversio. Pitääpä laittaa korvan taakse tuo idea.
PoistaVoi vitsi kun on herkullisen näköinen. Nuo marjat sopivat minusta rahkapiirakkaan hyvin. Kun leivoin laitoin aina marjoja.
VastaaPoistaOllaan tyttären kanssa syöty pakastinta tyhjäksi ja hurjasti olikin marjoja vielä jäljellä. Niistähän voi aina piirakkaa sitten tehdä :)
PoistaMilloinkohan olen viimeksi syönyt rahkapiirakkaa... siitä on kyllä aikaa. Voisi sitä vaikka joku päivä tehdä :)
VastaaPoistaSiskot on <3
Ens viikonloppuna sitten taas herkutellaan.
PoistaSiskot <3
Rahkapiirakka on suurta herkkuani. Minulla on piirakasta "luotto-ohje". Ja tätä sinunkin ohjettasi olisi kiva joskus kokeilla. Nams <3
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Luotto-ohjeet on hyväksi koettuja. Minä taidan tämän ohjeen siirtää sinne luotto-ohjeiden kansioon :)
PoistaTää täytyy tehdä sitten kun pullalakko on ohi :D
VastaaPoistaHatunnosto pullalakolle!
PoistaNam, näyttää hyvältä :) Täytyy kokeilla gluteeniton versio tuosta :)
VastaaPoistaVarmasti tulee hyvää myös gluteiinittomana!
PoistaOnpas herkullisen kuuloinen :) Taidan tulla joskus maistiaisille :)
VastaaPoistaTervetuloa vaan ja ota A mukaan myös <3
PoistaSiis vau miten hieno. Tässä omani äärellä. On tääkin ihan kuvauskelpoinen mutta ei ollenkaan noin paksu ja hieno kuin kuvassasi. Hyvää kevättä!
VastaaPoistaKiitos paljon ja mukavaa kevättä sinullekin 🔆
Poista