tiistai 24. tammikuuta 2017

Kori olohuoneeseen




Tätä koria en vaan voinut jättää ostamatta.
Oman alueen kirppikseltä bongasin tämän kolmella eurolla.
Kokoa n.40x40cm.
Halusin kuitenkin jotenkin uudistaa koria.
Päätin tehdä lakanakankaasta tähän koriin sisäosan.



Leikkasin lakanakankaasta 5 saman kokoista neliötä.
Ompelin neliöt ensin ristin malliin ja sitten vielä sivut yhteen.
Näin sain neliön muotoisen kangaspussukan korin sisälle.
Olisin vielä voinut ottaa vähän enemmän saumoista sisään, mutta olkoon nyt tällä kertaa näin.


Seuraavaksi mietin kiinnitystä.
Koska kaapista löytyi ystäväni äidin virkkaamaa pitsinauhaa, tein siitä kiinnitysnauhat kankaallle.


Pujotin suuren suureen neulaan pitsinauhan ja vedin sen korin punosten läpi.


Solmin nauhan rusetille korin keskiosaan.
Tein samalla tavalla kiinnityksen korin kummallekin puolelle.
En raaskinut leikata pitsinauhaa rikki, saa rusetti olla nyt tuollainen roikkuva :)


Valmiin korin laitoin pianon viereen olohuoneeseen. 
Poika omi repulleen ja kirjoilleen korin heti.
Muutos tuli maksamaan vain lakanakankaan verran eli alle euron.
Kankaan ostin Kodin ykkösen konkurssipesästä. kaksi metriä hintaan 1,50€.
Samaisesta kankaasta olen ommellut itselleni kestokassin kauppareissuja varten.

Oikein ihanaa tiistaita kaikille <3

22 kommenttia:

  1. Katsoin heti, että onpas kiva lankakori. Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Voi, että miten ihania löytöjä osuu kohdallesi. Korista tuli niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hurjan hyvä löyty. Usein olen tuolla kirpparilla menettänyt juttuja, kun en koko ajan pysty istumaan koneella. Nyt kävi hitsin hyvä tsäkä!

      Poista
  3. Olipahan taas hyvä löytö ja nyt siitä tuli sievääkin sievempi. <3 Ihqua päivää muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkin sopiikin aika kivasti tuohon pianon kylkeen.
      Ihanaa tiistai-iltaa Tiiuli <3

      Poista
  4. Koreja ei voi koskaan olla liikaa. Tuo pitsirusetti kruunaa kaiken. Minä spraymaalasin kesällä ulkona yhden ison korin valkoiseksi. Pitääkin lisätä siihen tuollainen kiva pitsinauha ja ehdottomasti solmia rusetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla pitsinauhalla on vielä arvoa, koska sen on tosiaan ystäväni äiti virkannut itse.
      Ihanaa tiistai-iltaa!

      Poista
  5. Kaunis lopputulos! Mainio kori niin kirjoille, lehdille kuin langoillekin!
    Mukavaa tiistaita, Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kivaa tuohon tosiaan voisi laittaa, mutta poika on reppunsa siihen alkanut laittaa, heti omi koko korin.

      Poista
  6. Kerrassaan mainio löytö ja siitä tuli niin hieno tuunattuna. Ei olisi minultakaan jäänyt kirpparille, mutta meillä siitä olisi tullut lankakori =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kun noita lankoja on vain muutama rulla, joten olkoon nyt hetken ainakin pojan käytössä.

      Poista
  7. Ihana kori! Tuo pitsi kruunaa kaiken.

    Ihanaa tiistaita Outi <3

    VastaaPoista
  8. Olen ehtinyt kauhean vähän lukea blogeja, nyt luin monta postausta kerralla! Kauniin tuunauksen olet taas tehnyt ja tuo Puh-rätti vei kyllä sydämeni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan olenkon raaskinut tuota rättiä käyttää? EN :)
      Kiva kun tulit käymään, ihan ymmärrettävää, että sinulla kiirettä piisaa!

      Poista
  9. Teillä on löytöjen kirppis. Ja edullinen vieläpä. täällä olisi reilusti enemmän maksanut vastaava kori. tuo nauha on just hyvä noin roikkuvana. Kaunis kokonaisuus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan facebook kirppis, jossa myyvät ja ostavat tämän meidän oman asuinalueen ihmiset. Tosi hyvää tavaraa täällä liikkuu ja kivan halvallakin on juttuja löytynyt.

      Poista
  10. Kivan näköinen kori, eikä hinnalla pilattu. Sä oot tosi ahkera tekemään kaikenmoista. Hauska kun poika omi ittellensä korin. Et turhaan ahkeroinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan turhaan tätä tehnyt ja onhan tuo laittia kivemman näköinen, kun reppu on nätisti korissa, eikä pitkin olohuonetta. Poika on kekseliäs kaveri!
      Ihanaa tiistai-iltaa Tuija <3

      Poista