Minä 42v.

Tässä sitä taas ollaan, vuoden vanhempana kuin koskaan aikaisemmin.

42 vuotta just tänään.

Olen kovasti viime aikoina miettinyt omaa elämääni ja niitä asioita, joista olen suunnattoman kiitollinen.

Lapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen.

Äiti ja isi pitivät aina meistä huolta, eikä mistään ollut puutetta.

Tukiverkostoakin oli lähellä.

Minulla oli paljon ystäviä ja muutama todella hyvä kaveri.

Koulukiusaaminen varjosti teini-ikää, mutta siitäkin pääsin yli ystävien ja perheen tuen avulla.

Kuviot mullistuivat vuonna 1991 kun tapasin elämäni rakkauden, oman ukkelini.

Olin tuolloin 16-vuotias.

Olin 20-vuotias kun menimme naimisiin.

Muistan vieläkin miten jännitti niin paljon, että oikein mahasta otti.

Tuo mies on nyt minun ja minulla on hänen nimensä...voi tätä onnea!

22 vuotiaana minusta tuli ensimmäisen kerran äiti.

En voinut uskoa, että me olimme saaneet aikaan jotain niin kaunista kuin tyttäremme.

Ruususuu rakas <3

Viisi vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsemme.

Häntä olimmekin jo monta vuotta odottaneet.

Hitaasti hyvää tulee, niinhän sitä sanotaan.

Pikkuinen äijä, rakas potkuttelijamme <3

Opiskelin itselleni uuden ammatin päälle kolmekymppisenä.

Valmistuin lähihoitajaksi 2008.

Tämä on myös saavutus, josta olen suunnattoman ylpeä.

Lapset, mies, koti ja koulu, kaikki nämä sain hoidettua.

Kiitokseksi uurastuksesta sain kiitettävän paperit ja työpaikan Espoon kaupungilta.

Onnea on tuonut myös se, että pääsimme muuttamaan kotikotini viereen.

Olenkin siis nyt todella kotona.

Eipä tämä elämä ole ollut aina mitään ruusuilla tanssimista kuitenkaan.

Isoa suruakin on ollut paljon.

Olen menettänyt läheisiä ihmisiä, huomannut ketä kannattaa oikeasti pitää lähellä ja ketä vältellä.

Olen oppinut luottamaan itseeni ja omiin päätöksiini.

Mielestäni olen aika hyvä pakkaus!

Tässä sitä taas ollaan, vuoden vanhempana kuin koskaan aikaisemmin.

42 vuotta just tänään.

Aika mahtavaa, minun mielestä ainakin!

Ihanaa maanantaita murua!