Kuka minä olen?

Pitkästä aikaa tartuin haastepostaukseen. 
Aina sanon näitä tekeväni ja sitten tuleekin jotain muuta.
Nonnulan Jonnaltakin sain lapsuutta koskevan haasteen, niin siellä se haaste vaan lepää äitini luona valokuvakansiossa.
No anyway, tällaisen haasteen ajattelin nyt tehdä, ehkäpä opitte tuntemaan minut entistä paremmin.

Haasteen säännöt lyhyesti

• Kirjoita itsestäsi otsikolla Kuka minä olen? Voit valita mitä kerrot itsestäsi ja millä tavalla. Kuitenkin tavoitteena on tutustua sinuun.
• Haasta 3-5 bloggaajaa, joihin haluaisit tutustua paremmin, mieluiten hyvin erilaisista blogeista. Kerro miksi haluat tutustua näihin bloggaajiin.
• Kerro kuka sinut haastoi.

Minut mukaan haastoi Marja 50+ eloa ja oloa blogista

Olen Outi, 42 vuotias lähihoitaja Espoosta (kuulostin ihan missiltä)!
Olen ihanan miehen vaimo ja kahden lapsen äiti.
Joulukuussa olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jo 26 vuotta.
Meidän tytär on 19 vuotias ja poika 14 vuotias.
Asumme Latokaskessa, kivassa paritaloasunnossa.
Meidän kodissa parasta on tietenkin me itse ja suuri olohuone.

Mieheni on Marokosta ja moni luulee, että olemme tutustuneet siellä.
Lomaromanssi, kuulostaa niin romanttiselta.
EI, me tapasimme Forumin kahvilassa.
En kiinnittänyt häneen mitenkään erityisesti huomiotani, mutta hän onneksi huomasi minut.
Kävimme yksillä treffeillä ja se oli menoa sitten.
Hänessä yhdistyy huumori, turvallisuus ja komeus.
Hänen mielestään teen aina ihmeellisiä tuunauksia, joita varmasti moni ostaisi (ei osta).
Hän saa minut aina tuntemaan itseni kauniiksi.
Hyvä valinta puolisoksi siis.

Toimin lastenhoitajana ryhmäperhepäiväkodissa.
Työ on haastavaa, mutta myös palkitsevaa.
Mielestäni meillä on kannustava työyhteisö.
Työkavereista on tullut kavereita.
Lapsista riittää aina iloa päiviin.

Minulla on maailman ihanin äiti.
Äiti myötäelää meidän kanssa sekä ilot, että surut.
Toivon, että hän tuntee samoin myös minun tekevän.
Olen onnellinen siitä, että siskoni muutti taas lähelle meitä, saadaan olla enemmän yhdessä.
Pari kilometriä matkaa sekä äidille, että siskolle...ihanaa!

Minulla oli turvallinen lapsuus, kotona oli aina hyvä olla.
Koulussa olikin sitten toisin.
Koulukiusaaminen alkoi yläasteella ja oli pahimmillaan kauppiksessa.
Ensin kiusattiin painosta ja sen jälkeen siirryttiin haukkumaan siitä, että olin mieheni kanssa.
Se oli rankkaa aikaa nuorelle.
Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, miten selvisin asiasta.
Tässä oli suurena apuna ihana ystäväni Mia.
Meillä onkin pitkä historia yhdessä.
Meistä tuli ystävät 9 vuotiaina ja still going strong.

Suurimman surun kohtasin vuonna 2012, isänpäivänä.
Silloin isäni nukkui pois, keuhkosyövän uuvuttamana.
Pitkään tuntui siltä, että miten tästä voi edes päästä yli.
Kaikista pienistä jutuista tuli isi mieleen.
Näin on toki vieläkin.
Aika tosiaan parantaa haavat ja silottaa muistot.
Isi on aina sydämessäni ja kyllä hän minussa näkyy ihan peilinkin kautta.

Mietin, että onkohan jotain mitä ette ehkä vielä tiedä minusta?
Hmmm...Rakastan cocista, lempiruokani on lehtipihvi maustevoilla, olen hyvä tekemään ruokaa, osaan kohtalaisesti leipoa.
Olen leijonaemo lapsilleni ja tekisin mitä vain rakkaitteni hyväksi.
Minä en helposti unohda, jos minua loukataan ja sen tietää ne, jotka ovat näin menneet tekemään :)

Huh! Eiköhän tässä nyt ollut tarpeeksi näin perjantaille.
Toivottavasti opitte jotain minusta lisää.
Jos haluat kysyä vielä jotain, niin pistäpä kyssäriä tuonne kommenttikenttään.
Haastan mukaan Sutkautuksia blogin Tarun, Ilopilleri blogin Tarun ja Nonnulan Jonnan.

Ihanaa perjantaita teille kaikille!