keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kolme hyvää asiaa



Sain tämän hauskan haasteen Annukalta Kotonasi-blogista
Haastepostauksia on aina välillä kiva tehdä ja koska en ole pitkään aikaa vastaavaa tehnyt, niin nyt on hitsin piupura jo sen aika :)

Ja tästä lähtee:

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

* Nukketeatteria olimme hoitolasten kanssa katsomassa.
Hurjan hauskaa oli lapsilla ja myös meillä aikuisilla.
Ihanaa reissusta teki lasten ilo ja onnistumisen tunne koko reissusta.

* Siisti koti ja valmiiksi tehty ruoka.
Ihana ukkeli piti tänään vapaapäivän ja oli siivonnut ja tehnyt ruoan valmiiksi.
Rakas <3

* Yleisesti ottaen olen ollut hurjan onnellinen tänään.


Kolme hyvää asiaa minussa:

* Mielestäni olen sanallisesti lahjakas.
Eipä ole montaa tilannetta elämäni aikana tullut, jossa olisin täysin sanattomaksi mennyt.
Muutaman kerran on käynyt niin, että joku on mielestäni ollut kertakaikkisen röyhkeä ja olen siinä tilanteessa mennyt täysin lukkoon.

* Olen hyvä äiti.
Tee kaikkeni lasteni hyväksi, mutta en silti pidä heitä minään herran terttuina.
Reilu ja rakastava!

* Olen myös hyvä vaimo.
Olen ehkä lepsuin mieheni kanssa, mutta en liian lepsu.
Avioliitossa on tehtävä kompromisseja ja mielestäni me molemmat teemme niitä kyllä.
Rakkaus, intohimo ja yhteiset intressit ovat asioita, jotka pitävät meidät yhdessä.


Kolme hyvää asiaa elämässäni:

* Perhe, johon kuuluu mies, tytär ja poika. 
Perheeseeni lasken myös äitini, siskoni ja hänen perheensä sekä isäpuoleni (sukulaiset).

* Ystävät!
Ne joita näen usein, ne joita näen harvoin ja ne joita en ole vielä edes livenä tavannut.
Minusta tällainen blogia kirjoittavien välinen ystävyyskin on oikeaa ystävyyttä.

* Koti!
On ihanaa aina tulla kotiin.
Koti on sellainen turvapaikka, niin rakas ja ihan meidän näköinen.


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

Eteenpäin on niin vaikea katsoa, kun koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, joten vastaan näihin niin kuin toivon tapahtuvan tänä vuonna!

* Tyttären ylioppilaaksi pääsyä odotan.
Hän tulee olemaan meidän perheen ensimmäinen ylioppilas.
Minä ja mies ollaan käyty ammattikouluja.

* Toivon myös työni jatkuvan nykyisellään.

* Toivon myös parempaa työnäkymää miehelleni, jotain keikkaduuneja pysyvämpää.

Kolme hyvää asiaa blogissani:

* Blogi on vain pintaraapaisu elämästäni, mutta se mitä täällä näet on täyttä totta.
Ei ole siloittelua (muuta kuin roskan poistoa kuvanmuokkauksella).

* Tykkään myös vastavuoroisuudesta teidän lukijoiden kanssa.
Ihanaa kun jätätte kommentteja, niihin on aina kiva vastaillakin.

* Saan itse päättää mistä kirjoitan ja milloin kirjoitan, vapaus tehdä sitä mistä tykkään.
Mielestäni se suurimmaksi osaksi näkyy positiivisuutena blogissani.


Tässä nämä minun kolmen suorat.
Aika moni on jo tämän haasteen tehnytkin, mutta jos et vielä ole tehnyt, niin nappaa ihmeessä haaste mukaasi.

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3


40 kommenttia:

  1. Välillä on tosiaakin kiva tehdä haasteita ja ehkä nappasen tästä kiinni. :) Kivaa päivää sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa mukaasi vaan, näitä on kiva myös lueskella. Mukavaa päivää myös sinulle Marina <3

      Poista
  2. Ihanat kolmen suorat! Tuli jotenkin niin hyvä ja positiivinen olo näitä lukiessa.
    Olen samaa mieltä tuosta blogien välisestä ystävyydestä. Mekään emme ole koskaan tavanneet, mutta sinä olet yksi mun ihanista kannustajista ja tsemppaajista! <3 Uskollinen ja aina niin positiivinen kommentointisi merkkaa mulle todella paljon! Kiitos ihana ja sydämellinen Outi! <3 Mukavaa keskiviikkoa tuulesta ja tuiskusta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on aina ihanaa jättää muistoksi postaukseen oma kommenttini, silloin bloggaaja tietää, että olen käynyt hänen juttunsa lukemassa. Sinulla on ihana blogi, jota on kiva lukea ja kyllä, mielestäni me olemme ystäviä, vaikka emme vielä ole kasvotusten tavanneetkaan.
      Ihanaa päivää sinulle ihana Riina <3

      Poista
  3. Ihanat vastaukset ja ihana Outi! <3
    Juuri tällaisia asioita pitäisi listailla useamminkin niin pysyisi mielessä kaikki kiitollisuuden aiheet. :)
    Iloista viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina <3 Totta tosiaan, pitäisi kerran kuussa listata näitä hyviä ja kivoja asioita. Näistä aina näkee, mikä itselle on sitä tärkeintä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  4. Ihana Outi! <3 Kiva haaste, täytyypä ehkä kopsata... ;)

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun vastailit Outi. Ja ihan oli sun näköistä kaikki, mitä kirjoitit <3

    VastaaPoista
  6. Kivat kolmen suorat :) Kivaa keskiviikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kyllä aikas kiva myös tehdä. Sai pohtia, mikä on tärkeää ja mikä aivan toissijaista. Ihanaa päivää sinullekin Tuija <3

      Poista
  7. Kaunis postaus, Outi. Täällä on hyvä päivä myös. Lunta sataa ja ulkona tuulee. Sisällä lämpimässä bloggaillaan Mikin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tuolla tuiskussa pari tuntia ja ai että, miten hyvältä tuntui tulla kotiin ja lämpimään. Mukavaa päivää sinulle Satu <3

      Poista
  8. Tämä oli niin kiva, ja kertoi paljon susta.

    Mä tykkään kovasti sun blogista, varsinkin kun se on aito ja siloittelematon,niin kuin tekijänsä. Jatka samaan tyyliin Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Taru, kiitos ihanista sanoistasi. Tiedäthän, että sun kommentitkin on kultaakin kalliimpia.

      Poista
  9. Oli kiva lueskella asioita mitä koet omaavasi. Minustakin koti on turvapaikka. Ihanaa odotusta tytön YO juhlista, tiedän ton tunteen.
    Työpaikka on tärkeä tänä aikana, ja sinä sovit juuri sinulle tarkoitettuun työhön. Olet idearikas ihminen.
    Hyvää ja nautinnollista työviikkoa ja kotielämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun työ on varsin hektistä ja varsin meluisaa, on ihana tulla kotiin, jossa on hiljaista ja seesteistä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tiedän, että ymmärrät mitä tarkoitan.
      Ihanaa päivää sinulle Tuija <3

      Poista
  10. Hieno postaus. Sinä tunnut suhtautuvan elämään niin positiivisesti, vaikeuksista (joita kaikilla varmasti on) huolimatta.
    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteenpäin on vaan mentävä, joten mieluummin luotan siihen, että kaikki menee hyvin kuin siihen, että ei menisi. Kyllä tässä on jo vaikka mitä koettu, mutta hyvä elämä minulla on tähän asti ainakin ollut.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle ❤️

      Poista
  11. Ihana olet, vaikka en sua livenä tunnekaan.
    Koti ja perhe on vaan parasta kaiken keskellä, olen niin samaa mieltä. Toivottavasti työsi jatkuu!
    Ihanaa loppu viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtilanne selviää ensi kuussa, onneksi.
      Perhe on ihan ykkösjuttu minun elämässäni ❤️
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Marketta!

      Poista
  12. Olipa ihanat vastaukset Outi:) Olet kyllä ihana, ja toivottavasti tapaamme joskus vielä uudelleen:) Mukavaa keskiviikkoiltaa OUti:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tavataan pian taas uudestaan. Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jael ❤️

      Poista
  13. Tämän voisin napata itsellenikin :)

    VastaaPoista
  14. Näitä on kiva lukea ja tuntuu, että olet kyllä symppis tyyppi näin tekstien perusteella. Kiva positiivinen postaus, sai hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kai minä ihan siedettävä ihminen olen :)
      Ihanaa, että sain postauksellani sinulle hyvän mielen ❤️

      Poista
  15. Minähän tulen toimeen lähes kaikkien kanssa, narsistit ja öykkärit kun jätetään pois laskuista, joten meillä ihan varmasti synkkaisi.
    Ihanaa loppuviikkoa Satu ystäväiseni ❤️

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus ja ihan sinun näköisesi ❤️
    Voisin ehkä itsekin napata tämän haasteen jossain vaiheessa.
    Hyvää päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa mukaan vaan. Näissä aina oppii vähän lisää jo tutuistakin tyypeistä :)

      Poista
  17. Kyllä vaan kaikista vastauksista tuli mieleen se Outi, jonka tunnen niin livenä, kuin blogissa ja myös nämä molemmat asiat vastaavat jetsulleen toisiaan. Tässä sulle kolme ihanaa, aito, sydämellinen ja ihana nauru, se oot sinä ja paljon muuta hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Sulle laittaisin sydämellinen, aidosti onnellinen toisten onnesta ja rempseä ❤️❤️

      Poista
    2. Kiva oli lukea sinun kolmensuorastasi. Katsotaan josko jostain aikaa saisin tehtyä tämän myös.

      Poista
  18. Näitä on kiva lukea. Itse tuppaan olemaan välillä liian negatiivinen, joten positiivisten juttujen lukeminen on hyväksi. Minunkin pitäisi tämä haaste lähiaikoina toteuttaa.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaapa ihmeessä haaste mukaan. Tällaisia haasteita tehdessä, huomaa usein, miten monista asioista onkaan onnellinen ja kiitollinen.

      Poista
  19. Ihana Outi <3
    Rakkauden täyteistä viikonloppua <3

    VastaaPoista
  20. Mikä näissä haasteissa onkin niin kivaa? Näitä on aina kivaa lukea ja kivaa tehä.

    VastaaPoista