sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Viikonloppuna



...olen rentoillut kunnolla.
Eilen heräsin jo ennen yhdeksää ja aloin laitella itseäni edustuskuntoon.
Viikonlopun touhuihin kuuluu aina kauppareissu äitini ja isäpuoleni kanssa.
Meidän perheellä ei ole autoa ja siksi kovasti nautinkin näistä kauppareissuista, voi ostaa kerralla enemmän ruokaa kotiin.


Tällä kertaa käytiin myös pyörähtämässä Lumenen tehtaanmyymälässä Kauklahdessa.
Minä ostin uuden hilekynsilakan eurolla.

Ruokakaupasta ostelin paistopisteen herkkuja ja tämän päivän ruokaa varten perunoita ja sipulia.
Lähtipä mukaan myös tämän vuoden ensimmäinen tulppaanikimppukin.


Miten voikaan kukkakimppu piristää päivää niin paljon.
Ikään kuin sisällä olisi jo kevät.

Pakko oli myös käväistä pikaisesti Lindexin alessa.
Sieltä sain housut itselleni 10€:lla.
Voisin ne esitellä täällä blogissakin.
Siskontytön synttärilahjapakettiin ostin jo valmiiksi lahjan, koska sain aivan ihanan vaatteen todella edullisesti.


Kotona sitten jo maistuikin salaatti.
Myöhemmin tein vielä pellillisen jauheliha-mozzarella pizzaa.

Tänään sitten käydään tyttären kanssa äänestämässä ja näen siskoni.
Olen tässä yhden käsityönkin saanut tehtyä valmiiksi, joten on ollut tosi kiva viikonloppu.

Mukavaa sunnuntaita ja muistakaahan käydä äänestämässä!



29 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen sakaatti!

    Äänestinjo aiemmin samalla kun hain paketin postista.

    Eilen harkitsin tulppaanien ja helmihyasinttien välillä, helmihyasintit voittivat tällä kertaa.

    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukilla saa vähän kevättä kivasti sisälle, näköjään tuolla ulkona nimittäin satelee taas lunta.
      Ihanaa sunnuntaita sinullekin Tuuli <3

      Poista
  2. Kivoja juttuja olet löytänyt ja mukavaa kun on kiva lahja valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin olen hyvissä ajoin tuon lahjan kanssa valmiina, neidillä nimittäin on synttärit vasta toukokuun lopulla :)

      Poista
  3. Lumenen tehtaanmyymälä olisi mielenkiintoinen paikka, eipä ole koskaan tullut käytyä!

    Äänestetty on! Mukavaa sunnuntaita sinnekin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Espoossa menee ihan urposti nuo äänestysalueet. Asutaan Lehtikaskessa ja vieressä on siis Latokaski, Latokasken koululla järjestettiin äänestys, mutta meidän piti mennä bussilla Latokasken ohi, että päästiin äänestämään Nöykkiöön, huoh! Tietää ainakin käyneensä äänestämässä :D

      Poista
  4. Vitsi aina halunnut käydä tuolla Lumenen tehtaanmyymälässä ja pitäisi joskus iskeä sinne, kun on Espooseen muutakin asiaa. Ihana tuo isäpuoli ja vie kauppaan. Kyllä suku on paras. Suloista sunnuntaita Outi ja mekin lähdemme tästä nyt äänestämään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen isäpuolelle keksinyt kaikki velvollisuuksia, mitä hänen pitää hoitaa ja yksi niistä on kauppakuskina toimiminen :D. Huumorilla tietty!
      Tuolla tehtaanmyymälässä ei kyllä kaikki ole halvempaa kuin kaupoissa, mutta joskus siellä tekee löytöjä.
      Ihanaa sunnuntaita myös sinnekin <3

      Poista
  5. Olipa kivan ja rentouttavan kuulloinen viikonloppu löytöineen ja pizzoineen kaikkineen.

    Olisiko mahdollista saada pizzaohjetta blogiin?

    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikähän tuota ohjetta saa tännekin. Minulla onkin ihan vakkariohje tuolle pizzapohjalle :)
      Ihanaa sunnuntaita Taru <3

      Poista
  6. Ekaa kuvaa katsoessani mietin, että onko Outi alkanut siivoamaan kynsilakkavarastojaan :) Ei nyt näköjään sentään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan noin paljon ei minullakaan ole kynsilakkoja, vaikka paljon niitä on kuitenkin kertynyt.
      Ihanaa sunnuntaita Maiju <3

      Poista
  7. Kiva viikonloppu ja Lindexin alessa tekee todellisia löytöjä!

    Minäkin katsoin ensin, että ompas Outilla paljon kynsilakkoja.

    Mukavaa viikonalkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt viime aikoina ostanut lähes kaikki uudet vaatteeni Lindexiltä ja tietty alesta :)
      Ei ihan noin paljon ole lakkoja...tuossa olisi lakat muutamaksi vuodeksi :D

      Poista
  8. Ihanalta kuulostaa ja näyttää viikonloppusi! Minä kävin äänestämässä, mutta olen kokonaan unohtanut seurata tuloksia. Pitääkin korjata se asia heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauli näytti menevän muista ohi reilusti. Itselleni oli tärkeää, että Laura Huhtasaari ei pääse johtoon.
      On kyllä ollut ihanan rento viikonloppu!

      Poista
  9. Kivoja puuhia on päivään mahtunut!
    Iloista alkavaa viikkoa Outille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle <3
      T: rentoutunut bloggaaja

      Poista
  10. Kiva viikonloppu teilläkin ja onneksi vaalituloksissa ne 'kaksi' jäivät sitten kärjestä. Olen pari kertaa käynyt tuolla Lumenen tehtaanmyymälässä ja aina sieltä jotakin tarpeellista tarttuu matkaan. Oikein ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin jos koskaan, olen tuolta Lumenelta lähtenyt tyhjin käsin :)
      Ihanaa viikkoa sinulle Heli ❤️

      Poista
  11. Mukavan kuuloinen viikonloppu ja täällä ollaan kanss oltu housuostoksilla :D
    Tulppaanit on ihania ja piristää kummasti.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin hurahtanut mekkoihin, että viimeisistä housujen ostoista on jo aikaa.
      Mukavaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  12. Mullakin on hilekynsilakka. saatko sen normi lakanpoistoaineella
    suht helposti pois ?
    Mä ostin ekokampaajalta lakanpoistoainetta, ei tahdo lähteä millään toi hile pois. Onkohan mun poistoaine liian ekolokista :) ?
    Herkullisen näköistä pitsaa.
    p.s. mä luulin että sulla on noin paljon kynsilakkoja, kun nopsaan vilkaisin kuvaa :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa reilusti kynsilakanpoistoainetta banulappuun ja painaa sitä sitten hetken aikaa kynteen. Sitten vain pyörivällä liikkeellä lakat pois.
      Huh, aika paljon olisi kynsilakkoja, jos nuo kaikki omistaisin :)

      Poista
  13. Kivalta kuulostaa viikonloppusi ja miten ihanaa yhdessä tekemistä nuo kauppareissut! <3 Mukavaa viikkoa sinulle Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppailu on meidän perheen naisten juttu. Kaupalla ei ole niin väliä, kunhan saa olla yhdessä.
      Mukavaa viikkoa sinulle Marita ❤️

      Poista
  14. Minä tosiaan nautin äitini ja siskoni seurasta. Silloin saa täysillä olla oma itsensä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Satu ystäväiseni ❤️

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli ja onneksi on kohta uusi viikonloppu taas!

      Poista