lauantai 10. maaliskuuta 2018

Kukkoilua, nimittäin riikinkukkoilua




Olipahan hurja viikko.
Olin maanantain ja tiistain sairaslomalla, mutta keskiviikosta lähtien taas töissä.
Tiedättekö, että missään ei tuntunut se pari päivää vähemmän töitä :)
Silloin kun töissä on haipakkaa, on minulla kotona taipumus tehdä jotain, jonka parissa rauhoitun.
Tällä kertaa se oli maalaaminen.
Ensin mietin, että maalaan pojan entisen huoneen seinän, mutta päädyinkin maalaamaan taulun.


Rakastan lintuja ja ne ovatkin ainoita eläimiä, joiden piirtämisessä onnistun edes jotenkuten.
Mielessä oli sadut ja kauniin uljas riikinkukko.
Riikinkukot ovat upeita, pyrstö on itsessään taideteos.
Luonnostelin maalauspohjalle riikinkukon ja sen jälkeen sekoittelin värejä.


Satulintuhan siitä tuli.
Ajattelin ensin maalailla myös taustan, mutta en sitten raaskinutkaan.
Ehkäpä pelkäsin, että itse lintukin menee pilalle.
Mielestäni onnistuin varsin hyvin, vaikka en mikään taiteilija oikeasti olekaan.
Tykkään kovasti riikinkukon väreistä.


Taulu päätyi porrasseinälle toisen maalamani taulun viereen.
Tästä taitaakin tulla lintuseinä :)

Mitä mieltä taulusta?
Tykkäätkö linnuista?

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!


36 kommenttia:

  1. Tämä on kaunis taulu, värit kauniit ja muoto mielenkiintoinen. Ylpeänä voit esitellä maalauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kun kuulen kehun sinulta, niin se tuntuu sydämessä asti. Olet itse niin taitava maalaamaan tauluja <3

      Poista
  2. Hurjan kaunis tuli satu riikinkukostasi! Minäkin maalailin joskus 40 vuotta sitten enemmänkin ja haaveilin Picasson koulusta Espanjassa. Tauluja löytyy niin vanhempieni seiniltä kuin mökiltäkin. Osaisinkohan enään. Piirtäminen ja yleensäkin askartelu antavat niin paljon, kivoja harrastuksia, yleensä laitan vielä jotain klassista musaa soimaan viereen, niin tunnelma on kokonaisvaltainen. Kivaa lauantain jatkoa sinulle Outi <3 ja iloa harrastuksiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wau, sinä olet sitten ollut ihan hurjan taitava taiteilija. Eiköhän se taito ole siellä tallella vieläkin, ei muuta kuin testaamaan. Minulla taustalla soi 90-luvun rap-musiikki, mutta mä olenkin vähän erilainen taiteilija :D
      Ihanaa lauantaita sinullekin Sari ihanuus <3

      Poista
  3. Aivan ihania ja voih, mitkä värit <3 Maalaaminen tasapainoittaa kivasti rankkaa työpäivää. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissäkin aina sanon, että jaa-has, tänään pitää taas näpertää jotain :) Rakastan värejä ja sinisen ja vihreän sävyt ovat salakavalasti ilmestyneet taas meidän kotiin :)
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  4. Sä oot kyllä niin taitava ihminen!!!😍
    Todella upea riikinkukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punastus maximus ja kiitollisuus suunnaton <3 Kiitos ihana Riina <3

      Poista
  5. Ihana riikinkukko. Minä olen vuosien tauon jälkeen viikon verran suunnitellut keskeneräisen taulun jatkamista. Vielä en ole tehnyt mitään asian eteen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen vaatii sellaisen oikean fiiliksen. Minullakin oli taulupohja odottamassa kuukauden verran :)
      Ihana viikonloppua Minna <3

      Poista
  6. Olet kyllä taitava!<3
    Mieluusti otan kutsun vastaan taidenäyttelyysi, kun sellaisen päätät järjestää!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, ei taida näyttelyä olla tulossa, mutta muuten olisi kiva kyllä tavata :)
      Ihanaa viikonloppua Marita ja kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  7. Kaunis taulu! Olen harrastanut lintuilua parikymmentä vuotta, mutta lintujen maalaaminen on jäänyt, vaikka maalausta harrastankin. Nyt on tekeillä ensimmäinen lintutaulu: tilhiä syyspihlajassa. Jospa tuon saisi vielä joskus valmiiksi. Sinä Outi olet kyllä monitaitoinen! Haleja! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi Raija! Lintuja on kiva maalata, toivottavasti sinunkin tilhitaulusi pian valmistuu <3
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Upea taulu ja hieno riikinkukko😍
    Hyvää viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
  9. Upea tuo riikinkukkotaulu:)
    Oikein ihanaa viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti Jael ja ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  10. Olen aivan lintufriikki, mutta en osaa niitä maalata tai piirtää. Sä olet tosi taitava tässäkin lajissa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Marketta. En minäkään ole kummoinen piirtäjä, mutta välillä nämä tekeleet onnistuu oletettua paremmin.
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  11. No voi hyvät hyssykät rakas Outi! Aivan upea, huh!
    Sinä olet taiteilija <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. töptöptöp lastenhoitaja puhuu nyt! Ite oot ihana ja kiitos taas kerran ihan huippu söpöisestä kommentista.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  12. Mun täytyy tunnustaa, että jostain syystä vähän pelkään lintuja. Ihailen niitä silti valtavasti. Varsinkin riikinkukon väritys pyrstöineen on upea. Olet kyllä onnistunut taitavasti taulussasi! Se hieno ja sopii hyvin toisen lintutaulun viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pelkään vähän lokkeja, ne on aika törkeitä lintuja kun käyvät ihan iholle kun haluavat syötävää Muut linnut on ok :)

      Poista
  13. Kylläpä viehätti silmiäni tuo riikinkukko ja sen värit, ehdottomasti taulumateriaalia ja esille : ) Hitchcockin
    linnut elokuva varhaisteininä sai minut jotenkin pelkäämään lintuja, onneksi pelko on sittemmin vähentynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se leffa oli kyllä himpun verran ahdistava, jopa ilman niitä korppeja. Ihanaa uutta viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  14. Ihana taulu, vaikka en linnuista välittäkkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu ❤️ Tämä onkin vähän semmoinen satumintu vaan!

      Poista
  15. Oletpa sinä taitava piirtäjä! Riikinkukko on upea ilmestys. Nimenomaan tämä uroskukko.hyvää viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän linnuissa se uros on usein kauniimpi? Kii ihanasta kommentista Viltsu ja mukavaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  16. Hyvänen aika, kylläpä olet taitavat myös maalaamisessa. Riikinkukko on aivan ihana <3. Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kiitos tosi paljon Sari, ihana saada kehuja. Itse en oikeasti ole ollut koskaan mikään piirtäjätyyppi.
      Mukavaa tiistai-iltaa sinulle <3

      Poista
  17. Todella kaunis riikkari, itsekin olen maalannut riikinkukon, se on kaunis ja jotenkin satumainen lintu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikinkukko on upea lintu, niin uljas ja kuten sanoit, myös satumainen <3

      Poista