Kuten jo tiedättekin on kodissamme paljon "parhaita" kirppislöytöjä.
Ensimmäisessä osassa suurin osa kirppislöydöistä oli alakerrassa.
Tällä kertaa kurkataan vähän yläkertaankin.
Meidän makuuhuoneeseen sänky on ostettu Tori.fi kautta.
Lahden huonekalutehtaan kaunis metallirunkoinen sänky.
Tämä on yksi kalleimmista kirppisostoksistani.
Maksoin sängystä 90€ ja sain sen itselleni kotiinkuljetettuna.
Yöpöydän olen saanut ystävältäni Sirpalta ilman mitään korvausta.
Seinässä on Vallilan tapetti, jonka siskoni osti minulle lahjaksi.
Sängyn vastaisella seinällä on oman alueen fb kirpparilta saamani iso ikkunanpoka ja sitä koristaa blogiystävältäni Kikiltä saadut talovalot.
Lohjan suurkirpparilta löysin nämä ihanat kynttilänjalat muutamalla eurolla kappale.
Nämä ovat yksi kauneimmista kirpparilöydöistäni.
Eteisestä löytyy yksi vanhimmista löydöistäni, Tallinnan mustalta torilta ostamani helmitaulu.
Helmitaulussa roikkuu niin ikään kirpparilta löytämäni Pentikin kranssi.
Kuluneet suutarin kenkälestit, näihin on tehty varmasti hienoja miesten kenkiä.
Ostin nämä Forssan kirpparilta 8€:lla.
Siinäpä oli taas teille hetkeksi sulateltavaa.
Löytyykö näistä jotain, minkä huolisit omaankin kotiisi?
Ihanaa tiistaita teille kaikille <3
Kirppikset ovat kyllä loistavia paikkoja löytää ihanuuksia. Nuo suutarin kengänlestit kolahti ja syy taitaa olla siinä, että suvussa on ollut suutari ammoisina aikoina 😃. Ihanaa tiistaita Outi! ❤️
VastaaPoistaMeillä suvussa on ollut seppiä. Kenkä lestit on jotenkin kivat ja sopivat tuonne eteiseen.
PoistaIhanaa tiistaita sinullekin Marina <3
Upeita kirppislöytöjä kaikki <3 Kierrättäminen on hieno juttu :) Mukavaa viikon jatkoa Outi <3
VastaaPoistaTosi paljon löytyy hyvää tavaraa kirppareilta.
PoistaMukavaa tiistaita sinulle <3
Hei kaikkea ihanaa ja todella hyviä löytöjä ja lahjoja. <3 Helmitaulu löytyy meiltäkin ja monia monia muita kirppislöytöjä, kirppikset vaan oon parasta. <3
VastaaPoistaIhanaa tiistaita Outi <3
Kirppikset on sellaisia aarreaittoja, tykkään!
PoistaIhanaa tiistaita Tiia <3
Noi kynttilänjalat ovat todella kauniit ja ihana löytö tuo helmitaulu. Mekin kierreltiin viikonloppuna pk-seudun kirppareita ja muutama kiva juttu löytyi kotiin. Iloa viikkoosi Outi <3
VastaaPoistaNyt jään kyllä odottamaan, että saan tietää mitä löysitte kotiin!
PoistaAurinkoista viikkoa Jani <3
Voi kyllä minä huolisin nuo kaikki. Itsellänikin on kaikki ostettu kirppareilta tai saatu toisilta, mutta ei mitään noin hienoa. Laita vaan lisää kuvia kirpparilöydöistäsi, niitä on mukava katsella.
VastaaPoistaVoi miten kiva kuulla, että tykkäät näistä kirpparipostauksista.
PoistaIhanaa viikkoa sinulle Sude ja tsemppiä sinne pakkailuhommiin <3
Noi kynttilänjalat on upeat, ottaisin ne heti! <3
VastaaPoistaNe oli kyllä ihan huippulöydöt ja naurettavan halvalla sain ne.
PoistaIhanaa tiistaita Jonna <3
Helmitaulun ja lestit olis mun juttu :).
VastaaPoistaJa kiva kun muistutit tästä kirppislöytöasiasta. Mullahan niitä ei ole kuin nimeksi ja kaikki pieniä lasiesineitä mutta voisin joskus senkin vähän kuvata. Ja vähän on harkinnassa sekin, josko kaivelisin vanhasta blogista yhden silloisen kirppispostauksen. Vähän niinkuin "arkistojen kätköistä", mutta en ole vielä päättänyt, haluanko enää nähdä niitä pieniä ja huonoja kuvia. Joskin sopivat silloisen tekstin teemaan ;)
Kovin oli utuinen tuo minunkin makkarikuva. En jaksanut kävellä yläkertaan, pedata sänkyä yms joten kaivelin vanhemman kuvan esille :)
PoistaKirppispostausta vaan kuule kehiin nyt Annukka!
Ihanaa tiistaita sulle <3
Kynttilänjalat kelpais mullekin, samoin rottinkipöytä. Oot kyllä aikamoinen kirppishaukka :)
VastaaPoistaKeskisellä (Vesalla)Tuurissa on alehaukka niin mä voin olla hyvin kirpparihaukka :)
PoistaIhanaa tiistaita sinulle Tuija <3
Helmitaulun ja kynttilän jalat ottaisin meille heti, aivan mahdottoman kivoja! Ihanaa viikkoa Outi <3
VastaaPoistaKiitos paljon Taru <3 Nuo kynttilänjalat ovat ihastuttaneet monia.
PoistaIhanaa viikkoa sullekin Taru <3
Tuo helmitaulu on kaunis, vaikka ei kirppislöytö olekkaan. Mutta kiva sisustuselementti. Minä käyn myös kirppareilla, mutta en ole löytöjä paljoa tehnyt. Marimekon ihanan verhon löysin viime syksynä.
VastaaPoistaHelmitaulua pidän kirppislöytönä, koska ostin sen käytettynä itselleni. Minä voisin koluta kirppareilla ainakin kerran viikossa :) Tuntuu, että harvoin on kirpparia, josta tyhjin käsin lähtisin kotiin :)
PoistaArvasin kyllä nuo lestit, että kelpaisivat sinnekin :)
VastaaPoistaIhanaa tiistaita sinullekin Satu <3
Kivat löydöt! Tuo helmitaulu olisi kiva!
VastaaPoistaTuo helmitaulu on ollut meillä jo päälle 20 vuotta, joten oli hyvä ostos :)
PoistaIhanaa keskiviikkoa sinulle Satu <3
Kynttilän jalat ovat todella kauniit ja romanttiset. Olen jo huolinut kotiin joitakin löydöistäsi: suutarin lestit ja helmitaulun. Kirpparit on ihania rentoutumispaikkoja. Työhuolet katoaa, kun katselee vanhaa ja kaunista.
VastaaPoistaMinustakin kirppareilla kiertely on rentouttavaa puuhaa ja koskaan ei tiedä mitä aarteita löytää. Mukavaa keskiviikkoa sinulle Marja <3
PoistaMulla on jo ihan samanlainen helmitaulu, Tallinnasta ostettu. Kirpparit ovat ihania paikkoja, vaikka läheskään joka käynnillä ei löytöjä teekään.
VastaaPoistaMinusta taas tuntuu, että aina löydän jotain, vaikka en mitään etsisikään :D
PoistaHelmitaulu on hauska! Kivoja löytöjä olet tehnyt! :)
VastaaPoistaKiitos Katja, tuosta helmitaulusta on tullut jo meille tärkeä näiden vuosien aikana <3
PoistaKierrättäminen ja kirpparit on hieno juttu. Meillä on niin moderni väri ja materiaalimaailma, että harvoin löytää mitään kirpparilta noin niinkuin sisustusmielessä. Löysin silti kerran ihan mahtavan sohvan huutokaupasta. valtava modulaarinen nahkasohva. Löytö osoittautui loppuviimeksi ihan tajottoman arvokkaaksi Rolf Bengts -desinglöydöksi . Samaan kauppaan tuli vielä samaa merkkiä oleva lasipöytä. Maksoin koko setistä ihan pilkkahinnan. Muutaman satasen <3
VastaaPoistaHerran jestas minkä löydön olet tehnyt. Joskus tosiaan saa oikeita aarteita itselleen ihan naurettavan halvalla.
PoistaMie tykkäsin eniten talovaloista. :)
VastaaPoistaKikillä on hyvä maku, siks ne valot on niin ihanat <3
PoistaUpeita kirppislöytöjä kaikki! Vaikea näistä on valita mikä olisi eniten mieleen kun kaikki ovat :D Kynttilänjalat on melkoinen bongaus ja toki myös nuo kenkälestit. Ne ovat yleensä aika kalliita joten hyvä löytö!
VastaaPoistaAurinkosta päivää Outi <3
Olin tosiaan nähnyt kenkälestejä ennenkin, mutta niistä pyydettiin aina aivan liikaa minun budjetilleni. Nuo olivat todellinen löytö.
PoistaAurinkoista keskiviikkoiltaa sinulle Marjo <3
Noita vanhoja kenkälestejä on meilläkin. Aiemmin löysin niitä edullisesti antiikkimarkkinoilta, mutta nykyisin taitavat olla aika kalliita. Hyvät löydöt ollaan molemmat tehty!
VastaaPoistaNo todellakin ollaan tehty hyviä löytöjä. Kovasti on hinnat nousseet.
PoistaMukavaa loppuviikkoa sinulle Tuuli ❤️
Kirppislöytösi istuvat kauniisti kotiinne! Parhaimpia ovat juuri löydöt, joita ei etsinytkään ja joista tulee ihan lemppareita :)
VastaaPoistaHienoja bongauksia! Terkut kirppishaukkasiskolta :D <3
Team kirppishaukat, pitäiskö tollanen ryhmä perustaa :)
PoistaKivaa loppuviikkoa sinulle Kati ❤️
Kivoja löytöjä. Kyllä tosiaan kannattaa katsoa ensin kirpparin ja Torin tarjonta ennen kuin lähtee uusia hankkimaan. Saa edullisesti hyvää tavaraa.
VastaaPoistaNiin totta. Välillä tavarat ovat ihan uudenveroisiakin.
PoistaMukavaa loppuviikkoa sinulle Kati ❤️
Kirpparit on ihania paikkoja ja sinä olet mestari tekemään huippulöytöjä. Noista yllämainituista ottaisin ties kuinka monta itsellenikin.
VastaaPoistaKiitos kiitos ❤️❤️ Jotenkin sitä on aina niin onnellinen kaikista löydöistään.
PoistaKirppislöydöt ovat parhaita! Itseltä löytyy juuri samanlainen kirpparilta löydetty helmitaulu!
VastaaPoistaNuo helmitaulut on jotenkin symppiksiä. Tuolla on muuten ollut ihan oikeaakin käyttöä kun ollaan lasten kanssa harjoiteltu kymmenyksiin siirtymistä :)
PoistaSänky kelpaisi meillekin,onko minkä levyinen?
VastaaPoistaOnko minkä valmistajan,onko tietoa?
Sängyn mitat on 160cm x 200cm. Joku kotimainen huonekalutehdas tämän oli valmistanut...en vaan nyt saa päähäni, että mikä se oli. Saattoi olla Lahden huonekalutehdas tai Porin?
PoistaOuti, kaikki on upeita bongauksia <3 Helmitaulu on kyllä aarre, sitä on kiva käyttää nykypäivänäkin :)
VastaaPoistaSitä ollaan ihan oikeasti käytetty kummankin lapsen matikantehtävissä :)
Poista