maanantai 21. toukokuuta 2018

Viikonloppuna




Olipa taas ihana viikonloppu Karkkilassa.
Nukuin kymmenen tunnin yöunia, ruoka oli herkullista, seura parasta mahdollista ja olo on taas rentoutunut ja onnellinen.


Meitä naisia taas hemmoteltiin ja pääsimme lauantaina aamupalalle suoraan unien jälkeen.
Kaurapuuroa, voileipiä ja iso kupillinen kahvia, ai että!
Massu täynnä murkinaa oli hyvä lähteä kiertämään Karkkilan kirpputorit.
Löytyi vaikka mitä kivaa, mutta ostokset esittelen teille erillisessä postauksessa, koska niitä on aika paljon :)


Harry sai Meghanin ja me huokailtiin ihastuksesta.
Hääpari katsoi toisiaan juuri niin kuin kuuluukin ja Harry oli poiminut Meghanin kimppuun osan kukista omasta puutarhasta, aika ihanaa hei Harry <3
Siinä häitä katsoessa tulikin sitten nälkä.


Grillissä valmistui aivan ihanan muhkeat ja mehevät burgerit.
Juomana oli kylmää cocista.
Tässä vaiheessa lapset alkoivat piinata meitä uimaan menosta.
Aluksi tyssäsimme koko idean, nyt on liian kylmää.
Touhotettiin taas vaikka mitä ja yhtäkkiä meidänkin mieli muuttui ja päätettiin antaa lapsille periksi, me mennään uimaan.
Talviturkki heitetty 19.5.2018.
En ole koskaan aiempina vuosina käynyt näin ajoissa uimassa.
Kylmää oli,  +17 astetta, mutta hitsin virkistävää.


Aiemmin olimme valmistaneet myös mansikkakakun.
Kakulla juhlistimme 9 vuotiasta neitiä ja vähän siinä sivussa myös yksiä nimipäiviä ja meidän tyttären kirjoitusten tuloksia.
Meillä juhlitaan lakkiaisia 2.6. JEE!

Lauantai-illan kruunasi The Greatest Showman elokuvan katselu, chipsit ja oma ystävä ihan lähellä <3

Kiitos Mia ja perhe taas kerran, viikonloppu tuli niin tarpeeseen.
Ihanaa uutta viikkoa kaikille!


38 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin rentouttavalta! Onnea ylioppilaan äidille! Meilläkin tyttö saa Steiner lukiosta lakin 2.6- ihanaa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, niitä onkin nyt sadellut tyttärelle. Ollaan kyllä niin onnellisia ja ylpeitä. Onnea myös sinne teille <3

      Poista
  2. Monella tapaa huippu viikonloppu, siltä ainakin kuulostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä taas aivan ihana viikonloppu. Toivottavasti myös sinun viikonloppusi oli onnistunut <3

      Poista
  3. Sulla on ollut just täydellinen viikonloppu. Häitä seurailtiin mekin sivusilmällä ja herkkää oli �� Aurinkoa uuteen viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana viikonloppu. Jos olis rahaa ja auto ja ajokortti, niin voisin hyvin muuttaa ystävän viereen asumaan :)
      Aurinkoista viikkoa Jansku <3

      Poista
  4. Ensimmäiseksi onnea tuoreelle ylioppilaalle. Hieno juttu, että pääsette juhlimaan lakkiaisia <3 Mukavan kuuloinen viikonloppu teillä ollut <3 Ihanaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, ihanaa! Oli kyllä tosi kiva viikonloppu, tuli rentoutuminen tarpeeseen.
      Aurinkoista uutta viikkoa sinullekkin Hilu <3

      Poista
  5. Ihana viikkis teillä kertakaikkiaan <3 Aurinkoista uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
  6. Huh, miten herkullisen näköinen burgeri! :p Onnea talviturkin heitosta, saa nähdä tuleeko tänä kesänä edes heitettyä omaa pois, vaikka ilmojen puolesta kyllä, mutta jos ei mennä mökille niin tuskin tulee uimassa käytyä. Joten jää nähtäväksi. ^_^

    Aurinkoista viikkoa Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateltiin ystävän kanssa, että viime vuonna oltiin ekaa kertaa uimassa 7.6, eli kohtaa me ollaan varmaan avannossa uimassa :D
      Ihanaa viikkoa sullekin Jonna <3

      Poista
  7. Kuulostaa niin rentouttavalta viikonlopulta! Ystäviä, herkullista syömistä ja kivaa tekemistä. Se on parasta. Uskallankohan tunnustaakaan, minä en katsonut häitä. Olin silloin mieheni pojantyttärien kanssa Seikkailupuistossa. No, olen niistä häistä jälkeenpäin lukenut kuitenkin :)
    Aurinkoista viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon oli kaikkea muuta siinä vihkimistilaisuudessa kuin hääparia. Puheita ja lauluja, et varmasti missannut mitään, niin paljon on ollut juttuja häistä joka puolella.
      Aurinkoista viikkoa sinullekin Tuula <3

      Poista
  8. Sinulla oli mukava ja taatusti rentouttava viikonloppu. Sylki kohosi suuhun, kun näin kuvasi mansikkakakusta. Se on kesällä ehdoton. Minä unohdin katsoa häät. Oli paljon ulkohommaa; halkoja ja puutarhaa. Kun viikolla ei oikein päivätyön takia ehdi. Aurinkoista viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hampurilainen ja mansikkakakku veivät kielen mennessään. Olivat niin herkkua. Nyt kannattaakin aika käyttää ulkona puuhasteluun.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Marja <3

      Poista
  9. Aivan superihana viikonloppu teillä ja mahtavaa nuo pitkät unet ja suoraan aamupalalle, ihan parasta. Häät ja kirpparit täälläkin, jotenkin nostattava viikonloppu varmaan juuri noiden häiden ja parin kivan kirpputorilöydön vuoksi.

    Teillä on ihana ystävyys Karkkilassa ja näistä postauksista tulee aina niin lämmin fiilis, jo oikein odotan mitä te ensi kerralle keksitte ja syötte.

    Muiskuja ystäväin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla taidetaankin Mian kanssa tavata meidän Mariamin lakkiaisissa. Sitten odotellaan kesälomaa, että päästään viettämään useampi päivä yhdessä. Ystävyys on ihanaa.
      Halimuiskuja sinullekin ihana Tiia <3

      Poista
  10. Kivan kuuloinen viikonloppu on sinulla taas ollut. Harvoin on tähän aikaan varmaan +17C vesi. Olimme mökillä järven rannassa pe-la, mutta eipä tullut viskattua talviturkkia. Ihanana lämmintä oli ja sain väriäkin kun istuimme ulkona pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me katsottiin tuota veden lämpötilaan Forecan sivuilta, joten ihan tarkkaa astetta ei tiedetä. Vilpoista oli, sen voin sanoa. Kyllä tuolla saa ihanasti päivettyneen ihon jo. Rakastan aurinkoisia päiviä <3

      Poista
  11. Ihan huippu juttu tuo talviturkin heittäminen näin toukokuussa - hyvä sinä!!!!
    Karkkilassa on aina sellaisia omnomnom herkkuja, että vesi herahtaa kielelle.
    On varmasti ollut rentouttava viikonloppu ja sellaisia kyllä tarvitaan aina silloin tällöin.
    Hyvää alkanutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin niin tarvitsin tätä, nyt voin alkaa sitten stressaamaan noita lakkiaisia :) Me tosiaan tehdään aina herkkuruokia ja leivonnaisia kun ollaan yhdessä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Marjo <3

      Poista
  12. Olipa sinulla kiva ja herkullinen viikonloppu; ihanaa kun teillä on ollut niin hyviä säitä, toivottavasti niitä riittää myös silloin kun ihmisillä on kesälomat. Mukavaa viikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin toivon, että myös heinäkuussa olisi kauniit säät ja saisi uida ja ottaa aurinkoa myös silloin.
      Ihanaa viikkoa myös sinulle Jael <3

      Poista
  13. Oi kuinka kuulostaa ihanalta viikonlopulta.
    Tuollaisia tarvitaan, että jaksaa tätä arkea.
    Meilläkin sellainen edessä.
    Aurinkoista viikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, välillä pitää rentoilla, että jaksaa taas puurtaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle Piia!

      Poista
  14. Vitsi kuinka ihanalta kuulostaa teidän viikonloppu ja kirppari ostokset kiinnostaa :)
    Onnea ihan mielettömän paljon tyttären saavutuksesta <3
    Aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, niitä on tullut niin paljon, että tytär on ollut ihan ihmeissään <3
      Kirppariostoksista huomenna täällä lisää. Ihana viikkoa sinulle Pauliina <3

      Poista
  15. Vautsi mikä viikonloppu, ohjelma & tietysti nuo herkut! Ja ihan mahtavaa, että lakkiaiset tulossa - ONNEA jo etukäteen! Upean aurinkoista viikkoa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana viikonloppu ja tarpeeseen taas tuli :)
      Kiitos onnitteluista, ostoslista on jo tehty ja menu on valmiina.
      Upeaa viikkoa sinullekin Heli <3

      Poista
  16. Melko samanlaisissa merkeissä meni mun ja systerin mökki viikonloppu. Ihanaa rentoutumista, pientä puuhailua ja hyvää ruokaa. Saunasta uimaan muutaman kerran, ihanaa.
    Hyvä kun otit vielä rennosti Outi, kohta saat juosta ja järjestää juhlia ihan tosissaan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkiviikonloput on ihania ja vielä oman siskon kanssa...täydellistä. Minä en ole koskaan ollut sellainen juhlastressaaja (en ainakaan myönnä). Ainoa asia mitä stressaan, on se, että riittääkö kaikille syötävää :D

      Poista
  17. Paljon onnea ylioppilaalle ja äipälle<3

    Huh huh, että pystyit jo heittämään talviturkin. Itse en meinaa mitenkään pystyä uimaan Suomen vesissä, kun ne on mun mielestä aina vaan niin kylmiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Kuule, itsekin ihan yllätyin, että pääsin sinne veteen pulahtamaan. Naurettiin ystävän kanssa, että seuraavaksi varmaan ollaan testaamassa avantouintia :D

      Poista
  18. Tulinpa kurkkailemaan mitäs Outi on tehnyt. No ainakin samaa kuin minä, ollut kuningaalisissa häissä :) :)
    Mutta harmi mulla ei ollut noin herkullista kakkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta häihin päästiin kuitenkin. Enpä ole vuosiin ollut häissä, kiva päästä sinne edes näin telkkarin välityksellä.
      Ihanaa viikkoa sinulle Tuija <3

      Poista