Saatiin esikoinen eilen kotiin vierailulle ja sehän tietää sitä, että hänen herkkuruokiaan oli tarjolla.
Tein lihapullakastiketta, perunamuusia ja jälkkäriksi omena-kaurapaistosta.
Jokaisella on varmasti oma, toimiva reseptinsä tähän paistokseen, mutta ajattelin silti tämänkin ohjeen jakaa teille täällä.
4 omenaa
100g voita
1/2 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 tlk kanelia
1 tlk vaniliini- tai vaniljasokeria
Pilko omenat lohkoiksi tai kuutioiksi ja levitä ne leivinpaperilla suojattuun vuokaan.
Sulata voi ja lisää siihen sokerit, kaneli ja kaurahiutaleet.
Levitä seos omenoiden päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, keskitasolla.
Tämän jälkeen nosta vähän uunin lämpöä ja ota kaurahiutaleisiin lisää rapeutta ja tummuutta n.5 minuutin ajan.
Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Me herkuttelimme paistoksen valmiin Flora vaniljakastikkeen kanssa.
Ai että mitä herkkua, tykättiin.
Ihanaa uutta viikkoa ja uutta kuukautta teille kaikille <3
Kaura-omenapaistos on niin hyvää, tuli syötyä paljon ennen kun laitettiin omenat mehuiksi :) Ihanaa uutta viikkoa Outi <3
VastaaPoistaKyllä tätä ainakin kerran pitää vielä tehdä uudestaan, oli kyllä niin namia. Teille taisikin tulla tosi hyvä omenasato!
PoistaToi resepti toimii myös raparperien kanssa, ja on mun ehdoton suosikki alkukesästä. Ihanaa viikkoa Outi <3
VastaaPoistaKiitos vinkistä, en olekaan maistanut tätä raparperin kanssa. Mansikkaversio oli myös tosi hyvää!
PoistaIhanaa viikkoa sinullekin Taru <3
Mmm... Herkullista. Omenapaistos on niin hyvää! Kivaa uutta kuukautta.
VastaaPoistaOli kyllä niin hyvää. Tätä herkkua ei olekaan tullut pitkään aikaan tehtyä.
PoistaIhanaa lokakuuta sinullekin Tuuli <3
Mä rakastan kaura-omenapaistosta, mutta IBS:n takia omput on joutuneet mulla kieltolistalle, mikä harmittaa tosi paljon! Näyttää niin hyvältä, etten kestä! :D
VastaaPoistaTätä herkkua voi syödä vaikka minkä kanssa, erilaiset marjatkin käy.
PoistaHarmi tuo omppu. Minä välttelen omenoita koivun siitepölyaikana, alkaa niin vietävästi kutittamaan kurkkua.
Aah tää on yksi mun lempiherkkuja.Muistan ikuisesti kun tätä tehtiin seiskalla ihan ensimmäisellä kokkitunnilla. 😋❤️
VastaaPoistaMitä muistoja. Me tehtiin seiskalla teeleipiä ihan ekaksi :)
PoistaMukavaa viikkoa sinulle Jonna <3
Kivaa lokakuuta :) Valitettavasti omenapaistos jää tällä omena-allergiselta väliin.
VastaaPoistaToimii myös mansikoiden ja aprikoosien kanssa ja Taru tuolla vinkkasi, että raparperinkin kanssa. Tuota raparperia pitää kyllä testata myös.
PoistaHerkkua lokakuuta! Vaniljakastikkeen kanssa kyllä menisi koko pellillinen tuota paistosta - NAMS!
VastaaPoistaAjattelin tehdä vain tuon vuoallisen, koska eihän tämän syömistä voi lopettaa :D
PoistaIhanaa uutta viikkoa sinulle Heli <3
Kaurapaistos on herkkua, omenoilla tai raparpereilla 😊
VastaaPoistaMun on pakko kyllä testata tuota raparperin kanssa.
PoistaIhanaa maanantaita sinulle Tuija <3
Minä taidan olla vähän kahjo, kun en ole maistanut tuollaista herkkua. Teen uuniomenoita ja piirakkaa. Tuttu tunne tuo, kun lapsi tulee kotiin käymään, laittaa hänen lempiruokiaan. Kivaa lokakuun alkua sinulle!
VastaaPoistaVähän pitää hemmotella aina tuota esikoista, kun tulee käymään kotona.
PoistaTestaapa tätäkin herkkua, on kyllä todella maittavaa ja jotenkin kato kun on omenaa ja kauraa, niin tuntuu aika terveelliseltäkin (jos unohtaa tuon sokerin määrän) :D
Nam, ihania herkkuja taas, etenkin tuo jälkkäri:)
VastaaPoistaTaivaallisen hyvää, nam!
PoistaOijoi, tuo on niin herkullista! ❤
VastaaPoistaOn kyllä todellista herkkua <3
PoistaTuo on herkkua. Tuota on meillä syötyä melkoiset määrät tänä syksynä.
VastaaPoistaJa minä vasta tein ekaa kertaa, pakko tehdä myös uudestaan :)
PoistaOmenapaistos on tosiaan super hyvää :) Ihana, miten hemmottelet esikoista <3 Mahtavaa lokakuuta Siulle ihanainen <3
VastaaPoistaPitää häntä vähän hemmotella välillä :) Ihanaa lokakuuta sinullekin Hilu <3
PoistaTää on mun ikilemppari. Ihanaa päivää Outi 🧡
VastaaPoistaNiin helppoa tehdä ja ihan sairaan hyvää!
PoistaIhanaa päivää myös sulle Tiia <3
Omppupaistos on herkkua! Pikkuisen päälle vielä kermavaahtoa tai vaniljajätskiä, nam :)
VastaaPoistaJätskillä meinaan ensi kerralla myös tätä nauttia, tällä kertaa kuitenkin syötiin vaniljakastikkeella :)
PoistaVoi nam. Mä olen kyllä sellainen herkkupeppu että voisin elää näillä kaikilla makosilla. Viime viikolla otin niskasta kiinni ja hain salikortin. alkaa nappi kiristää sillä tavalla, että pakko välillä sulatella noita herkkuja :D
VastaaPoistaMä oon laittanut itselleni karkkipäivän, että en pääse herkuttelemaan liikaa. Sitten kyllä jos tytär tulee kotiin käymään, niin luistan herkkupäivästä.
PoistaMä olen kyllä herkkupeppu myös ja se näkyy, mutta jos nyt alkaisi tuosta karkkipäivästä ja vähitellen sitten jotain muutakin tuon pyöräilyn lisäksi.
Voi nam :)
VastaaPoistaVoi nam! Tämä on varmasti hyvää, kiitos ohjeesta :)
VastaaPoistaTunnelmallista iltaa <3