maanantai 26. marraskuuta 2018

Meni ihan pipariksi





Tautikasa tässä terve!
Vointi on paranemaan päin, mutta vielä on vähän voimaton olo ja yskittää ihan vietävästi.
Ihan paikoillaan on kuitenkin vaikea pysyä ja tämä hommaa sopii hyvin, koska suurimman osan aikaa sain istua keittiönpöydän ääressä.
Paistelin siis pipareita ja tein hienoimman piparkakkutalon, mitä olen koskaan ennen tehnyt!


Ostin Lidl:n outlet myymälästä piparkakkutalon muotit ja paketissa oli myös muitakin piparimuotteja.
Hintaa paketilla oli 3€.
Täytyy kyllä sanoa, kun helpotti hommia suunnattomasti, että ei tarvinnut piirtää piparkakkutaloa varten kaavoja.


Tein ikkunan Lidl:n hedelmäkarkeilla, mutta nallekarkit käyvät tähän myös hyvin.
Lopputulos on kiiltävä ja kova "ikkunaruutu".
Ensimmäistä kertaa ikinä tein myös pikeeriä koristeluun ja kiinnitykseen.
Pikeerin ohje:
2 kananmunan valkuaista 
6 dl tomusokeria

Vatkataan kauniin tasaiseksi ja kirkkaan valkoiseksi.


Hyvin loistaa ikkunasta valo, kun sisälle laittaa led-kynttilän.
Ripottelin katolle ja maahan vähän tomusokeria lumeksi.
Ovet ja savupiippu on kokonaan kuorrutettu pikeerillä.


Talon nurkalla vahtii lumiukko ja taloa koristaa karkkikeppi, joka sekin on oikeasti pipari.
Vitsit, että tykkäsin tuosta pikeeristä.
Ei tullut palovammoja ja se oikeasti näyttää lumelta kuivuttuaan.
Piti vähän taitella sinne tänne noita valumiakin :)
Tämä piparkakkutalo menee perinteisesti äidilleni ja isäpuolelleni lahjaksi.
Toivottavasti tykkäävät <3

Ihanaa alkanutta viikkoa juuri sinulle!


32 kommenttia:

  1. Ihastuttava piparkakkutalo. Toivottavasti uusi viikko vie taudin rippeet mennessään ja pääset nauttimaan marraskuun loppupäivistä terveenä. Täytyypä tässä itsekin kaivaa piparitarvikkeet esiin ja paistaa pipareita. Taloa ei taida tänä vuonna syntyä, mutta jos muutaman piparin saisi joulupöytään tehtyä. Ihanaa viikkoa Outille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari päivää tässä vielä kotoilen ja sitten takaisin töihin!
      Pipareista tulee ihana tuoksu koko kotiin. Mukavaa viikkoa sinullekin Jani <3

      Poista
  2. Ihana talo, muotit auttaa kyllä kivasti tuossa rakentamisessa. Mutta toisaalta, ei sen niin väliä, jos nurkat vähän vinossa :) Toivotaan parempaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli nurkat vähän vinossa, vaikka teinkin muoteilla :) Ei minusta arkkitehtia tulisi :D
      Ihanaa viikkoa sinulle Sari <3

      Poista
  3. Aika kiva lahja ja tuo kyllä joulun tuoksun kotiin! Pipareita koristellaan täällä tällä viikolla kun mummi on hoitoapuna, ehkä ensi vuonna ehtii tekemään sen piparkakkutalonkin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipareiden tuoksu on aivan hurmaava <3 Ihanaa kun mummi tulee apuun!
      Mukavaa viikkoa teille <3

      Poista
  4. Kaunis piparkakkutalo❤Mullakin suunnitelmissa tehdö, nyt kun aikaa on ja sen voi näperrellä keittiön tasolla seisten😊Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tehdä pikkuista taloa, mutta ostin liian vähän piparitaikinaa ja nyt sitten syödäänkin vajaan talon seiniä iltapalaksi :D
      Kivaa maanantaita sinullekin <3

      Poista
  5. Kiva perinne ja lahjaidea. Arkkitehdin tyttäreltä eivät piparkakkutalot onnistu yhtä hyvin...

    En tiennytkään, etä Lidlillä on outlet-myymälä! Missä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidl:llä taitaa olla kaksikin outlet myymälää. Pieni on Espoon Nöykkiön Lidl:n yhteydessä ja isompi Vantaan Varistossa.

      Poista
  6. Suloinen tupa tuli! <3

    Ihanaa viikkoa Outi.

    VastaaPoista
  7. Ihana piparitalo <3 Koita ny malttaa parannella itseäsi <3 Tosin, touhukkaalle ihmiselle se on ihan hirveän vaikeaa :D Mukavaa maanantaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahdotonta olla tekemättä mitään :)
      Tauti on jo parempaan päin, saisi vain tämän yskimisen loppumaan.
      Ihanaa maanantaita sinullekin Hilu <3

      Poista
  8. Kiva piparitalo:) Lepää nyt niin että jaksat sitten taas.

    VastaaPoista
  9. Kiva perinne tehdä piparkakkutalo lahjaksi ♥
    Piparkakkutalojen tekeminen on kivaa puuhaa.
    Katsotaan jos taas tänä vuonna ehtisin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itse tykkää erityisesti piparin mausta, muutaman aina napsin suihini vaan, mutta tuoksu on ihana. Äiti ja isäpuoleni tykkäävät pipareista, joten tämä on hyvä diili jo siitäkin syystä :)

      Poista
  10. Ihana, nyt rupesi tekemään mieli tehdä pipareita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin pipari ja lasi maitoa maistuisi kyllä nyt minullekin!

      Poista
  11. Voitko uskoa, en ole koskaan ikuna tehnyt piparkakkutaloa. Osa syy voi olla koska kaikenlainen tarkkuus ei oo mun hyveitä, hermot menee helposti.
    Ihanan talon olet tehnyt ja vielä kipeänä.
    Parempaa viikkoa sinulle Outi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi viikko on ollut kyllä, huomenna pääsen jo töihinkin.
      Onhan tuo aikamoista pipertämistä, mutta ihana kivaakin touhua :)
      Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Sari!

      Poista
  12. Niin soma! <3
    Mekin tänään suunnittelimme, että kummosia piparkakkuja tehdään yhdessä. Leipomispäivää jo odotellaan :)
    Meillä on valkea maa, niin tunnelmallista ja kaunista.
    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ihana vähän vasta lunta, mutta kylmää on senkin edestä :)
      Pipareista tulee kotiin niin herkullinen tuoksu <3
      Ihanaa iltaa sinullekin Nina!

      Poista
  13. Kiva idea antaa piparitalo lahjaksi. Mulla ovat jääneet niin piparitalot kuin piparitkin tekemättä sen jälkeen kun tyttäret muuttivat pois kotoa. Maltapa hoitaa itsesi kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla nyt viides tai kuudes joulu, kun annan piparitalon lahjaksi, tai viime vuonna taisin antaa talon ja kranssin...en nyt musta enää. Olo on jo sen verran hyvä, että huomenna pääsen taas töihin!

      Poista
  14. Kerrassaan ihastuttava piparitalo <3 Tein viimejouluna kynttilälyhtyjä piparitaikinasta. Jospa ne tänä jouluna pääsisivät blogiinkin asti. Mukavia ja pirteitä pakkaspäiviä ja ihanaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea tehdä lyhtyjä, taidankin napata tuon idean mukaani :)
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle Tinsku <3

      Poista
  15. Ihana tupa! Tälläiset lahjat on parhaita, jotka menee käyttöön. :)
    Toivottavasti olosi on jo parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Tietää ainakin, että tämä talo menee suun kautta masuun, eikä jää kaappiin seisomaan! Tänään olin jo töissä, olo on huomattavasti parempi!

      Poista
  16. Tyttöni juuri eilen kyseli, milloin tehdään piparkakkutalo. Viime vuonna tehtiin muumitalo, joka oli ihan vinksallaan. Hyvä, että pysyi pystyssä. Tänä vuonna joku helpompi malli...
    Toivottavasti tauti helpottaa pian! Minä täällä valvon tukkoisen lapsen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi paljon on nyt tauteja liikenteessä! Pikaista paranemista teidän potilaalle, täällä olo on jo huomattavasti parempi, vaikka yskä onkin vielä kova ja ääni välillä maassa.
      Pipareista tulee ihana tuoksu kotiin <3

      Poista