Pitkästä aikaa random kuvia kännykästä tänne blogiinkin.
Osan olet saattunut jo nähdä instassa, mutta jotain kai on uuttakin!
Meidän olkkarin puolikashan se siinä.
Tosi harvoin otan isompia kuvia meidän kodista, mutta silloin tällöin (kun sattuu olemaan siistiä) tulee napattua kuva muistoksi!
Jo päälle viikon ovat nämä Kierrätyskeskuksesta ostetut kukat koristaneet meidän kotia.
Eilen niitä tarkastelin vettä vaihtaessa ja hyvältä näyttivät edelleen.
Ihan mahtavaa, koska kimppu maksoi vain euron!
Olen soitellut pianoa enemmän viime aikoina.
Beatlesia, Elvistä, Abbaa ja vanhoja musikaalisävelmiä <3
Uppo-Nalle oli aika isossa osassa minun ja siskoni lapsuutta.
Aina kun ilmeistyi uusi Uppis, me saatiin se lahjaksi ja luettiin kirjaa vuorotellen yhdessä.
Olen myös lukenut kaikki Uppo-Nallet omille lapsilleni.
Minulla ei koskaan kuitenkaan ollut Uppista leluna, mutta nyt on.
Siskoa vähän hymyilytti kun kannoin Uppista sylissä koko Kierrätyskeskus kierroksen.
Uppo-Nallesta maksoin 1.20€.
Eilen ostin iltaherkuksi överimakean donitsin ja keittelin vielä cappuccinot sen kaveriksi.
Mielestäni ansaittu herkku, koska selvisin elossa ensimmäisestä työviikosta loman jälkeen.
Tiistaina tuntui jo siltä, että en olisi lomalla ollutkaan, töitä oli niin paljon tehtävänä.
Lähetin tämän pojalle, koska hän tuli tästä mieleen.
Huomatkaa, että äitinä olen kirosanan korvannut tuohon ovelasti.
Poika kyllä sanoi, että huonosti korjattu, mutta ihan sama, itselleni tuli hyvä mieli tästä kuvanmuokkauksesta :D
Tällaisia kuvia tällä kertaa!
Ihanaa viikonloppua kaikille <3
Olipa mukava katsella kuviasi. Minusta on kiva kun kuvissa näkyy ns. ihan arki omassa kodissa herkkuineen päivineen.
VastaaPoistaUsein monet kuvat on niin sliipattuja ja asetelmat kuin kuvissa :) :) Ei koti ole aina valmis kuvaukseen. Mulla on tyynyt vinossa, juomalasi pöydällä ym. arkijuttuja.Ihana toi nallukka.
Meillä harvoin on kaikki tavarat siellä missä haluaisin :) Tuossakin kotikuvassa tietokone on jäänyt sohvalle!
PoistaUppo-Nalle on niin suloinen nallukka <3
Mukavaa viikonloppua Tuija!
Olipa edulliset kukat ja silti ovat kestäneet hyvin
VastaaPoistaSiis ihan uskomattoman kestäviä kukkia. Vieläkin niin nätteinä tuossa pianon päällä.
PoistaIhana Uppis! Minä myös tykkäsin siitä lapsena! Kyllä arki loman jälkeen on tuntunut aika haastavalta, mutta lapsiperheessä on ihana myös päästä takaisin säännölliseen päivärytmiin.. :)
VastaaPoistaMeidän koko perhe olisi hyvin voinut jatkaa lomailua, seuraavaa lomaa odotellaan jo kovasti :) Uppis on vaan niin söpönen, vielä kun saisi Laulavan lintukoiran :D
PoistaHaha ihana tuo vattua. :)
VastaaPoistaEurolla kukkia, ihan parasta ja tuo Uppo-Nalle, en vaan kestä, koska juuri blogiini ennen tuota superlöytöä kerroit mitkä oli lapsuutesi lempparikirjat. Ihanaa, näin oli tarkoitus, että Uppis saa uuden kodin. <3
Pus sunnuntaille. <3
Uppis sai rakastavan kodin, tuossa se nytkin on vieressäni sohvannurkassa tätä kirjoittelemassa :)
PoistaVattu on hyvä korvaaja...vaikka tulee sitä pahempaakin versiota välillä kylvettyä.
Puspus iltaasi <3
Halvalla sait kukat ja hyvin ovat kestäneet! Mukavaa sunnuntaita, Outi.
VastaaPoistaSiis nuo kukat oli ihan mielettömän halvat. Tuntuu viihtyvän tuossa pianon päällä.
PoistaKivaa sunnuntaita sinullekin Satu <3
Ihana kun oot hengissä niin oon minäkin .Sama tunne jo tiistaina myös. Sä teet ihania löytöjä. Kiva olkkari teillä. Rentouttavaa sunnuntai-iltaa❤
VastaaPoistaTykkään tästä meidän olkkarista, on tällainen pitkän mallinen. Mies on onnellinen kun sai ison telkkarin, kun katseluväli on sen verran pitkä :D
PoistaRankkaa hommaa nää meidän työt!
Leppoisaa iltaa sinullekin Kristiina <3
Kotoisia kuvia <3
VastaaPoistaKiitos Nina, minusta meidän koti on aika kotoisa, joten kuvat on sen mukaiset <3
PoistaKivalta näyttää teidän olkkarissa. Ihana tuo matto ja miten hellyttävä uppo nalle <3 Kiva katsella tällaisia random-kuvia välillä. Ne kertovat itse asiassa aika paljon :)
VastaaPoistaNämä kuvaavat kyllä minua hyvin, vähän sekokuvat ja sekobloggaaja :) Tuo matto oli se kympin löytö Karkkilan lähetystorilta. Tykkään siitä edelleen kovasti <3
PoistaNyt on kyllä kimpulla sellainen hinta, että voisin 10 km kävellä hakemaan kierrätyskeskuksesta, hih! Kiva päästä kurkistelemaan ihmisten koteihin, teillä näyttää niin viihtyisältä ja siistiltä ; )
VastaaPoistaMun mielestä meillä on sellainen kotoinen koti, ei varmaan kaikkien makuun, mutta me viihdytään :)
PoistaIhan uskomattoman ihanat nuo kukat ja vieläkin ihan hyvässä kukassa tuossa pianon päällä!