Kuulumisia ja muistoja tuloillaan.
Aika moni teistä on keikkunut blogini mukana jo useamman vuoden, mutta ajattelin kuitenkin kerätä tähän postaukseen 5 postausta menneisyydestä :)
Kuulumisista sen verran, että kävin eilen lääkärissä ja tauti oli iskenyt keuhkoihin.
Nyt mennään levolla ja hurjalla määrällä kortisonia tämä viikko kotosalla.
Lääkäri sanoi, että jos kortisoni ei ala auttamaan muutamassa päivässä, pitää keuhkot kuvata, koska sieltä tosiaan kuului aikamoinen rohina.
Onneksi siis menin lääkäriin, enkä marttyyrina rynnännyt töihin.
Kiitos kaikista viesteistä työkavereille ja teille lukijoille myös.
Tsemppiä tässä nyt tarvitaankin.
Mutta nyt sinne muistoihin!
Painamalla numeron, kuukauden ja vuoden alapuolella olevaa tekstiä, pääset lukemaan vanhan postauksen.
1. Syyskuu 2013
2. Helmikuu 2014
3. Toukokuu 2014
4. Huhtikuu 2015
5. Kesäkuu 2017
Kaikki tekemäni jutut ovat edelleen käytössä, joten alusta asti olen tehnyt asioita käyttöön joko itselleni tai muille!
Vähän käy nyt hitaalla tämä koneella olo, mutta lupaan parantaa tapani jahka tästä itsekin paranen.
Mukavaa tiistaita teille kaikille <3
Voi muru, toivottavasti paranet pian. Malta lepäillä <3 Ihania muistoja, olipa kiva postaus <3
VastaaPoistaOlen tainnut juurtua tähän sohvaan. Eilen sen verran jaksoin seisoskella, että leivoin kuivakakun.
PoistaMuistopostaukset on kyllä välillä kivoja ja tuo muistoja mieleen!
No hyvä tosiaan, että menit lääkäriin ajoissa. Toivottelen pikaista paranemista <3
VastaaPoistaKiitos paljon Annukka, vähän jo kortisonit on helpottaneet paineen tunnetta rintakehässä.
PoistaOlipa huippumukava postauksen aihe. Se kyllä vahvistaa, että olet blogillasi oikealla tiellä, ja sen, mikä on vahvuutesi ja valttikorttisi.
VastaaPoistaTsemppiä ja voimia viikkoon <3! Minulla on nyt jotenkin tunne, että tarvitset kaikkea edellä mainittua...
Tsemppiä ja voimia tarvitaan kyllä tässä parantumisessa.
PoistaKiitos ihanista sanoistasi Minna. Tuntuu, että en mistään muista aiheista osaisikaan kirjoitella.
Mukavaa viikkoa sinulle!
Noi jätskikorvikset oli ihanat!!! <3
VastaaPoistaAika kesäiset korvikset kyllä <3
PoistaNo huh, nyt kyllä hoidat taudin pois, jotta jatkossakin saadaan ihastella näitä sinun kekseliäitä ja upeita luomuksia <3
VastaaPoistaKovasti täällä olen lääkinnyt itseäni ja yrittänyt levätä. Tämän päivän katselen vointia ja jos yhtään tuntuu huonolta, niin huomenna menen uudestaan lääkäriin.
PoistaTosi hyvä että menit heti lääkäriin, nykyään niin sitkeitä tauteja ettei ne parane ellei ihan kunnolla lepäile. Mukava muistoja ♥
VastaaPoistaParanemista ♥
Harvoin menee taudit keuhkoihin asti, vaikka astmaatikko olenkin. Nyt on sitkeässä tämä pöpö!
PoistaKovasti paranemisterkkuja💕💕
VastaaPoistaKiitos paljon Kristiina <3
PoistaKiva nostalgiapostaus <3 Pidän blogissasi monipuolisuudesta, tykkään DIY-juttujen lisäksi lukea myös kosmetiikasta, ruoasta ja niistä arkisistakin "mitä kuuluu" postauksista. Nyt kovasti parantavia ajatuksia sinne & parempaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaKiitos ihana Heli <3 Viime yönä sain ainakin nukuttua, ei mennyt koko yö yskiessä. Nyt vaan pitää jaksaa vielä himmailla, eikä heti käydä riekkumaan kun olo helpottaa :)
PoistaIhanaa loppuviikkoa sinullekin <3
Taitavan askartelijan postaus! Herkulliset nuo jäätelöt korvissa :)
VastaaPoistaParanemisia ystäväiseni <3
Kiitos Tuula, kovasti yritän täällä parantua.
PoistaIhanaa loppuviikkoa sinulle <3
Toivotan sulle paranemisia. Muista levätä.
VastaaPoistaMä taisin tulla sun blogin lukijaks 2014 keväällä. :)
Sinä oletkin yksi pitkäaikaisemmista lukijoistani, kiitos siitä Minttu sinulle <3
PoistaMukavia tehtyja juttuja :) Ja tsemppiä <3
VastaaPoistaVälillä kiva palata menneeseen ja muistella juttuja joita on tullut tehtyä :)
PoistaKiitos tsempeistä <3
No onpas sulle iskenyt kunnon tauti! Koeta nyt levätä rauhassa.🤗
VastaaPoistaIhan kamala tauti tosiaan! Harvoin iskee tuonne keuhkoihin, mutta nyt tuntuu, että ei ota helpottaakseen ollenkaan.
PoistaMukavaa loppuviikkoa sinulle Minna <3
Paranemisia <3 on kovaa tautia liikkeellä. Leppoisaa viikonloppua sinulle Outi!
VastaaPoistaKyllä tosiaan on tauti sitkeässä.
PoistaKivaa viikonloppua sinulle Marika ❤️
Mä niin muistan näitä sun askarteluja. Ihanaa viikonloppua Outi <3
VastaaPoistaAika kauan oletkin vieraillut blogissani.
PoistaKivaa viikonloppua sinulle Marina ❤️