Uusi vuosi ja uusi kalenteri, siinäpä puuhaa yhdeksi iltapäiväksi.
Vinkiksi askartelijalle!!!
Katso, että sinulla on tarpeeksi puikkoliimaa, koska minulla ei ollut ja tämän kalenterin viimeiset sivut vaativat uusinnan.
Askarteluliima jättää kuvat ja kalenterin osat kupruisiksi.
Netistä löytyy valmiita kalenteripohjia joka makuun.
Omani tulostin kalenteri.org sivulta.
Kuvat keräsin googlen kuvahausta.
En jaa kalenteria minnekään, joten toivon, että kuvien kopioinnista omaan käyttöön ei ole kenellekään mitään haittaa.
Moni kuvista löytyy MTV3 sivuilta.
Liiman kuivuessa ehtii hyvin käydä aleshoppailemassa ja kahvilla.
Alesta löytyi miehelle keväälle takki ja tyttärelle pussillinen lahjoja.
Pojalle pitää vielä metsästää uusia paitoja muutama kappale!
Kalenterin kiinnitin langalla ja jokaisen sivun yläosassa on myös reikä, että saan aina kuukauden uuden kuvan esille.
Ensi vuonna ostan valmiin kalenterin, sen verran oli hommaa ja ärsyttää ne kuprutkin, murr!
Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille!
Vähänkö hei ihana ja myös tuo kahvi ja croissantti, aah. <3 Ihanaa uutta viikkoa Outi <3
VastaaPoistaVälillä pitää vähän revitellä ja käydä kahvilassa kaffeilla, eikä aina vaan kotosalla litkiä suodatinkahvia :)
PoistaIhanaa viikkoa sinullekin Tiiuli <3
Kaunis ja käytännöllinen kalenteri. Enpä ole aiemmin huomannut, että netistä tosiaan voi tulostaa valmiita pohjia. Tänä jouluna sain lahjaksi seinäkalenterin, joten nyt tällaiselle ei ole tarvetta, mutta ensi vuonna pitää tämä vinkki muistaa. Parasta tuossa on se, että voi kuvittaa sen just siten kuten haluaa :) Ihanaa uutta vuotta Outi. Minä olen hiljalleen heräillyt some- ja blogilomalta tähän vuoteen :) Täytyypä lukaista, mitä olet sillä aikaa saanut aikaiseksi. Kranssia kävin jo kerran ihailemassa :)
VastaaPoistaMinäkin luulin, että olisi vaikeampaa löytää noita tulostettavia pohjia kalenteriin, mutta tuolla oli vaikka mitä kivoja. Tässä pohjassa tykkäsin siitä, että noihin lokeroihin mahtuu hyvin myös kirjoittamaan päivän menot.
PoistaIhanaa kun olette laittaneet Aleksin kanssa kuitenkin instaan videoita ja kuvia, niitä on ollut kiva seurata teidän loman ajan.
Ihanaa viikkoa Jansku <3
Hi it's me, I am also visiting this website daily, this site is really fastidious and the people are actually sharing
VastaaPoistanice thoughts.
Hello to you too! My readers are absolutely wonderful and supportive.
PoistaHave a nice week!
Loistava idea, hyvä sinä! Mulla on vielä taskukalenteri ostamatta, sitä ilman en pärjää ja kännykän kalenteri ei ole vaihtoehto.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa Outi <3
Minulla on kännykän kalenteri, tavallinen isompi kalenteri ja seinäkalenteri, nyt vaan pitäisi muistaa katsella niitä kalentereita <3
PoistaIhanaa viikkoa sinullekin Taru <3
No mutta itsetehty kalenteri on paras! :)
VastaaPoistaKivaa uutta viikkoa <3
Kun tekee itse, niin ainakin saa juuri sellaisen mistä tykkää :)
PoistaKivaa viikkoa teillekin sinne Tuiskulaan <3
Hyvä idea taas jälleen kerran Outi <3 olet kekseliäs!
VastaaPoistaKiitos tuhannesti Marjo kehuista ja ihanaa viikkoa sinulle <3
PoistaKun on näppärä, niin kaikki sujuu ♥ Mä oon sellainen kärsimätön, että menis heti hermot kupruista :D
VastaaPoistaIloa viikkoon Outi ♥
Hermot meni kuule minullakin, ärsyttää kun joudun tekemään nuo viimeiset kolme kuukautta uudestaan. Himpuran liimat!
PoistaIhanaa viikkoa sinulle Maikku <3
Hieno kalenteri:) Taas niin hyvä idea Outi:) Mukavaa alkanutta viikkoa ihanainen:)
VastaaPoistaKiitos paljon Jael ja ihanaa tiistaita sinulle <3
PoistaKätevä idea!Tytär toi vanhan sei äkalenterin ja teen siitä tauluja.Ja jos saisin blogiin siitä kuvia jossain vaiheessa myös.
VastaaPoistaKalentereissa on usein todella upeita kuvia, niistä voisikin jonkin kollaasitaulun tehdä!
PoistaKalenterituunaukset ovat kivoja. Sun idea on kiva ja näppärä. Mulla työn alla kirjamallinen kalenteri, journal. Sitä teen viikko kerrallaan.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sulle
Noita journal kalentereita tekee muuten aika moni bloggaaja, varmasti kivaa puuhaa sekin!
PoistaIhanaa viikkoa Viltsu <3
Todella ihana kalenteri <3 :)
VastaaPoistaKiitos paljon Jenna <3
PoistaJust värkkäilin seinäkalenterin samalla tavalla. Kivaa puuhaa ja saa mitä haluaa:)
VastaaPoistaKirjamainen kalenterikin löytyy,sitä teen/koristelen jne sit enemmän.
Kiva löytö tää blogi,kaikkea kivaa tuunattavaa!!
Kiva kun löysit tänne blogiini. Täältä tosiaan löytyy vaikka mitä, kutsunkin blogiani sekametelisopaksi tai sillisalaatiksi :)
PoistaKivasti saa kalenterihommissakin aikaa kulumaan.
Mukavaa viikkoa sinulle!
Moikka Outi! Suosittelen kokeilemaan kaksipuoleista teippiä liiman sijasta, ei ainakaan jätä ikäviä ja ärsyttäviä kupruja ja tulee nopeammin valmista :) Kiva idea, itsekin kokeilin joskus tehdä seinäkalenteria itse - tosin tuunaamalla jo olemassa olevan kalenterin päälle.
VastaaPoistaIhanaa viikkoa sinulle! :)
Hei kiitos tuosta teippi vinkistä, ei tullut edes mieleeni!
PoistaInhoan tuota askarteluliimaa, aina tulee kupruja.
Ihanaa viikkoa sinullekin <3