Olen niin ihastunut toisten blogeissa nähtyihin positiivisiin postauksiin.
Ajattelinkin tehdä oman viikon varrelta postauksen, koska uskon, että monen asian voi nähdä positiivisesti, vaikka ei siltä alussa tuntuisikaan <3
Viikonloppuna herkuteltiin!
Tein meille aamupalaksi lettupannareita, eli paksuja lettusia.
Pakkasesta sulatin mustikoita ja päälle vähän tomusokeria.
Taivaallisen hyviä.
Rakastan tehdä perheelle herkullisia aamiaisia viikonloppuisin.
Yhdessä vietetty aika on aina se viikonlopun positiivisin asia!
Perhe <3
Heppaprojekti oli yksi positiivisimmista hommista mitä tein sunnuntaina!
Pikabetonista sain vielä idean muutamaan Disney koristeeseen, mutta niistä lisää myöhemmin.
Olen myös oppinut taas jotain uutta.
Tein miehelle yllätykseksi slideshown, johon lisäsin sopivan musiikin.
Ekaa kertaa tein ja tekin saatte sen nähdä meidän hääpäivänä 13.2.
Yksi positiivinen asia voisi olla se, että olen syönyt päivälliseksi jo kaksi kertaa tällä viikolla salaattia.
Tajusin kovasti tykkääväni avokadosta!
Tein maanantaina lumityöt töissä.
Ärsytti (koska olen lastenhoitaja, enkä huoltomies/huoltohenkilö) ja toisaalta jälkikäteen tuntui ihan hyvältä.
Hauskinta touhussa oli, että lumesta irtosi sydämen muotoinen pala.
Sydänhän sopii tähän kuukauteen oikein hyvin, koska kohta on ystävänpäiväkin!
Positiivista oli myös se, että pääsin takaisin töihin.
Hyvin olen jaksanut, vaikka ääni on vieläkin vähän maassa, mutta kyllä tämä tästä.
Tiistain positiivinen tapahtui hoitolasten kanssa.
Lähdin vain viskareiden kanssa ulos, mentiin etsimään isoa lumikasaa.
Ei otettu mitään leluja mukaan.
Piiskaavassa lumipyryssä saatiin kivasti kulumaan tunti ja lopuksi rakennettiin vielä lumiukko.
Sitten oli jo posket niin punaisina ja rukkaset märkinä, että päätettiin siirtyä sisähommiin.
Oli kyllä voittaja olo, koska myös minulla oli tosi kivaa lasten kanssa.
Suosittelen siis useammin leikkejä ilman leluja <3
Aika peruspositiivisilla mennään tätä viikkoa!
Mitä mieltä tällaisista positiivisuuspostauksista?
Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3
Mäkin tykkään hurjasti näistä positiivisuuspostauksista. Kun oikein katsoo, aina löytää jotain kivaa ja kiitollista.
VastaaPoistaIhanaa keskiviikkoa Outi <3
Välillä saa oikein tarkkaan katsoa, että sen positiivisuuden löytää ja välillä se taas on todella helppoa.
PoistaIhanaa keskiviikkoa sinulle Taru ❤️
Kivoja juttuja sinulla! Tykkään positiivisuuspostauksista! Etenkin kun on ikävältä tuntuvia asioita, jotka saa muuttumaan positiivisiksi. Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaTodella useinhan se on juuri tuosta omasta katsonta tyylistä kiinni tuo positiivisuus. Ihanaa keskiviikkoa sinulle Minna ❤️
PoistaPositiivisuus on aina hyvä asia!!! Herkullisen näköisiä sun lettupannarit, niistä on varmaan ollut joskus ohjekin täällä?
VastaaPoistaMukavaa aurinkoista keskiviikkoa Outi. <3
Minulla ei ole lettupannareihin ohjetta, koska vaan läiskin tarvikkeet yhteen ja sekoittelen. Paksumpi lettutaikina siis vaan kyseessä.
PoistaIhanaa pakkaspäivää sinulle Jonna ❤️
Heissan sinä ihana positiivinen Outi <3.
VastaaPoistaTiedätkö mitä, mä oon niin samoilla linjoilla sun kanssa, tekee hyvää lukea toisten onnistumisista ja iloista, se pistää itsensäkin miettimään elämän iloja ja valoja. Ja huom! jos et olisi juuri sinä, positiivinen ja elämän myönteinen ihminen, et varmasti olisi huomannut tuota lumilohkare sydäntä <3.
Ihan mahtavaa keskiviikkoa!
Ihan mahtava olo täälläkin, AURINKO PAISTAA ULKONA :).
Oli kyllä huikean kaunis päivä tänään, mutta loppupäivästä alkoi olla kylmä. Ulkoilua tänään kuitenkin lähes 3 tuntia, joten ei voi muuta kuin olla tyytyväinen. Toisen onnellisuus ei todellakaan ole minulta pois, joten olen onnellinen toistenkin onnesta!
PoistaIhanaa iltaa sinulle Sari <3
Ihana lumiukko :). Ja sydän oli selvästi joku merkki sulle siitä, että oot sen ansainnut <3.
VastaaPoistaAito peruspositiivisuus on aina hyvästä. Yltiöpositiivisuus ja kaiken kääntäminen väkisin hyväksi on taas toinen juttu. Tarkoitan sillä sitä, että jos jollain on joku murhe, niin yltiöpositiivari kuittaa sen vaikkapa sanomalla, etä "No hei, iloitse, että oot kuitenkin elossa". (Huono esimerkki, mutta jotakuinkin noin).
Ymmärrän mitä tarkoitat, itseäni se ärsyttää myös. Minä oon sellainen, että tarvitsen vähän aika punnita asioita. Esim se huuteleva pulipappa, käänsin sen niin, että onneksi huuteli minulle, eikä jollekin huonolla itsetunnolla varustetulle nuorelle tytölle. Se ei silti tarkoittanut, että yhtään sen enempää olisin tilanteesta nauttinut. Saitko kiinni mun ajatuksesta?
PoistaIhanaa iltaa sulle Annukka <3
Kyllä sain. Ja perhanan pulipappa! Vieläkin pistää vihaksi, mutta olit tosiaan sijaiskärsijä ja pelastit jonkun epävarman tyttösen samalta <3
PoistaKyllähän sitä mielellään positiivisia juttuja lukee. Kiva postaus❤Mukavaa keskiviikkoa
VastaaPoistaVälillä positiivisista postauksista saa itsekin virtaa!
PoistaIhanaa iltaa sinulle Kristiina <3
Positiiviset asiat/henkilöt ovat ihania asioita elämässä.
VastaaPoistaEn mä ainakaan jaksais kattella ja puhella sellaiselle henkilölle joka aina on negatiivinen.
Hauska pikku lumiukko. Meillä oli -17 pakkasta jotenka ukkoja ei tehdä.
Jatkuva negatiivisuus vie voimia sekä ihmiseltä, joka on negatiivinen kuin myös niiltä, jotka joutuvat sitä jatkuvaa negatiivisuutta kuuntelemaan!
PoistaTänään ei ukot olisi onnistuneet täälläkään :)
Ihanaa keskiviikkoa sinulle Tuija <3
Paksut pannarit ovat kyllä parhautta <3, nam nam <3
VastaaPoistaNuo oli kyllä niin hyviä. Mustikoista tuli ihanasti loppukesä mieleen <3
PoistaVoi että nuo lettupannarit näyttää niin täydellisiltä!!! Ja salaattikin näyttää niin hyvältä :)
VastaaPoistaViikon positiivisuuspostaus tekisi hyvää itse kullekin - loistava idea siis! <3
Hih kiitos, mun ihan eka positiivisuus postaus, vaikka taidan mä aika positiivinen olla muutenkin...ainakin välillä :D
PoistaNam, herkullisen näköiset pannarit, ja tuo heppa on niin ihana! Tuota luntakin on vähän ikävä välillä...
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa Outi:)
Minä taas kaipaan jo niin vihreyttä. Lunta on tänä vuonna todella paljon (SIIS TODELLA).
PoistaIhanaa loppuviikkoa sinullekin Jael <3
positiiviset postaukset on munkin mielestä parhaita <3 ps. vitsi näyttää super hyviltä nuo lettupannarit :) !
VastaaPoistaLettupannarit on ihan parhautta <3
PoistaIhania juttuja kaikki Outi. Kovasti haleja sinne <3
VastaaPoistaHaleja takaisin ja rentoa iltaa sinulle Tiia <3
PoistaMakeeta! Postaus huokuu hyvää fiilistä ihanista jutuista tänne ruudun toiselle puolelle saakka <3
VastaaPoistaIhanaa, että se hyvä olo tulee julki myös sinne lukijalle <3
PoistaKivaa viikonloppua sinulle Nina <3
Alkoi hymyilyttämään tätä lukiessa, joten ehdottomasti tälläisiä positiivisuuksia jatkossakin😁Letut olis herkullisia, pitääkin ilahduttaa perhettä joku päivä.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua Outi ja hyvä että oot jo parantunut💕
Positiivisuus auttaa aina, vaikka välillä sitä on kyllä vaikeaa saada esille :)
PoistaIhanaa viikonloppua Maikku <3
Oletpa löytänyt paljon positiivisuutta viikostasi. Ihanaa! Tämä pisti kieltämättä ajatukset liikkeelle. On varmasti paikallaan pysähtyä ja lopettaa pikku asioista valittaminen. Kiitos, että herätit minut.<3
VastaaPoistaHerätyspostaus, ihan mahtavaa! On tässä itselläkin ollut päiviä jolloin positiivisuutta on ollut vaikea löytää. Silloin tosiaan kannattaa vähän pysähtyä ja miettiä tapahtumia uudessa valossa. Jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää.
PoistaIhanaa viikonloppua sinulle ❤️