Hyvää ystävänpäivää kaikille <3
Ystävänpäivää pitäisi kyllä viettää joka päivä, koska ilman ystäviä elämä olisi niin paljon tylsempää.
Olen tajunnut muutamia asioita ystävistäni.
Jokaisella on oma tärkeä aikansa ja paikkansa elämässäni, enkä yhtäkään ystävyyssuhdetta halua unohtaa.
Jotkut ystävät ovat vain hetken sinun elämässäsi ja toiset jäävät elämääsi ikuisiksi ajoiksi.
Olen usein puhunut blogissani ystävästäni Miasta.
Mian kanssa ystävystyttiin 9 vuotiaina ja olemme edelleen parhaat kaverit.
Meillä on ihan omat jutut.
Viime kerralla kun tavattiin, saatiin hillitön naurukohtaus Karkkilan Lidl:n parkkipaikalla.
Ei siinä jutussa varmaan kenenkään muun mielestä ollut mitään hauskaa, mutta me räkätettiin niin paljon, että meinasi pissat tulla housuun ja ripsivärit oli poskilla.
Me lauletaan autossa kaikki radiosta tulevat biisit, vaikka ei niitä kunnolla osattaisikaan ja lauletaan muuten kaksiäänisesti.
Me istutaan saunassa juoruilemassa ainakin tunti ja ollaan ihan iho rusinalla kun sieltä vihdoin tullaan ulos.
Valvotaan myöhään ja katsellaan kauhuleffoja ja nukutaan yöt aina viekukkain.
Mia on mun pisin suhde, jos ei vanhempia oteta mukaan.
Mia I LOVE U <3
Ai niin kuvassa on kartongista leikattuja sydämiä, kahta eri väriä!
Sitten on oma äiti, sisko ja tytär, hekin ovat minun ystäviä, vaikka ovat myös sukua minulle!
Äidilleni olen aina voinut kertoa kaiken, siskolleni kerron kaiken ja tytär kertoo minulle lähes kaiken.
Avointa porukkaa ollaan :)
Pojan kanssa ollaan kamuja, mutta vanhemmuus on vielä se päällimmäinen asia kuitenkin.
Tilanne varmasti muuttuu kun poikakin parin vuoden kuluttua on "aikuinen".
Yhden parhaan kamun kanssa juhlittiin eilen hääpäivää.
Hän on maailman paras halikaveri, kiukkukaveri ja turvallisuuskaveri.
Liimaa kahden sydämen väliin lanka, päätät itse sydänviirin/sydännauhan pituuden!
Minulla on myös paljon blogin kautta tulleita ystäviä.
Osaan olen jo saanut tutustua ihan livenäkin ja osan toivon pian tapaavani.
Se, että ollaanko tavattu ei tarkoita, että et olisi minulle tärkeä!
Jokaisella teillä (tiedätte kyllä keitä tarkoitan) on oma paikka sydämessäni ja minulla on iso sydän, sen voin teille kertoa!
Joten kiitos juuri sinulle, että olet ystäväni <3
Hyvää ystävänpäivää!
P.S. Pe-Su Karkkilassa, joten palaan linjoille ensi viikon alussa!
Ystävyys on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Minusta on rikkautta, kun omistaa aitoja ja oikeita ystäviä. Hyvää Ystävänpäivää sinullekin,Outi ❤️
VastaaPoistaOlet kyllä aivan oikeassa.
Poista❤️❤️❤️
Hyvää ystävänpäivää Outi ❤️
VastaaPoista❤️
PoistaHyvää ystävänpäivää sinulle! 💕
VastaaPoista❤️
PoistaHyvää ystävänpäivää <3
VastaaPoistaOlen niin kiitollinen ystävistäni, ilman heitä minulla ei olisi mitään.
Toivon, että me pian tapaamme.
Sitä minäkin toivon ❤️❤️
PoistaMinua välillä harmittaa, kun Suomessa asuvien ystävien kanssa on aina niin vähän aikaa. Ei koskaan ehditä vaan olemaan, vaan aina on kiire. Kivaa Karkkilan viikonloppua sinulle ja ystävällesi. Ja nauraakaa taas niin paljon, että pissit tulee melkein housuun!
VastaaPoistaIhan varmasti taas nauru ja musiikki raikaa ❤️
PoistaIhanaista Ystävänpäivää sinulle Outi <3.
VastaaPoistaIhanaa omistaa tuollainen pitkäaikainen ystävä, aina ei edes tarvii sanoa mitään, kun toinen jo ymmärtää ja jutut lähtee siitä mihin ne ovat jääneet. Olen itsekin niin onnellinen eräästä ystävästä ja se suhde on kestänyt jo 40 vuotta <3 ja omat siskot koko elämäni <3.
Samaa mieltä kanssasi Ystävyyden kuuluu olla mutkatonta.
PoistaIhanaa iltaa sinulle ❤️
Vaikka ollaankin vietetty "vain" vuosi samalla paikkakunnalla, niin sulla on aina paikka mun sydämessä. Olit paras työkaveri ja mun Outska koko mun Espoon aikani. Oot ainoa asia mitä siltä vuodelta kaipaan! <3
VastaaPoista- Iitski
https://naissanelioissa.wordpress.com
Iitu kulta ❤️ Mukkakin on sua ikävä ❤️
PoistaHyvää ystävänpäivää Outi:)
VastaaPoista❤️
PoistaMulla on paljon ihkuja kamuja mutta siskon kanssa meillä on ihan oma bondi, juurikin käy melkein aina näin:
VastaaPoista"meinasi pissat tulla housuun ja ripsivärit oli poskilla."
Ihanaa ystistä <3<3
Siskot ❤️
PoistaIhanaa iltaa sinulle Taru ❤️
Ihana kirjoitus ♥ Suloista ystispäivän iltaa Outi ihanainen ♥
VastaaPoistaKiitos samoin ihanuus ❤️
PoistaIhanaa ystävänpäivää Outi, olet tärkeä minulle <3
VastaaPoistaNiin sinäkin minulle ❤️
PoistaHyvää ystävänpäivää Outi. <3
VastaaPoistaJonna ❤️
PoistaHyvää ystävänpäivää ja ihanaa Karkkilaa! Me ollaan todistettavasti joskus käyty Karkkilan ABC-asemalla, kun ajettiin Poriin. Joskus revettiin nauruun, kun Googlen karttaohjelma tms. mikä nyt olikaan alkoi Nummelan Hesessä syömisen jälkeen kysyä paikasta arvostelua, ja yksi kysymys oli " onko täällä puulämmitteinen takka" :D :D Konteksti oli sellainen, että totaalinen repeäminen!
VastaaPoistaNoi Googlen kyselyt on aiheuttaneet muutaman naurukohtauksen ktse kullekin 😂
PoistaNiin soma ja tuota ideaa voisi tosiaan käyttää kotonakin. <3 Ihanaa viikkistä Outi <3
VastaaPoistaSydänviirejä koti täyteen!
PoistaIhanaa viikonloppua sinulle Tiia ❤️
Kiva askartelu. Kivaa päivää myös tänään.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinulle Viltsu ❤️
PoistaKiitos, Outi-ystäväni <3
VastaaPoistaPs. Olen lapsena ollut lähellä muuttaa Karkkilaan; isäni oli jo aloittanut työt Karkkilassa ja muu perhe tultiin muuttokuorman kanssa Pohjois-Karjalasta, mutta kun äitini näki asunnon, keitti siellä kahvit, pesi lattian ja mentiin takaisin Pohjois-Karjalaan mummilaan siihen saakka, kunnes isä löysi töitä Lahdesta ja ostettiin sieltä talo;)
Karkkila on ihana paikka, suosikkini heti Espoon jälkeen.
PoistaIhanaa viikkoa sinulle Lady ❤️
Ihana postaus❤❤
VastaaPoistaYstävyys ❤️
PoistaLapsuuden aikaiset ystävät, töiden tai blogimaailmasta tulleet ja uudetkin ystävyyssuhteet - kaikilla on paikkansa ja kukin tärkeitä omalla tavallansa. Ihana on ollut tutustua sinuun Outi, kaunista viikonloppua 3
VastaaPoistaMinusta on ihanaa ja kunnia kutsua sinua ystäväkseni Heli ❤️
PoistaTähän ei muuta osaa sanoa kuin <3
VastaaPoista❤️❤️
PoistaVaikkakin myöhässä oikeasta päivästä, niin mielestäni aina voi toivottaa hyvää ystävänpäivää ihanuus <3
VastaaPoistaAina on ystävänpäivä, joten ihanaa ystävänpäivää myös sinulle kultainen ystäväni ❤️
Poista