Olipas taas kiva surrutella saumurilla menemään.
Minulla oli saumurissa pientä vikaa, mutta onneksi ystäväni Miude osasi sen korjata.
Ihastuin Optimismia ja energiaa blogin Katjan pantaa ja myös Merikapteenin vaimo blogin Ninalla oli ihana panta päässään, joten pakkohan se oli itselleenkin panta ommella.
Ei tullut niin hieno kuin heillä, mutta tykkään kuitenkin ja aikaa ei tämän tekemiseen mennyt kuin 10 minuuttia.
Löysin kankaan tilkkupussista, olen sen ystävältäni joskus saanut.
En tiedä mitä kangas on, mutta kivasti se joustaa.
Apua, tavan ompelijamestari, kun edes kangaslaatuja en tunnista :D
Saumurilla pitkät sivut, putki käännetään oikein päin ja hurautellaan vielä saumurilla putken päät kiinni.
Samalla tyylillä tein rusetin.
Tällaiseen pantaan on erilaisia kaavoja ja ohjeita.
Minä oikaisin ne kaikki ja ompelin ihan oman mielen mukaan tämän pannan.
Merkkasin rusetin kohdan pantaan.
Rusetilla sain myös sauman piiloon.
Ompelin käsin rusetin kiinni pantaan.
Helppo ja nopea panta on valmis.
Tykkään pannasta, koska se lämmittää myös korvia.
Aion laittaa pannan päähän myös töihin, ei tarvitse pipoa kantaa mukana.
Mitäs tykkäätte?
Aivan ihana.Näitä on näkynyt myynnissäkin.Ovat trendikkäitä.
VastaaPoistaPannat ovat nyt taas muodissa, muistan tällaiset pannat jostain 90-luvultakin :)
PoistaMegasöpö Outi ja panta. <3 Ihquisaa keskiviikkoa <3
VastaaPoistaPanta varsinkin, hih hih! Ihquisaa keskiviikkoa Tiia <3
PoistaHuippukiva :) Saumuri on kyllä näppärä peli, mulla on niitä kolme varmuuden vuoksi :D
VastaaPoistaKolme saumuria, sinähän olet oikea saumojen kuningatar :D
PoistaHieno panta tuli ja ainakin näytti helpolta sen tekeminen.
VastaaPoistaPannan tekeminen oli kyllä oikeasti todella helppoa.
PoistaMukavaa keskiviikkoa Kristiina!
Onpa kiva. Saumurin hommaamista olen harkinnut, koska luultavasti sillä osaisin jopa minä tehdä jotain;)
VastaaPoistaSaumurilla saa helposti kyllä siistiä saumaa ja trikookangasta ompelee nopeasti!
PoistaKivaa iltaa sinulle Sari.
Panta on aivan ihana!!! Minä laittaisin heti päähän <3
VastaaPoistaVoi kiitos Outi maininnasta ja linkistä, olet kyllä kultainen. Pus pus <3
Kiitos Nina, käytössä on ollut jo :)
PoistaTietty linkki, jos sinusta täällä höpisen. Ite oot kultainen, pus pus <3
Tulipa kiva panta! Mukavaa loppuviikkoa, Outi!
VastaaPoistaKiitos paljon Satu ja mukavaa loppuviikkoa sinullekin <3
PoistaTodella kaunis. Sopii sulle. <3
VastaaPoistaKiitos ihana Minttu <3
PoistaKivan pannan teit. Minä taad en osaa ommella, mutta ihan tunnustelemalla luultavasti osaisin sanoa kankaan koostumuksen.
VastaaPoistaKiitos Tuuli! Ensi kerralla jos tarvitsen apua kankaiden kanssa, niin otan sinuun yhteyttä :)
PoistaIhana panta ja ihan sinun näköinen:)
VastaaPoistaVoisin itsekin kokeilla,kun minulle ei tunnu oikein sopivan mikään hattu tai pipo:D
Kiitos paljon sinulle <3 Minä olen sellainen hikipää, että panta oli kuule paljon parempi kuin pipo. Korvat pysyivät lämpiminä, mutta pää sai ilmaa :)
PoistaTosi kivan näköinen panta! Pitäisiköhän itsekin surauttaa...
VastaaPoistaJonna / Palasia arjestani
Surauta ihmeessä, nopeasti tällaisen saa tehtyä!
Poista