torstai 14. maaliskuuta 2019

Synttäriarvonta!



Blogin synttärit tuli ja meni, mutta nyt myöhäisheränneenä ne yhtäkkiä muistin!
Ai kauhistus sentään, 6 vuotta olen tätä blogia jo kirjoitellut.
Kyllä se niin on, että aika menee kuin siivillä kun on kivaa.
Ajattelin pitää kiitospuheen blogilleni, niin kuin se olisi ihminen, joten tässä tulee!

Haluan kiittää sinua siitä, että olet tuonut elämääni niin paljon ihania ihmisiä.
On ollut ilo saada blogisiskoja ja -veljiä, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita kuin minulla.
Tässä kohtaa haluan kiittää erityisesti kahta ihmistä.

Kiitos Tiia, että otit minut heti ystäväksesi ja olet minut sellaisena myös pitänyt.
On ihanaa kun meillä on ihan omat jutut, joista aina höpötellään.
Olet minun ensimmäinen blogikamuni ja siksi niin hurjan tärkeä minulle <3

Kiitos myös Helille, joka hyväksyi tällaisen mitättömän bloggaajan ihanaan 40+ blogiportaaliin.
Meillä on kyllä ihan paras porukka ikinä ja portaalin kautta olen päässyt ihaniin tapahtumiin mukaan ja tunnen tosiaan yhteenkuuluvuutta meidän bloggaajien kanssa.

Haluaisin vielä kiittää juuri sinua, joka nyt blogiani luet!
Ilman teitä lukijoita en olisi varmasti jaksanut näin kauan blogia kirjoitella.
Kiitos kommenteista, joita jätätte, ne piristävät aina päivääni <3

Kiitos siis blogilleni kaikesta, jota olet antanut näiden kuuden vuoden aikana.
Eiköhän me yritetä jatkaa yhdessä vielä vuosia :)

Sitten siihen arvontaan!
Palkinto on kierrätysnahasta ompelemani pussukka, NYX glitteri ja IsaDoran poskipuna.
Arvonta on kaikille lukijoilleni ja tasavertaisuuden vuoksi 1 arpa kaikille.
Haluan kuulla, että mistä jutuista tykkäät blogissani, mitä toivoisit lisää vai onko jotain liikaa?
Sana on vapaa!
Jos et ole vielä lukijani, voit sellaiseksi oikein virallisesti ryhtyä tuosta oikealta puolelta sivua, mutta tämä ei ole missään nimessä pakollista.
Jätä joku sähköpostiosoite, johon voin ilmoittaa voitostasi, muista myös kommentissasi antaa minulle lupa käyttää sähkäriäsi arvontavoitosta ilmoittamiseen.
Arvonta alkaa N-Y-T nyt ja loppuu sunnuntaina 17.3.2019 klo: 23.00.


Huomenna lähdetään taas Karkkilaan ja sehän tarkoittaa blogilomaa!
Onnea kaikille arvontaan ja mukavaa loppuviikkoa teille kaikille <3




36 kommenttia:

  1. Onnea kuusivuotiaalle! Eipä sitä aloittaessaan aavistanut kuinka pitkään jatkaa -loppuahan ei vielä näy. Jatka samaa rataa.

    VastaaPoista
  2. Onnea 6-vuotiaalle blogillesi, olen itse ahkera kierrättäjä:lelut, lastenvaatteet, omat vaatteet ja tietysti lajittelen myös talodessa tulevat jätteet. Eli kirpparit ja kierrätysmateriaalista tehdyt jutut kiinnostavat.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Ihana Outi <3 Tulin tätä lukemaan ja siellä mainitset minut. En koskaan vaan unohda meidän ensikohtaamista. Meidän naurua ja eksymisiä autolla. Meillä heti ns. natsasi, se oli siinä. Olet ihana ihminen Outi, blogimaailman valo ja aina ystävällinen ja osaat sanoa aina ne oikeat sanat. <3 Olet aito ystävä. <3. Onnea sun kaikkea muuta kuin mitättömälle blogille. Blogisi on ihana sinä ja siksi blogisi on myöskin aivan super.

    Halauksia ja onnea ja täällä tulee nyt se 5-vuotta. Ihan hullua, että miten vuodet vierii.

    VastaaPoista
  4. Mä rakastan seurata mitä kaikkea sä keksit uusiokäyttää! Sun tuunaukset on ihan huippuja!


    - Iitski


    https://naissanelioissa.wordpress.com

    VastaaPoista
  5. Paljon Onnea 6-vuotiaalle ja kiitos kaikista kivoista jutuistasi ja niistä lukuisista ihanista ja kannustavista kommenteista, jotka olet mulle kirjoittanut <3.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea blogille ja sinulle Outi <3. Te olette puolet vanhempia kuin me :), siis eräänlainen isosisko.
    Onnea ja menestystä tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut vuosista!
    Tuunailu- ja kierrätysihmisenä tykkään eniten sinun DIY-postauksistasi.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea 6-vuotiaalle ja ihanaa Karkkilan "lomaa". En osallistu tällä kertaa arvontaan, jotta toisille jää isommat mahdollisuudet. ^_^

    VastaaPoista
  9. Onnea blogille :) Tuunailu- ja askartelujutut ovat ehdottomasti yksiä suosikkejani, myös kosmetiikkaan liittyvät postaukset ovat kiinnostavia.

    Eve_95@windowslive.com
    (Sähköpostiosoitettani saa käyttää arvontaan liittyen)

    VastaaPoista
  10. Onnea blogillesi ja askarteluun liittyvät jutut kiinnostaa. Saat käyttää sähköposti osoitetta voiton ilmoittamiseen. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihana sinä aito ja kaunis sielu, blogimaailman sydän, upea Outi & Outi's life! On ollut niin mahtavaa tutustua sinuun, niin kuin myös muihin 40+ kollegoihin, meitä on nyt niin huippujengi koossa & vertaistukea aina saatavilla. Onnea ihan superisti 6-vuotiaalle, itse juhlistan viiden vuoden rajapyykkiä kesällä. Blogisi on kiva ja aina innostava "sekamelska" kaikkea: tykkään lukea DIY-juttuja & askarteluosioita, ruokareseptit kiinnostavat, meikkivinkit ja tietty Karkkilan hemmotteluviikonloput. Jatka vaan samalla linjalla, kaikki postaukset luetaan <3

    VastaaPoista
  12. Arvonnassa mukana. On ilo lukea sun diy-juttuja ja muutenkin niin positiivisiä juttuja sulla täällä.

    VastaaPoista
  13. Onnea täältäkin🌹 ja mukana arvonnassa! Tykkään lukea ihan kaikkea blogissasi. Ihailen suuresti kädentaitojasi itse en tiedä taas missä olin kun niitä jaettiin😊

    VastaaPoista
  14. Onnea onnea onnea ihana Outi ja 6-vuotias blogi ♥

    Melkein samoihin aikoihin ollaan bloggaaminen aloitettu kun
    Marjon matkassa -blogini täytti kuusi 25.12.2018.
    Ollaan molemmat jo "eskarilaisia" - ihan huippua.

    Rakastan sun ystävällisyyttä ja ihan mieletöntä kekseliäisyyttä
    nähdä ja tehdä kaikkea uutta käsilläsi. Olet kyllä sellainen
    "tuunaajavelho". Ihanaa kun nähdään 6.4.♥

    VastaaPoista
  15. Onnea,onnea! Eniten kiinnostaa kirppislöydöt ja nimenomaan hintoineen kuten oletkin laittanut. Myös kaikki lapsiin liittyvät jutut luen aina innolla.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea ihanalle blogillesi ja Sinulle Outi.❤ Olet aina niin positiivinen ja DIY-jutut on aivan mahtavia.
    Emme ole livenä vielä tavanneet, mutta minusta tuntuu että tulisimme hyvin juttuun. Iso kiitos Sinulle Outi, kun jaksat aina uskollisesti käydä kommentoimassa blogissani!❤ Kommenttisi ilahduttavat aina! Itse koen usein huonoa omatuntoa siitä, kun niin harvoin ehdin käydä lukemassa muiden, myöskin Sinun blogiasi.
    Jatka samaan malliin ihana Sinä!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan tunnet huonoa omaatuntoa, jokainen tekee mitä ehtii.
      Ihana olet itsekin ❤️❤️

      Poista
  17. Kiitos sinulle ihanasta blogista! Minua kiinnostaa erityisesti kaikki sun tuunausjutut 😍

    VastaaPoista
  18. Paljon onnea blogillesi :) Minua kiinnostaa kosmetiikka, koti ja lapsijutut :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Onnea blogillesi. Kierrätys- ja tuunausjutut ovat aina mukavaa luettavaa. Toki myös kosmetiikka.
    - Seijahannele
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnittelut blogillesi sekä myöskin sinulle.
    Ihanaa kun löysin sinut täällä blogilistalla, mukava on "rupatella" näinkin.
    Mukana arvonnassa: tuijarajala54@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Onnea tätäkin kautta blogillesi. Olet tehnyt hienpa työtä ja kehittynyt paljon 6 vuodessa. Kiitos kun olet olemassa.
    Mielelmäni osallistun arvontaan.
    Hyvää lomaa ja jatka samaan malliin. Diy kiinnostaa aina.

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea 6-vuotiaalle! Pidän tosi paljon sinun DIY -postauksistasi. Jatka edelleen samaan malliin.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Onnittelut!
    Tykkään blogistasi tällaisena. Kirppisjutut kiinnostavat paljon.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  24. Onnea 6-veelle ♥
    Minäkin tykkään blogistasi juuri sellaisena kuin se on ♥
    S.postini sulla jo onkin :)

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea :) DIY-postaukset ovat mieleeni :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Lämpimät onnittelut halauksen kera 6-vuotiaalle❤️Minusta parasta blogissasi ovat ne ihan tavalliset arjen jutut, ja tuunausideoistakin pidän kovasti.

    VastaaPoista
  27. Onnea, onnea! Mukavia tuunausjuttuja, ja yleisestikin sellainen hyvän mielen blogi! 😍sallius@hotmail.fi

    VastaaPoista
  28. Onnea eskari-ikään ehtineelle!
    Kaikenlainen tuunailu ja kirppistely kiinnostaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea!

    Tykkään eniten kierrätysideoista ja tuunauksista :)

    VastaaPoista
  30. Onnea 6v! Kivaa lukemista kaikki.. tykkään ruoanlaitto, sisustus, kirpputori ja eläminen jutuista.
    -Sari-

    emmiina67@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. ihan kaikki arjen tarinat on kivoja :) onnea vaan! t. Johanna

    mutter at suomi24.fi (spostia saa käyttää arvonnan yhdeydenpitoon)

    VastaaPoista
  32. Hei mahtavaa, paljon onnea <3
    Mun täytyy sanoa, että tykkään kokonaisuutena sun blogista. Kaikki postaukset on kivoja. Jos joku aihe pitää nostaa ykköseksi niin valitsen uskomattoman taidokkaan ja kekseliään tuunaustaitosi <3
    Ps. Tiia on minunkin ensimmäinen blogikamu <3 Hyvä Tiia!

    VastaaPoista
  33. monipuolisuudesta. Arvonnassa mukana. jessikahotakainen_80@hotmail.com

    VastaaPoista