keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Viime viikon kohokohdat




Viime viikon kohokohdat osuivat aikalailla loppuviikkoon, jonka sainkin viettää vapaalla töistä.
Neljän päivän vapaat tekivät todella hyvää, koska tässä viime aikoina olen tehnyt todella paljon töitä, välillä jopa kotonakin vielä.

Perjantaina tein miehelleni herkullisen aamupalan ja juotiin kahvit kainaloittain sohvalla.
Mies täytti vuosia ja oli ihanaa olla vain kaksin synttäripäivän alku.
Tein miehelle myös charlotta kakun, jonka sisällä on vaniljakermajäätelöä. 
Herran jestas miten hyvää tuosta tuli, juuri sopivan makeaa!
Illemmalla oltiin koko perhe yhdessä <3 ja mies sai todella kivoja lahjoja <3


Lauantaina meidän pojan oppivelvollisuus tuli suoritettua ja me vanhempina oltiin taas kerran hänestä niin ylpeitä.
Miten tuosta pojasta onkin jo kasvanut ihan mies?
Aika menee todella nopeasti.
Vastahan minä saattelin hänet kouluun ensimmäistä kertaa ja nyt tuo nuori jo ajaa partaa ja kasvaa kohisten.
Kovin on rakas tämä poika meille kaikille <3


Kiitoksena uurastuksestani äitinä sain pojalta tämän ruusun.
Tippahan siinä piti pyyhkäistä silmäkulmasta.
Pieni ele, mutta suuri minulle <3


Sain viikolla siskoltani viestin, että "ostin lapsille trampoliinin ja tajusin, että en osaa koota sitä".
Niin minun siskoni tapaista :D
Lähdettiin sitten hakemaan trampoliinia sen edellisestä kodista ja siinä sisko jo pyöritteli silmiään, että ei yhtään ollut tajunnut, miten paljon irtonaisia osia trampoliinissa on!
No minä tiesin kyllä tämän, huoh!
Useampi tunti siinä meni, mutta vihdoinkin saatiin tramppa kasaan.
Tässä kuvassa kasassa on vasta pomppuosuus, nostettiin vielä suojaverkko paikoilleen ja laitettiin pehmusteet reunoille.
Voin sanoa, että kävi kyllä treenistä.
Olo oli ihan voimaton pari päivää.
Kokosin trampan lauantaina ja edelleen käsiä särkee ja nyt on jo keskiviikko.
Sain myös muistoksi yhden rakon, haavan käteen sekä jalkaan ja pari mojovaa mustelmaa reiteen.
Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, kun näin sen ilon, mitä valmis trampoliini tuotti tädin rakkaille <3

Tällaisia juttuja viime viikolla!
Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3



12 kommenttia:

  1. Onnea äidille ja pojalle! Hieno saavutus, josta on hyvä ponnistaa eteenpäin. Me ollaan tehty periaatepäätös, että mitään koottavia vempaimia tai huonekaluja ei mielle enää osteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että olen aina kokoamassa jotakin, joko kotona, töissä tai siskolla :D No ei vaineskaan, harvoin sisko apua pyytää!

      Poista
  2. Kyllä on herkullisen näköinen kakku! Onnea koko perheelle - oppivelvollisuuden päättyminen on tärkeä hetki elämässä. Tyttäreni pääsi myös peruskoulusta ja nyt odotetaan yhteisvalinnan tuloksia. Aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille toivottelee Tarja K / Ruusu-unelmia ja villasukkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla pitäisi jotain tuloksia alkaa tulemaan!
      Aurinkoisia päiviä sinullekin, nythän on tuota hellettä tulossa muutamaksi päiväksi!

      Poista
  3. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  4. Se on hieno hetki kun oppivelvollisuus on paketissa! Kyllä siinä vanhempikin tuntee saavuttaneensa jotain kun on lapsensa koulun läpi luotsannut. Aurinkoista loppuviikkoa❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ylpeä pojasta, joka sai koulun suoritettua, koska vaikean kautta on homma mennyt. Olen myös ylpeä itsestäni, että olen poikaa osannut auttaa koulutöissä!
      Aurinkoista ja kuumaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  5. Upea juttu kun oppivelvollisuus on nyt suoritettu - onnittelut pojalle!
    Ihana ele antaa ruusu äidille <3

    Katselin viime viikonloppuna kun yhden talon pihalla yritettiin saada
    trampoliinia kasaan. Jotain oli ilmeisesti hukassa vai olisiko siellä
    voimat loppuneet kesken koska vielä seuraavana aamunakaan trampoliini ei
    ollut valmis. Nyt en ole kulkenut talon ohi joten en tiedä mikä tilanne. ¨

    Helteistä alkavaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan mahdoton homma tuossa trampan laittamisessa, ihan kävi treenistä.

      Ihanan helteistä viikonloppua sinullekin Marjo ❤️

      Poista
  6. Onnea pojalle oppivelvollisuuden suorittamisesta! Meillä kävi tänä vuonna trampan kokoaminen helposti. Katselin ikkunasta, kun pojat kokosivat. Yhtään eivät apua tarvinneet. Hyvässä muistissa on myös viime syksyinen trampan purku, kun sitä yksin kädet verta vuotaen kokosin. Mojovan verisen rakonkin sain. Ensi syksynä en suostu yksin purkamaan. Varmasti osaavat myös purkaa, kun kokosivatkin.
    Mulavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minun ensimmäinen trampoliinin kokoaminen. Oon aika ylpeä itsestäni 😂
      Mukavaa viikonloppua sinullekin ❤️

      Poista